Tekijä: Jaakko Hyvätti

Tänään kierrettiin yhtä kaupunginosaa taas, Taitoa. Siellä on pitkä katu täynnä keittiötarvikkeita ja veitsiä. Valikoimaa ja kauppoja on taas samassa skaalassa mitä voi odottaa 40-miljoonaiselta kaupunkialueelta.

Jokaisella kaupunginosalla näyttää olevan aistittava ero tunnelmassa – mikä on yhdistelmä kauppoja, asuinrakennuksia, minkäkin tasoista liike-elämää.

Tänään saatiin ihan oikeasti syötävää. Vegaaninen Falafel brothers -ketjun ravintola päärautatieaseman lähistöllä.

Emme ole kovin myöhään iltaisin olleet kaupungilla, koska yleensä haluamme aamuisin olla aikaisin liikkeellä ja nähtävyyksissä, mutta nyt voi vähän totutella myöhäisempään rytmiin kohti Suomea ja kaupungin nähtävyydet eivät vaadi aikaista matkustamista. Pimeän tullen täällä on kaupungintalolla godzilla-elokuvien 70-vuotisjuhlan kunniaksi isoja projektioita talon seinään. Niitä näytetään 19.30 alkaen, ja mentiin katsomaan ensimmäistä lauantai-iltana. Kiva seurata paikallisia ja turisteja kerääntymässä katsomaan sitä. Ensimmäinen esitys koostui godzilla tuhoaa kaupungintalon -elokuvasta, Japanin historian nykyaikaan liittävästä koosteesta ja graafisista esityksistä. Myöhempiä näytöksiä emme jaksaneet odottaa.

Syömässä lauantaina käytiin ennen esityksiä siinä lähellä Shinjukun asemalla. Vegaaniset ramenit olivat yhdessä kioskissa ruokailualuetta. Vähän rauhaton paikka tuollainen ruokailualue, mutta ramenit olivat hyviä, hyvin maustettuja. Joskus vegaaninen ruoka Japanissa tarkoittaa samalla buddhalaiseen tyyliin ilman ”viittä voimakasmakuista juurta” joiden maku on liian voimakas ja viettelevä. Silloin esimerkiksi sipuli ja valkosipuli puuttuvat. Tässä Food Hall Blast!issa Plant based Tokyossa niitä oli käytetty hyvin. Vain pieni keitto oli aika maustamaton.

Lauantai ja sunnuntai ollaan myös kierrelty tavarataloissa ja muissa kaupoissa. Maailman isoin Hello Kitty -tuotteita myyvä kauppa ja japanilaisten veitsien liikkeitä. Mietinnässä on vihannesten leikkaamiseen sopiva erityisen ohut ja pitkähkö kokkiveitsi-tyylinen veitsi parhaassa mahdollisessa laadussa ja ehkä erikoisuutena toispuoleisella teroituksella vihanneksiin soveltuva veitsi, mutta sen suhteen on vielä vähän epävarmuutta kannattaako. Jääkö painavahko veitsi, joka on hyvin vaikea teroittaa, käyttämättä kuitenkin.

Sunnuntaina menimme Harajukun alueelle, jossa Takashita-katu oli kuin yhtä kirpparia ja myös laadukkaampien käytettyjen asioiden liikettä. Sen lähellä oli sitten taas yksi Tokion isoista kauppakaduista.

Toinen paikka oli Akihabara, siellä myös oli suljettu iso katu liikenteeltä, koska väkeä sunnuntaisin on liikkeellä paljon. Melkein joka rakennuksessa on joku 7-kerroksinen pelihalli.

Päivällisravintola oli 8ablish, taidokasta ruokaa. Pääruoasta unohtui ottaa kuva, toinen oli bowl riisistä ja vihanneksista ja toinen oli soijarouhebolognese, pennepasta.

Varsinainen ensimmäinen kokonainen päivä Tokiossa sisälsi rauhallisesti kaksi kohdetta: Senso-Ji:n temppelin ja näköalat Tokyo sky tree -tornin 450 metrin korkeudelta.

Google maps:in reittiohjeet ovat olleet hyvin luotettavia, juna- ja linja-autovuorot ovat täsmänneet ihan täysin, vaikka joissain kirjoituksissa on ollutkin varoituksia, että ihan kaikki ei ole oikein. Tänään lähdimme Gorasta hotellin ilmaiskyydillä Odawaran luotijuna-asemalle, ja lyhyellä junamatkalla olimme Simbasin asemalla. Tokion väenpaljous tuli yhden asemavälin metrossa jo selväksi.

Niissä metrolinjoissa ja linja-autoissa, missä Japan rail pass ei ole toiminut, on maksuun helpoin tapa ollut Applen puhelimeen saatava Suica-kortti, tai sen kortin saa ihan korttinakin (Suica welcome lentoasemalta). Siihen ladataan rahaa, Toinen vastaava on Icoca. Molemmat toimivat käteismaksuna myös monissa kioskeissa. Matkustusvälineeseen noustessa näytetään korttia laitteelle ja sitten pois tullessa uudestaan. Joissan linja-autoissa otetaan pieni paperilappu, joka kertoo millä pysäkillä tuli autoon, ja sitten se näytetään kuljettajalle. Käteismaksu toimii myös aina linja-autossa, mutta pienillä seteleillä ja mieluiten tasarahakolikoilla, jotka voi kyllä vaihtaa bussissa setelistä. Mutta siis Hakonessa oli meillä päivälippu, mitä näytetään puhelimesta. Internetin pitää toimia sillä hetkellä, että juuri ennen lipun näyttämistä saa ladattua lipun animaation ja qr-koodin uudestaan.

Rinkat hotellille ja sitten pakollista nähtävyyttä heti, keisarillisen palatsin puutarhat. Emme mene jonottamaan tai varaamaan palatsin alueelle kierroksia, eipä sielläkään juuri sen enempää näkisi eikä tunnu tarpeelliselta. Mutta näihin puutarhoihin pääsee, joten siinä tälle ensimmäiselle kaupunkipäivälle riittävä kävely.

Vielä voisi palata edelliseen kohteeseen. Eilen menimme Gotembaan, ja tuli taas esille Fuji-vuoren merkitys sekä japanilaisille että turisteille. Viehätys tuntuu olevan juuri siinä, että vuoren huippu – tai koko vuori – ei ison osan aikaa näy ollenkaan. Pilvet peittävät joko huipun tai koko vuoren, tai joskus vuoren alaosan ja huippu ilmaantuukin jostain raosta hetkeksi. Siksi ne hetket, kun sattuu bussi olemaan oikeassa paikassa ja vuori tuleekin näkyviin, aiheuttavat aina pienen kohahduksen matkustajissa. Tai minkä tahansa näköalapaikan ihmisissä. Meillähän oli hyvää onnea heti alkumatkasta, kun koko päivä silloin vuoren pohjoispuolella oli kirkasta.

Toisin kuin nyt Tokiossa, Hakonessa oli mukavan väljää joka paikassa, jotain satunnaista täyteen turisteja pakkautunutta linja-autoa lukuun ottamatta. Kun kirsikankukkakausi on ohi ja lomakausi ei ole vielä alkanut, hotelleissa on tilaa, nähtävyyksissä on tilaa, ravintoloissa on tilaa. Toki olemme aikaisin aamupäivällä liikkeellä aina kun vain voimme.

Hakone-vuoren ympäristö oli ilmeisesti aika vilkas turistialue. Tokion lähellä ja Fuji-vuori näkyy, joten japanilaiset ovat innoissaan. Alueen junat ja linja-autot, kaapelireittejä ja puistoja myöten toimivat Hakone free pass -lipulla, jonka voi ostaa kännykkäänsä kahdeksi tai kolmeksi päiväksi. Riippusillalle, kraaterille ja Gotemban outlet-myymälöihin asti pääsee rajatta matkustamaan. Siihen sisältyy myös edestakainen lippu Odawaran luotijuna-asemalta asti, joten se olisi kannattanut osata ostaa ennen sinne tuloa valmiiksi.

Hakonen alueella ja Gorassa erityisesti verrattuna aikaisempiin, kauempana Tokiosta oleviin paikkoihin, oli hyvää myös se, että vegaanisia vaihtoehtoja on ravintoloissa. Oli jopa yksi vegaaninen donitsikauppa (sellaisia kakkumaisempia), jossa on myös vegaanista jäätelöä. Ja sitten oli 90 vuotta toiminut makeiskauppa, jonka 60-vuotias omistaja on pitänyt sitä 40 vuotta. Näin suomalaiselle vähän vaivaannuttavaa oli tiistaina käydä siellä, kun heti ensimmäisenä tuodaan teetä ja kaksi suklaamakeista, ja vielä kun ihan pienen makeisen ostin, niin muutama vesivärityö mukaan. Tämä kauppa ja kahvila on siis yhtä munaa sisältävää leivosta lukuun ottamatta vegaaninen. Yleensäkin Goran alueella tunnetaan vegaanisuus ehkä hieman paremmin kuin lännempänä. Tosin ruokakaupat tässä lähellä ovat vielä huonommalla valikoimalla kuin muualla ovat olleet – maissitölkit loppuivat kesken, ei soijapaputölkkejä.

Nyt Tokiossa ruokamahdollisuudet ovat tietysti eri luokkaa. Helsinkiin verrattuna suuruusluokkaa satakertainen väkimäärä kannattelee kymmeniä täysin vegaanisia ravintoloita, vaikka maa onkin tässä kehityksessä vuosia Suomea ja Eurooppaa jäljessä. Yritimme yhteen ravintolaan, joka on Ginzan kaupunginosassa järkevän kävelymatkan päässä, mutta varaus olisi pitänyt tehdä ajoissa, ei mahduttu. Huomiselle on sinne nyt klo 18 varaus. Toinen ravintola oli parin korttelin päässä – ja siis täydellä hamppari – sandwitch – pasta – mitä vaan juomia ja jälkkäreitä – ruokalistalla! Pasta, hamppari ja leipä syöty, ollaan ihan eri tasolla valikoimassa kuin missään tähän asti matkalla.

Maanantai oli hyvin rauhallinen siirtymäpäivä Nagoyasta Hakoneen, ja siellä Goraan. Gora valittiin hotellin paikaksi, koska siitä lähtee köysirata tulivuoren huipuille ja näyttää siltä, että tässä on myös ravintoloita, joissa voi olla jotain syötäväksi kelpaavaakin. Matka tehtiin noin tunnin kestävällä, Nagoyan ja Odawaran välin pysähtymättä kulkevalla luotijunalla. Odawarasta sitten lopuksi jyrkästi nousevalla junalla – parhaimmillaan 8 % nousu.

Ainoa, mitä tänään tehtiin, oli käytiin Goran puistossa. Se oli suunnilleen isoin kukkaloisto matkan aikana, vanha iso himalajansetri – ehkä toiseksi isoin puu matkan aikana – ja myös isoin bonsai-puu. Ruokaa tosiaan löytyi pubiravintolasta yksi pizza – ehkä vähän köykäinen proteiinipuolelta ja pienenpuoleinen, mutta edes jotain.

Nagoyaa tukikohtana käyttäen käydään maaseudulla, ensin Takayamassa. Siellä on säilynyt runsaasti vanhaa rakennusta vuosisatojen takaa. Ensin yritimme varata jotain järjestettyä retkeä, mutta niiden saaminen päivän varoitusajalla on käytännössä mahdotonta. Bussilla olisi meitä viety pariinkin paikkaan, mutta sitten olisimme olleet sidottuna sen aikatauluihin ja olisimme joutuneet tuhlaamaan aikaa lounaaseen, jolle ei kuitenkaan olisi saatu järjestettyä mitään syötävää meille. Joten ei muuta kuin junaan. Jotain omituista höpötystä viivästyksistä sateiden takia oli eri palveluissa, mutta lopulta päivän ensimmäinen juna lähti juuri kuten pitikin.

Vanhat kadut olivat kyllä upeita, juuri kuin kuvissa. Ja rakennukset olivat käytössä – osa yksityisasuntoina, mutta vilkkaimmalla kadulla ravintoloina ja kauppoina. Toki turistikrääsääkin, mutta hienoja käsityön tuloksia ja oikeasti vanhoja liikkeitä. Soijakastiketehdas, 126-vuotias nuudeliravintola jne.

Yksi kiinnosti meitä erityisesti: tofuravintola, joka tarjosi vain eri tavoilla valmistettuja tofuja. Se ei ollut täysin vegaaninen, mutta listassa suurin osa annoksista oli vegaanisia ja ne oli selvästi merkitty. Tarkoitus ei ollut syödä lounasta, mutta tämä on kokeiltava niinkuin oli se buddhalaisluostarin lounaskin. Otin laajimman annoksen, tofua kahdeksalla eri tavalla, lisäksi riisiä ja vähän pikkelöityjä kasviksia. Kolme tofuista oli selkeästi jälkiruokia, hivenen makeita. Miten kaikkeen muuhun ruokaan on onnistuttu nykyään Japanissa tunkemaan jauhettua sitä sun tätä eläintä, kun perinteiset ruoat ovat tällaisia!

Illaksi olimme suunnitelleet Grains-nimistä kokonaan vegaanista ravintolaa, mutta siellä oli yksityistilaisuus, ja sen sijaan ihan hotellin yhteydessä liikekeskuksen ravintolamaailmassa oleva Chopped Salad Days tarjosi juuri sen, mitä tarvittiin. Kolmesta vegaanikulhosta valiten. Lisäksi hotellissa supermarkettisalaatit ja vähän säilykkeitä.

Nyt tultiin pitkä matka takaisinpäin itään Himejin linnalle. Googlen antamat junat toimivat juuri niin kuin pitikin. Illalla kun olimme nukahtaneet jo yhdeksän aikoihin, niin heräsimme vieläpä ennen kellojen soittoa ennen neljää. Paikallisjunat lonksuttelivat vuoristossa pikku hiljaa, ja junassa oli vielä pienet unet ottavia töihin Kumamotoon meneviä paikallisia. Jotenkin kello 7.19 sieltä lähtevä luotijuna ei ehkä kuulunut meidän lippuumme, emmekä saanet paikkalippua ostettua, mutta emme nyt ole tästä ihan varmoja. Japan rail pass -lipulla pääsi kuitenkin porteista sisään ja istuimme paikkaliputtomassa vaunussa (vaunut 1-3 yleensä). En murehdi asiaa sen enempää. 9.52 oltiin jo Himejissä. Jätettiin reput asemalle ja linnalle oli vain kävelymatka.

Junissa toimii ilmainen wifi, joka tosin pätkäisee yleensä hetkeksi asemalle tullessa tai sieltä lähtiessä. Mutta jotain pystyy silti tekemään siinäkin. Uskoisin sen toimivan paremmin kuin mobiilidata, tosin sekin nyt näyttää toimivan.

Päivä oli ollut hyvin hyvin pitkä, emmekä halunneet kävellä yhtään enempää vain pettyäksemme siihen, että johonkin vegaaniravintolaan ei mahdu tai että muun ravintolan vaihtoehdot ovat surkeita. Jossain vaiheessa joka tapauksessa oli tarkoitus kokeilla, pystyisikö ravintola, jossa olettaisi olevan erinomaisen palvelun, muokkaamaan ruokiaan vegaanisiksi. Marriott oli hyvin palvelualtis, jonkin aikaa kävi suihkintaa edes takaisin keittiöön, ja lopputulos oli, että pasta oli jo vegaaninen ja margarita-pizza pystytään tekemään vegaanisena vain juusto pois jättämällä. Näitä siis alle ja sitten marketin pakatut salaatit ja säilykkeitä päälle.

Beppun pääkohde on 7 kuumaa lähdettä, ”Hell of Beppu”. Niiden luo pääsee rautatieaseman länsipuolelta linja-autolla. Otimme 8.50 (muistaakseni) lähtevän numero 41. Sitten ensimmäisen ovelta voi ostaa lipun, jolla pääsee kaikkiin seitsemään. Viisi ensimmäistä ovat melkein vierekkäin. Kahteen viimeiseen on jonkin verran matkaa. Joku bussi varmaan kulkee niillä paikkeilla, mutta halusimme kävellä. Matkan varrella oli esimerkiksi omenatuotetehdas ja muuta maaseutua.

Jokaisella lähteellä kannattaa käydä, koska ne ovat hyvin erilaisia. Mutaa, eri värejä, eri mineraaleja, höyryä, geyshir.

Ruokahuollosta pitää sanoa sen verran, että kun tänne pienemmälle paikkakunnalle kauemmas Tokiosta ja Kiotosta ollaan tultu, niin vegaanista ruokaa saa ravintoloista vähemmän ja vähemmän. Esimerkiksi katselimme Japanilaisen pastaravintolaketjun ainesosa/allergeenitaulukkoa, ja käytännössä kaikessa, myös tomaattikastikepizzassa ja pastakastikkeessa, on kanalientä. Päädyimme kahtena iltana hakemaan Mos burgerista vegaaniset burgerit ja syömään ne kaupasta ostettujen salaattien kanssa.

Leivän ostaminen on myös haastavaa. Käytännössä kaikessa on noin prosentti maitoa, sama minkä huomasin Vietnamissa. Kun leipä ei ole paikallista traditiota ja tehdään vain amerikkalaisia turisteja varten, siihen laitetaan aina maitoa. Myös ranskanleivässä oli munaa. Täällä Beppussa ensimmäistä kertaa löysin vaalean juurileivän, jossa ei ollut maitoa tai munaa.

Huomenna menemme Mt Asolle, tulivuorelle. Lähtö on aamulla 5.53 ja perillä olemme yhdellä junalla ja kahdella bussilla, kraaterin reunalla, toivottavasti 10.31. Hotelli Asossa on aseman vieressä, eli rinkat ehkä saa sinne tai Ason asemalle säilytykseen ennen vuorelle menevää bussia.

Eilen jo käytiin keskustan nähtävyydet, niin nyt mentiin temppeleistään kuuluisalle ja muutenkin pyhälle saarelle Itsukushimalle. Menomatka otettiin veneellä, joka lähti rauhanpuiston vierestä ja meni suoraan saarelle. Ensimmäinen lähti 8.30, ja sillä ehti kivasti ennen päivän pahinta turistijoukkoa.

Temppelin lisäksi kun nyt satuttiin ostamaan lippu, jolla pieneen museoon myös pääsi, niin sinne sitten kans. Siellä ei saanut kuvata. Mutta muutama esine temppelin kokoelmista, lahjoitettuja miekkoja, asuja, maalauksia, tekstejä.

Syömään menimme kiinalaiseen ravintolaan nimeltä Keiai, ja se oli munien käyttöä vaille vegaaninen, ja melkein kaikki annokset sai myös ilman munaa. Tämä oli kyllä pitkästä aikaa jos koskaan paras kiinalaisen ravintolan ateria, ja parhaiden joukossa muutenkin. Tilasimme paljon tavaraa, myös sen innoittamana, että olin nähnyt tofusta unta viime yönä.. koko lysti kolmella oluella maksoi noin 36 euroa kahdelle..

Kiotossa eilen bambumetsässä olevassa buddhalaistemppelissä olikin vegaaninen lounas, ja sinne satuimme mahtumaan ilman varausta. Tarjolla oli vain yksi ateriakokonaisuus, ja vaikka ei ihan tarkoitusta molemmilla ollut syödä, tietysti mentiin sinne. Minulla olivat tulleet jo jossain vastaan buddhalaisluostarien vegaaniset ravintolat, että sellaisessa olisi kiva käydä, mutta matkaa olisi ollut paljon. Tämä oli siis mukava yllätys. Ruoat olivat jotain täysin erilaista. Länsimaiseen ja maustettuun tottuneelle hyvin pelkistettyjä vihannesten, hedelmien makuja ja erikoisia yhdistelmiä. Useita eri hedelmiä pieninä paloina ja joku taikinanyytti bambunlehdessä. Valkoinen keitto perunan kaltaisella köntillä ja toinen kirkas keitto sienellä ja tofulla. Munakoison tapaisen vihanneksen sisään leivottu vähän kuin friteerattu banaani. Riisiä tietysti. Pari salaatinkaltaista tahnajuttua. Melonin siivu. Jälkiruoan näköinen ehkä riisistä tehty juttu soijankaltaisella kastikkeella ja wasabilla. Minun tuli syötyä suurin osa..

Illalla söimme Mumokuteki cafessa, joka on jo pidempään ollut olemassa, muttei kuitenkaan löytynyt Happycow:sta. Kannattaa siis etsiä vegaanisia ravintoloita myös muualta Japanissa. Mumokuteki oli myös taas omanlaisensa ravintola, painotti materiaalissaan itsetehtyjä kastikkeita ja terveellistä ruokaa. Tusina ruokaa menussa, soijaburgerpihvistä höyrytettyihin vihanneksiin ja vielä tusina jälkiruokaakin, esimerkiksi soijajäätelö.

Sunnuntaiaamuna heräsimme klo 7. Jos ei ole ollut jotain erikoista aamuaikataulua, niin tämä aika on tuntunut sopivalta. Aikaeroa Suomeen ei kannata kello 6 herätykseen asti venyttää, ja klo 7 pääsee hyvin vielä nähtävyyksiin rauhallisemman aamupäivän aikana. Nyt päivän ainoa kohde on Nara-puisto, jossa temppelien lisäksi on kauriita pitkin poikin ihmisten ruokittavana. Toisin kuin eläintarhassa, nämä eläimet eivät elä vankeina, joten niitä katsomaan menemisessä ei ole moraalisia ongelmia. Syöttämiseen myytiin nimenomaan kauriille tarkoitettuja keksejä.

Puurakentaminen näissä temppeleissä on miellyttävää katsoa. Rakennusten tyyli on jollain tavalla miellyttävää. Tavallaan edes koristeet, koristeelliset linjat, kaikenlaiset moninkertaiset katot, törröttävät hirret eri suuntiin, eivät häiritse. Narassa oleva temppeli oli mittakaavaltaan isompi kuin muut tähän asti nähdyt: sen sisälle piti mahtua 15 metriä korkea Buddha 3 metriä korkean lotuksen päällä ja vielä korotetulla alttarilla. Hämäävä katsoa ulkoa sinänsä sopusuhtaista pikku rakennusta, mutta sen vierellä ihmiset olivat vielä pienempiä muurahaisia.

Nara kun oli nähty, menimme takaisin Kioton rautatieasemalle, jonne olimme jättäneet rinkat säilytykseen, ja sitten luotijunalla Hiroshimaan. Jostain syystä paikkalippua ei saanut suoraan junaan, joten otimme paikat automaatin tarjoamaan yhdistelmään. Vaihtopaikassa Kobessa samalle laiturille tuli aikaisempi juna, johon hyppäsimme paikkaliputtomaan vaunuun (vaunut 1-3 yleensä luotijunassa) ja vapaata löytyi.

Ehdimme vielä Hiroshimassa käydä tärkeimmät atomipommin muistomerkit katsomassa. Kun tarkoitus on kärsimyksen vähentäminen, minimoiminen, niin oliko atomipommin pudottaminen Japaniin tarpeellista vai virhe, sitä en osaa sanoa. Hirvittävä asia voi olla tarpeellista ja toinen näennäisen rauhalliselta tuntuva teko voi aiheuttaa suunnatonta kärsimystä, kun koko tapahtumien ketjua katsotaan vuosien ja vuosikymmenien ajalta.

Halusimme jotain vähän tukevampaa ruokaa, ja siksi paikallisen blogaajan jäljissä menimme italialaiseen ravintolaan, josta ainakin yhden pizzan saa vegaanisena. Blogaaja oli myös tilannut minestronekeiton, mutta meille tarjoilija osasi kertoa, ettei ole vegaaninen. Tähän alun perin aina vegaaniseen italialaiseen keittoon taidetaan Japanissa lisätä sitä lihalientä, mitä täällä tungetaan muutenkin joka paikkaan.