Laiska lataaja

Päivän suunnitelma oli, että aamupäivällä tutustumme Roueniin, sitten ajamme Étretatiin katsomaan rannikon hienoja kalliomuodostelmia ja sitten yöksi Trouville-sur-Meriin. Ajomatkat eivät näiden välillä ole pitkiä. Rouenissa olimme hotellissa, jossa ei ollut latausta, tai ainakaan emme jaksaneet sitä tiedustella. Akkua oli 40 % lähtiessä. Rouenin vieressä on Teslan Supercharger, mutta tuo ei lähtiessä tullut mieleen, että voisipa siellä käydä. Matkalla sitten tuli mieleen, että ehkä jossain pitäisi ladata. Étretatissa oli Plugsharen mukaan kaksi latauspaikkaa, joten tähtäsimme niiden äärelle. Sinne saapuessa akkua oli 12 %, ja alkoi harmittamaan, että muutama minuutti Rouenin superilla olisi ollut hyvä, ettei olisi tarvinnut muiden latureiden kanssa leikkiä.

Rouenin pääkohde oli nähdä mistä Monet maalasi katedraalia.
Kauniita taloja Rouen täynnä.

Ensimmäinen Étretatin kaksilaturinen latauspaikka oli toiselta paikaltaan varattuna, siinä oli Toyotan hybridi. Toinen paikka oli rikki, punaista valoa. Jätimme auton siihen toiveikkaasti johto maassa, että jospa hybridikuski palaa ja laittaisi johdon kiinni. Lähdimme jalan tiedustelemaan toista laturia. Se löytyikin keskusaukion kulmalta. Näin vilkkaaseen turistiaikaan osa keskustaa oli suljettu turistiliikenteeltä aidoilla. Tällaiseen aitaan törmäsimme kun kaupunkiin tulimme, emmekä uskaltaneet siitä mennä, vaikka navigaattori kertoi reitin laturille menevän siitä. No nyt totesimme, että tännehän ei pääse muuten, kaksi latauspaikkaa on vapaana ja näyttää vihreää, joten eiköhän ole ihan sallittua nostella aitaa syrjään ja ajaa tänne torille. Siispä noudimme auton toiselta laturilta, siirsimme aitaa ja ajoimme torille ja ei muuta kuin lataamaan. Käynnistys millä tahansa tunnisteella. Rantakallioilla kävellessä meni sen verran aikaa, että lähtiessä oli akkua 41 %. Trouville-sur-Merissäkin oli vielä 24 % jäljellä, ja hotellissa oli mukavasti Teslan laturi.

Étretatin tori, jolta toimiva latauspaikka löytyi. Latauspaikat oli todella jätetty vapaiksi, ei dinotusta!
Étretatin turisteja. Kyllä matkaajia on pitkin Eurooppaa, muilta mantereilta vain ei ketään.
Pieni patikointi kallioiden päälle.

Näinhän ei pitäisi matkaan sähköautolla lähteä, että ei ollenkaan ajattele missä lataa ja paljonko ajetaan. Muutaman minuutin vilkaisu riittäisi. Teslan kanssa sitä vaan on tottunut siihen, että Superchargerit tulevat vastaan kyllä tarpeen tullen. Syrjäisellä maaseudulla se ei kuitenkaan ihan pidä paikkansa joka kolkassa. Mutta meni se näinkin.

Trouville-sur-Merin hotellilla oli Teslan laturit.
Trouville-sur-Merissä pyysimme paperille kirjoitetulla tekstillä isoa salaattia ja varmasti vegaanisena – hyvin ravintola toimi, vaikka ruokalistalla mitään tietoja vegaanisista vaihtoehdoista ei ollutkaan. Aina siis pärjää.

Täältä lähtiessä sitten tietysti ollaan taas normaalitilanteessa, akku täynnä, tai siis 90 prosentissa. Hotellissa illalla auto oli sen verran myöhään latautunut siihen, että en viitsinyt siirtää enää pois, mutta aamulla kävin vapauttamassa latauspaikan. Vaikka hotellit eivät tätä vaadi – eikä pitäisikään – niin olen pitänyt tapanani vapauttaa laturit aina kun voin. Kun niitä on vielä näin vähän. Järkeväähän on, ja siihen tulevina vuosina mennään, että latauspaikkoja on tarpeeksi, mieluiten jokainen pysäköintipaikka hotellissa. Silloin hotellivieraiden kokemus on kaikkein paras, ja tähän hotellit pyrkivät tietysti kun sen tajuavat.

Ajourakka

Kaksi ensimmäistä päivää matkalla ovat olleet paljon siirtymistä, ajourakkaa, jota on tahdittanut joukko nähtävyyksiä eri maissa. Saksasta ajoimme suoraan Hollantiin ja sieltä valitsimme Giethoornin kanavat ja Kinderdijkin tuulimyllyt kohteiksi. Giethoornissa käveleskelimme ja söimme kolmisen tuntia ja Kiderdijkissä olimme jo niin myöhään, että vain kävimme tuulimyllyjen lähellä ottamassa kuvia – juuri sen verran turismia kuin jaksaa pitkään ajopäivään sisällyttää. Kilometrejä kertyi 600.

Kinderdijkistä hotelliyön jälkeen toiselle ajopäivälle oli valittu Belgiasta Brugge ja sen kanavat ja rakennukset, siellä käveleskelimme pari tuntia. Ranskan puolella kävimme Dunkerquen rannalla ja lopulta päivällinen ja hotelli Rouenissa. Kilometrejä 500.

Joka suuntaan kauniita kanavia.
Teimme pienen keltaisen lenkin, mutta sen lisäksi menimme vähän pohjoisempaan asti myös, siellä oli Pikku-Venetsia. Yhteensä kävelimme 8 km.
Ankat eivät jostain syystä hirveästi väistelleet veneitä. Ehkä pieni törmäys silloin tällöin ei haitannut.
Ulkoilmassa oli toki paljon ihmisiä, mutta ei silti tiiviitä väkijoukkoja Giethoornissa.
Koko kylä on laittanut kaikki pihat ja paikat kauniiksi.
Veneen vuokraaminen ei innostanut, kun näki miten jonossa kanavissa jouduttiin ajamaan.
Pientä ruuhkaa
Suurin osa veneistä oli sähköisiä. Tässä niiden latureita.
Ankat eivät jostain syystä hirveästi väistelleet veneitä. Ehkä pieni törmäys silloin tällöin ei haitannut.
Odottamassa veneitä nostosillalla
Moottoritien sijaan menimme kanavan vartta kulkevaa pienempää tietä pitkin kohti Giethoornia.
Konfrenssikeskuksen kahvilaa laturilla.
Huoltoasemalla vähän juotavaa latauksen ajan.
Pikakuvat tuulimyllyistä
Klassikkoturistikuvatyyli
Kinderdijkin hotellin pihalla oli latureita, joissa toimiva tunniste selvisi, kun meni qr-koodin webisivulle ja siellä mainittiin Shell. Se toimi. Illalla latasin 90 prosenttiin ja aamulla herätessä lataus päälle taas.
Bruggessa ajoimme suoraan satunnaisesti valittuun parkkihalliin, ja siellä olikin mukavasti latausta.
Arvauksella kokeilin ensimmäisenä Shellin tunnistetta, ja se toimi.
Bruggea
Bruggesin kanavat ovat kauttaaltaan täynnä kauniita taloja, paljon valokuvattuja maisemia.
Bruggen kuvatuimpia rakennuksia, mikähän se nyt olikaan.
Bruggen torin lähellä on täysin vegaaninen vohvelikauppa, varmaan satojen muiden vohvelikauppojen seassa.
Tuju paketti vegaanisesta vohvelista, suklaakastikkeesta ja jäätelöstä.
Tämän penkin merkitys jäi epäselväksi, taidetta vai korona-ajan turvatoimi..
Keskellä kaupunkia oli kaivauksia
Tähänkin asentoon rekan saa moottoritiellä. Sen verran vähän liikennettä, että onnettomuuden ohi pääsi sujuvasti ilman odotusta. En usko, että vakavasti loukkaantuneita oli tässä onneksi.
Dunkerquen muistomerkki
81 vuotta sitten tämä ranta oli toisaalta kovin erilainen ja toisaalta samanlainen..
Rouenin päivällinen löytyi Happycow.com -palvelusta ja Googlekin tunnisti vegaaniruokaa tarjoavaksi paikaksi. Saatiin kerättyä juuri sellainen kulho kun haluttiin. Pohjalla linssit tai riisi tai jotain muuta, siihen valitut kasvikset, falafeli, kastikkeet ja siemenet.

,

Laivaan kohti Eurooppaa

Toissavuonna matkailimme Teslalla Italiaan, tänä kesänä menemme Ranskaan Atlantin rannikolle pääasiassa ja suurimmaksi osaksi varovaisuuden takia luontokohteisiin ja ulkoilmassa historiallisiin paikkoihin. Menomatka taas laivalla, vältämme tylsän ajamisen Ruotsin läpi ja laivalla ehtii vähän levätä hektisen viikonlopun jälkeen ennen ajamista.

Viimeksi olimme jonottamassa laivaan kovin aikaisin, varmaan juuri check-in:in alettua. Nyt tulimme vasta puoli tuntia ennen sulkemista. Turha tässä seisoskella.
Jonossa laivaan oli aikaa vielä hieman muuttaa pakkausta. Laivassa otimme hyttiin vain yhden laukun, johon oli valittu se, mitä tarvitaan. Autoon pysyvästi jätettäväksi teimme yhden kassin kengille ja takeille, joita tarvitsee vaihtaa vain, jos menemme luonnossa jonnekin.
Olemme niin kovasti olleet eristyksissä mökillä, että auto ei ole saanut ihmisten huomiota. Ihan unohtanut, että se kerää katseita joka paikassa.
Kolmosella on kyllä laivaan ajaminen mukavampaa kuin aika leveällä X:llä. No hieman leveä tämäkin on, mutta ei pahasti. Moni autoilija odotti ylläolevan mäen alla että pääsee ylös asti. Ei tullut itselle edes mieleen, sen verran unohtanut kytkimet tai automaatin oikut mäessä.

Laivan internet on vähän oikukas, mutta sai vähän odottelemalla tämän kirjoituksen lähtemään.

Hytti keulassa ikkunalla eteenpäin, kiva suunta katsella ja kaunis meri vähän aaltoilevana.

Meripäivä menee aika nopeasti, kun ottaa pienet nokoset ja käy kaikilla aterioilla. Sitten on valmis ajamaan laivasta ja vähän eteenpäin. Olemme taas ottaneet maaseudulta Lyypekin ja Hampurin väliltä hotellin. Sinne ajaa samassa ajassa kuin Lyypekistä löytää parkkipaikan, minkä opimme 2017 matkalla.