Vilkutellaan valoja, koska se on kivaa

Kolme vuotta sitten, 2023, kun ajelimme Teslaklubin porukalla Kaliforniaa ympäri Model Y:illä, saimme tietää Suomessa paikallisradiossa nousseen aiheeksi tuleva Tesla-valoshown ennätysyritys. Eli mahdollisimman monta Teslaa, joissa on ohjelmoitavan valoshown ominaisuus, yritetään saada samaan paikkaan ja toistamaan yhtä aikaa hyvin suunniteltu show, jossa täsmälleen riveissä ja sarakkeissa olevat autot tekevät valosta aaltoja ja muita kuvioita musiikin säestämänä. Radiojuontaja ei ihan tiennyt mistä oli kysymys, ja vitsaili, että espoolaiset teslakuskit vilkuttelevat valoja köyhille. Yleisö tiesi mistä oli kysymys, ja joidenkin puheluiden jälkeen ääni muuttui kellossa. Kyse olikin ison ihmismäärän innoissaan rakentamasta tapahtumasta. Tapahtuman organisoija Kirsi soitti matkanteon aikana radioihin haastatteluja, ja näin tapahtuma sai julkisuutta ja saimme Vermon parkkipaikan täyteen, liikenteen Kehä I:lle asti vähäksi aikaa jumiin, ja ennätyksen aikaiseksi 687 autolla.

Suomen kaunein Tesla on totta kai aina mukana.

Sittemmin ennätys on rikottu muualla maailmassa, ei paljolla mutta kuitenkin. 2024 kerättiin Vermon ovaalin ympäri autoja, mutta niitä ei saatu paikalle rikkomaan näitä ulkomaisia ennätyksiä. Enemmän toki kuin 2023.

Nyt yritetään oikeasti rikkoa ulkomaisia ennätyksiä. Tavoite on ylittää Belgialla oleva 1150 auton ennätys Hyvinkään lentokentällä. Tilaa ainakin on ja paikalle pitäisi päästä isosta osasta Suomea helposti. Ulkomaita myöten on ilmoittautunut autoja.

Tapahtuma ei ole pelkkä valoshown odotus ja muutaman minuutin huipennus. Totta kai pitää olla ohjelmaa, kun autoja ajetaan paikalleen tuntien aikana. Paikalle voi saapua kello 12 alkaen ja itse show tehdään vielä valoisaan aikaan kello 15:30, koska kentällä ei ole valaistusta ja halutaan ajaa autot turvallisesti pois. Mukana on näytteilleasettajia, jotka arpovat arvokkaita tuotteita tapahtumassa, pelastuslaitos, joulupukki, Teslabjörn, Hydraulic press channel ja ravintoloitsijoita tarjoamassa ruokaa.

Minusta tämä on innostavaa. Meillä saa olla kivaa hassuja asioita järjestäessä. Teslakuskit olivat käyttökelpoisen sähköautoilun etulinjassa vuosia, ja edelleen uusien asioiden innokkaita kokeilijoita ja esille tuojia. Samanmielisiä ennakkoluulottomia ihmisiä on kiva tavata. Siksi olen mukana auttamassa tämänkin järjestämisessä. Olisi kiva, jos tosiaan mahdollisimman moni tulisi mukaan showhun tai jopa järjestämään sitä!

Autoja asetellaan sentintarkasti 2024.. no ei ihan, mutta melkein

Ilmoittaudu tästä linkistä!
https://www.lyyti.fi/reg/Tesla_Light_Show_2026_0709/fi

Vastaa