Ei hätää, sähköauto ei satu

Ei tarvitse pelätä! Kukaan ei käy hakemassa kenenkään autoa pihasta pois. Bensaa ja dieseliä myydään vielä pitkään, vaikka huoltoasemien määrä voikin vähentyä pikku hiljaa. Käytettyjä perinneautoja saa ostettua, vaikka uusien myynti onkin kääntynyt laskuun ja vaikka uusien myynti kiellettäisiin. Mutta paljon ennen sitä sähköautosta tulee vain yksinkertaisesti halvempi ja parempi vaihtoehto, että muita ei haluta enää ostaa. Ja siinä ei ole mitään pelättävää, kukapa ei haluaisi halvempaa ja parempaa autoa. Uskon, että jossain vaiheessa huomataan, että mitään ei tarvitsekaan kieltää, koska uusia polttomoottoriautoja ei enää ole. Eihän hevosiakaan ole kielletty, mutta niitä ei silti ole tieliikenteessä enää montaa.

Model 3 on Forumin alakerrassa

Miten se sitten tapahtuu, että sähköautoista tulee halvempia ja parempia? Ei tarvita mitään taikatemppua tai mullistavaa akkua. Kaikki kehittyy pikku hiljaa, ja vuosi vuodelta kehitys kasaantuu ja lopulta ollaankin kaukana siitä mistä lähdettiin. Automalleja rekoista pakettiautoihin ja jokaiseen makuun ja hintaluokkaan tulee kaikilta valmistajilta. Latauspisteiden määrä lisääntyy ja lopulta aina kun auto on parkissa löytyy sähköä.

Nyt malleja on vähän, niitä ostavat ne, joiden tarpeisiin ne sopivat ja löytyvät oikeasta hintaluokasta. Samalla rahalla sähköautossa saa nyt jo paljon enemmän autoa. Helsingissä Forumissa esillä oleva Tesla Model 3 sopii moneen asiaan, ja vaikka onkin Model S:ää ja X:ää pienempi, on vielä iso auto.

Esimmäiset Model 3:n Eurooppamalli tuli eilen Suomeen, Vantaan Vetokujan liikkeeseen. Kuulemma punainen ja valkoisella sisutuksella. Ensimmäiset asiakkaille Eurooppaan ja Suomeen luovutettavat autot ovat vasta ohittaneet Panaman kanavan, joten tämä on varmaankin tullut jollain lentorahdilla. Sillä aloitetaan koeajot tänään ja niitä jatketaan varmaan pitkin kevättä. Kutsuja koeajoon tiputtelee auton tilanneille ja varanneille pikku hiljaa. Itse sain koeajon lauantaille.

Tässä koeajossa on sellainen juttu, että jos ennen auton ostoa ei ole koeajanut sitä tai muutakaan Teslaa, niin saa 3 kuukautta lisää ilmaista superlatausta, ja auton palauttaminen on helpompaa. Tesla sanoo, että koeajamatta ostetun auton voi palauttaa 3 päivän sisällä, koeajetun 1 päivän sisiällä. Mutta kuluttajansuoja sanoo, että internetistä ostetun tavaran saa palauttaa 14 päivän sisällä, joten onko tuolla Suomessa merkitystä, tiedä sitä. Minä sanoisin, että jos koeajokutsun saa, niin on se kiva juttu kävästä ajolla, muutaman kuukauden lataukset ei paljoa maksa.

1.2.2019 asti Model 3:n tilaukseenkin saa ilmaisen superlatauksen puoleksi vuodeksi tai 9 kuukaudeksi ilmoittamalla jonkun suosituskoodin, vaikka tilaus olisikin jo tehty. Suosituskoodi ja oma varausnumero (RN-alkuinen) lähetetään sähköpostilla osoitteeseen buildmy3EMEA@tesla.com . Minun suosituskoodini on jaakko8123. Jos tilausta ei ole vielä tehty, se onnistuu linkistä http://ts.la/jaakko8123 .

Sähköautojen akuista ja siirtymisestä kestävään energiajärjestelmään

Kirjeeni Jaana Pelkoselle.

Hei,

Olet saattanut saadakin jo aika paljon palautetta sähköautojen akkuja koskevasta blogista. Haluan myös kommentoida, koska asia on tärkeä ja saanut paljon huomiota. Olen huolissani siitä, että Bloombergin artikkeli on jäänyt elämään näin pitkään ja edelleen vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin sähköautoista.

Lähdeartikkeli on varsin yleisluontoinen, pääasiassa sanoma on, että jos jossain valmistus on saastuttavaa, se on saastuttavaa. Minkään auton todellisia valmistuksen päästöjä ei esitetä. Saksassa ja Puolassakin päästökaupan takia akkujen valmistaminen on päästötöntä, samaten kuin sähköautoja varten lisäsähkön tuontanto. Monessa tutkimuksessa on todettu, että muutenkin päästöt on kuitattu nopeasti. Akkujen elinkaari voi olla myös pidempi kuin autojen, energiavarastona autokäytön jälkeen vuosikymmeniä. Mutta en haluaisi, että keskustelu jää tähän kiinni, koska se on merkityksetöntä sähköisen liikenteen kehitykselle osana koko energiajärjestelmän siirtymää kestävälle pohjalle.

Tärkeää planeetalle on tämän siirtymisen nopeuttaminen, ei nykyisten sähköauton valmistusmenetelmien tarkastelu. Energiajärjestelmän muuntuessa päästöttömäksi koko maailmassa ennemmin tai myöhemmin, on auton kuin auton valmistus päästötöntä. Mutta vain sähköauto takaa päästöttömyyden myös käytön aikana. Sähköauton yleistymisen kiihdyttäminen on myös tarpeen muun energiajärjestelmän muutoksen kiihdyttämisessä, koska kuljetus on yksi iso osa kaikkea valmistamista.

Kaikkien osa-alueiden kiihdyttäminen ruokkii koko muutosta sitä edelleen kiihdyttäen. Mikä tahansa toimenpide, joka edistää sähköautojen yleistymistä, on hyväksi. Jokainen voitettu vuosi voi merkitä säästettyjä ihmishenkiä ja vähäisempää kärsimystä. Epäselvillä väitteillä pidetään yllä turhaan ja suorastaan vastuuttomasti yleisön muutosvastarintaa, ja siksi tämän Bloombergin artikkelin kaltaiset tekstit olivatkin mielestäni viime vuonna surullisinta uutisantia. Viime aikoina vastaavia yhtä pahoja ei ole enää näkynyt.

Suurinta osaa autoista ei voi nopeasti vaihtaa sähköautoiksi, mutta olisi tärkeää, että paljon ajavat vaihtaisivat, sillä silloin suurin osa ajokilometreistä vaihtuisi sähköön.

Terveisin,
Jaakko Hyvätti

Pistetään tähän asiaan liittymätön kuva, koska artikkelissa on kiva olla aina kuva, ja tätä kuitenkin maanantai-aamuna kovassa pakkasessa töihin pyöräillessä pysähdyin ottamaan:

Kuunpimennys 21.1.2019. Tässäkin kauniissa pakkassäässä sähköauto on käytännöllisyydeltään ylivoimainen.

Model 3:n tilaukseenkin saa ilmaisen superlatauksen puoleksi vuodeksi tai 9 kuukaudeksi ilmoittamalla jonkun suosituskoodin, vaikka tilaus olisikin jo tehty. Suosituskoodi ja oma varausnumero (RN-alkuinen) lähetetään sähköpostilla osoitteeseen buildmy3EMEA@tesla.com . Minun suosituskoodini on jaakko8123. Jos tilausta ei ole vielä tehty, se onnistuu linkistä http://ts.la/jaakko8123 .

Ilmaiset sähköt kesän Euroopanmatkaan vielä saatavilla

Parin viikon aikana on vyörynyt paljon uutisia Teslaan ja sähköautoihin liittyen, että niitä ei kaikkia ole itse tullut rummutettua, mutta ne ovat silti merkityksellisiä ja mielenkiintoisia. Joten keräsin niitä vähän yhteen:

– Model kolmosia on tilattu Suomeen nyt noin 200, saapuvat ehkä helmikuun lopussa.
– Nyt jos tilaa kolmosen, se luvataan maaliskuussa Suomeen.
– Eurooppaan on tilattu heti alussa 14000 kolmosta.
– Vain isoakkuisinta mallia saa tällä hetkellä Eurooppaan.
– USA:han saa keskikokoista akkua myös.
– Teslan suositusohjelma loppuu tammikuun jälkeen.
– Se voi ennakoida, että halvinta mallia kolmosesta aletaan valmistaa USA:han kohta.
– Tarjous 6 tai 9 kuukauden ilmaisesta latauksesta Teslan superchargereilla siis päättyy samalla.

Eli jos nyt tilaa Model 3:n tai minkä tahansa muun uuden Teslan, saa suositusta käyttämällä kesällä painella pitkin Eurooppaa superchargereiden voimalla ilmaiseksi. Sähkö sinänsä on halpaa myös Teslan myymänä, että ei tämä ole rahallisesti mikään iso juttu, mutta on ollut aina ihmetystä herättävää, kun sanoo kiertäneensä monta viikkoa ja tuhansia kilometrejä hintaan 0 €.

Yritän yleensä kirjoittaa positiiviseen sävyyn, mutta seuraava lista on pelkkä ei-lista. Vanhat virheelliset uutiset kiertävät ihmisten puheissa pitkään, joten tässä muutama oikaisu:

– Sähköauton valmistus EI saastuta niin paljoa, että sähköauto olisi elinkaarensa aikana saastuttavampi.
– Sähköauto EI hyydy pakkasessa.
– Sähköauton akkua EI tarvitse vaihtaa usein, todennäköisesti ei koko auton elinaikana.
– Sähköauton akun kierrätys EI saastuta, akku on sähkövarastona käyttökelpoinen pitkään.
– Sähköautoon EI kannata laittaa bensalämmitintä, sähköä riittää.
– Tesla EI ole menossa konkurssiin.
– Tesla EI tee tappiota joka autolla, vaan katetta on 20-30 %.
– Teslan autopilotti EI ajanut robotin päälle Las Vegasissa.
– Sähkö EI lopu vaikka kaikki autot olisivat sähköautoja.
– Sähköverkko EI kaadu myöskään.
– Latauspiste kotiin tai taloyhtiöön EI maksa kymmeniä tuhansia euroja.
– Talojen tai parkkipaikkojen sähköjä EI tarvitse rakentaa uusiksi.

Talvesta puheen ollen, tiedättehän, että polttomoottorien päästöjen vähennyslaitteistot saavat kytkeytyä pois päältä viileässä. Osa autoista tekee näin jo alle +17°C lämpötilassa. Joten Suomessa suurimman osan vuotta kaikki päästökontrollit ovat poissa päältä. Sen haistaakin kyllä.

Sähköautoista innostuneille tai kiinnostuneille on yksi yhteisö, joka kannattaa mainita mukavimpana ja hauskimpana paikkana keskustella autoista ja tutustua erityisesti Tesloihin: Tesla Club Finland. Nimestään huolimatta se ei ole rajattu vain Teslan käyttäjille, vaan myös muut Teslasta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan. Tapaamisissa näkee yleensä kymmeniä Tesloja ja niiden kuskeja, joten mihin tahansa kysymykseen saa vastauksen ja näkee enemmän erilaisia autoja kuin Teslan myymälään menemällä. Lisätietoja klubin sivuilta teslaclub.fi. Käytännössä klubin jäsenyys on Facebook-ryhmän jäsenyys, ja sieltä sitten löytyy tietoa tapahtumista. Esimerkiksi lauantaina 19.1.2019 kello 14-18 kauppakeskus Redissä K5-pysäköintikerroksessa on koeajoja ja sen jälkeen jotkut klubilaiset ja muutkin sähköautoilijat tempaisevat illanvietolla ja yön nukkumalla autoissaan.

Tällaisten tempausten lisäksi Teslaklubin kuukausitapaamiset ovat yleensä joka kuukauden ensimmäisenä lauantaina, tai sitten koko viikonlopun kuten Lapinreissut. Huhtikuun tapaamiseen ajetaankin Leville. Ajattelin lähteä, jos mukaan tulisi 1-2 apukuskia. Aika olisi torstaista sunnuntaihin.

Viime tapaaminen oli samaan aikaan Ideaparkissa järjestetyissä sähköautomessuissa tammikuun alussa.

Teslat ja muut koeajoautot olivat aika lailla koko ajan ajossa
Samasta tilaisuudesta tehtiin mainosmateriaalia ja lehtijuttuja
Latauspisteet täynnä, meidän X aivan vasemmalla.
Latauslaitteiden esittelyä. Ideaparkissa on paljon pisteitä, mutta nekin saatiin täyteen tapaamisessa.
Vaikka BMW i8 onkin vain hybridi, se on ollut tärkeä mielikuvien muokkaaja sähköautoille
Parkkisähkön latauslaite ja järjestelmä kiinnosti koko ajan

Model 3:n tilauksessa ilmaiset lataukset saa siis niin, että kun ensin tilaus on tehty, niin jonkun suosituskoodi ja oma varausnumero (RN-alkuinen) lähetetään sähköpostilla osoitteeseen buildmy3EMEA@tesla.com . Minun suosituskoodini on jaakko8123.