Maihinnousun nähtävyydet

Vierailimme Normandiassa, historiallisen maihinnousun tapahtumapaikoilla. Mielessä olivat päällimmäisenä historia ja kuvat vuodelta 1944, joten ei tavallaan osannut odottaa mitä näkyy. Nykyään hiekkarannoilla ei ole juuri tapahtumista säilyneitä merkkejä, joillain rannoilla on väliaikaisten satamien betonirakenteita, mutta muuten rannat ovat tavallisen näköisiä hiekkarantoja. Kaupunki ja huvilat ovat kasvaneet rantojen läheisyydessä. Jotkin epätavallisen leveät kadut kertovat materiaalivirtojen reiteistä. Muistomerkkejä on usealla paikalla. Eniten näkyvissä ovat museot ja turismiin liittyvät rakenteet.

Ranskalaiset todella vaalivat näitä muistoja. Muistomerkkejä pidetään yllä huolellisuudella ja velvollisuudentuntoisesti. Esineitä edelleen kerätään museoihin lisää ja esillepanoa kehitetään. Museoita on paljon, jos niissä haluaa käydä, ja ne ovat varmaan monipuolisimpia kalustosta, varusteista, valokuvista mitä toisesta maailmansodasta löytyy.

Utah beach

Mutta taustalla kaikessa ei ole sota ja väkivallalla mässäily. Museot kertovat joka käänteessä yksilöistä, ihmisistä kaiken keskellä. Jatkuvana virtana tänne tulleiden ja sekä tänne jääneiden että pois päässeiden tarinoita. Yksi kertomus brittilaskuvarjoyksiköstä: ”Menetimme matkalla useita miehiä. Saavutimme kohteen. Lähetimme yhden ranskaa puhuvan miehen noutamaan ranskalaistalosta kuumaa vettä ja keitimme teetä.” Tuon lukemisen jälkeen ei halua valittaa pienistä vastoinkäymisistä.

Toinen vaikuttava kuva oli kahdesta opettajasta, jotka Ranskan rannikon pikkukaupunkien pommitusten raunioissa johtavat koululaisia. Päättäväisen näköiset mies ja nainen pitivät kiinni normaaliudesta ja jatkavat elämäntehtäväänsä.

Jos pitää valita minimimäärä kohteita Normandiasta, niin Pointe du Hoc on kraatereineen ja bunkkereineen eniten sodan arpia säilyttänyt kohde ja Utah beachin museo on laajin näiden maihinnousurantojen museoista. Mikään museoista ei kuitenkaan ole huono valinta.

Kun hotellissa on vain vähän latauspaikkoja, pidän kohteliaana siirtää auton pois niiltä paikoilta kun lataus on valmis, vaikka hotellit eivät sitä edellytäkään. Aamulla siis lähtö 90 % latauksella ja normaalilta paikalta.

Kuljimme maihinnousun rannoilla kahtena päivänä. Edellisen yöpaikan Trouville-sur-Merin vieressä joen toisella puolella on Deuville, ja lähtiessä ajoimme sen kautta. Hetkeksi auto mahdollisesti sakkopaikalle ja muutama kuva taas yhdestä hienosta pikkukaupungin keskustasta.

Joku ihmeellinen vapaa kadunkulma, mahdollisesti sakkopaikka, mutta äkkiä vaan tästä kaupungista pari kuvaa ja menoksi.
Deauvillen kauniita taloja ja istutuksia
Vaikea tähdätä, tässä on jotain vikaa.

Ensimmäinen maihinnousuun liittyvä kohde samana päivänä oli Caenissa oleva toisen maailmansodan museo ja Kanadan maihinnousuranta Juno beach ja sen museo. Tukikohdaksi kahdeksi yöksi otimme pienen hotellin Chateau La Cheneviere.

Omaha beachin huvilakatu on rakennettu uudestaan, eikä itse tapahtumien jälkiä muistomerkkien lisäksi näy.
Näitä kallioita kiipesivät britit ylös saksalaisten tulituksessa.
Koko niemen kärki oli aivan pommikuopilla. Se on oikeastaan isoin jäljellä ollut pommitusten jälki täälläpäin.
Pointe du Hocin isoimpia valmiiksi asti rakennettuja tuliasemabunkkereita.
Paljon monenlaisia linnoitusrakennelmia.
Tähystysbunkkeri ilmeisesti.

Toisena päivänä kävimme Omaha beachilla, sen museossa ja Pointe du Hocissa ja sen jälkeen vähän pidemmän matkan päässä Utah beachilla. Siellä oli tosiaan näytillä eniten kalustoa, ulkona maihinnousuvene, johon pääsi kävelemään ja tosiaan mielestäni isoin museo.

Utahilla oli tämä maihinnousualus johon myös pääsi sisään.
Utahin museo oli isoin. Kaikki huoneet olivat täynnä tavaraa, isoja ajoneuvoja ja muuta kalustoa. Tämän huoneen väljyys ei nyt anna oikeaa kuvaa, mutta ei muutakaan tullut tuolta otettua.
Utah beachillä ravintolarakennus oli osin bunkkeri, johon oli kerätty myös museotavaraa, kuten kaikkialle täällä.
En vaan ihan keksinyt mitä nämä lehmät tuossa sannalla halusivat olla.

Näin pandemian aikaan amerikkalaiset turistibussit ovat poissa ja muutenkin museoissa ja nähtävyyksissä varmaan vähemmän ihmisiä kuin ennen ja vähemmän kuin koskaan tulevaisuudessakaan, väljintä ja miellyttävintä ikinä kulkea. Vaatimus rokotustodistuksista pitää todennäköisyyden tartunnoille pienenä. Paras aika tälle matkalle siis mielestäni.

Tämä kuuluu nähdä, jokunen nimi lukea, katsoa päivämääriä, vaikka se on raskasta.
Kaunis muistomerkki ja hautausmaa.

Amerikkalainen hautausmaa ei sinänsä ole uutta tietoa antava, mutta minulle se on kuitenkin sellainen paikka, jossa haluan käydä. Sillä, että annamme ajatuksissamme tilan ja huomion uhrauksille ja tapahtumille historiassa on vaikutusta siihen, millaisia päätöksiä tulevaisuudessa teemme.

Jatkojohtoja ei pitäisi latauksessa käyttää, mutta jos nyt tämä hotelli vain sellaisen tarjoaa niin käytetään varovaisesti. Virta alhaiseksi ja tarkistetaan, että koko johto on kelattuna auki, ettei kela kuumene. Tarkkaillaan lämpötiloja johdossa ja liitoksissa.

Ajomatkat näinä nähtävyyspäivinä olivat niin lyhyitä, että hotellissa oleva hyvin epämääräinen latausmahdollisuus pitkän ja ohuen jatkojohdon päästä riitti. Ensimmäisenä päivänä 110 km ja toisena 140. Ensin uskalsin ladata vain 8 ampeerilla, mutta toisena päivänä lisäsin 10 ampeeriin. Johto ja liitokset eivät tuntuneet kuin vähän lämpimiltä.

Upeita vanhoja isoja puita!
Hotellin ravintola teki ensimmäisenä iltana salaatin, keitettyjä vihanneksia. Riittävät energiat siihen lisäksi ranskalaisista perunoista ja leivästä. Jokainen ravintolakokemus on enemmän selviytymistä ja koulutusta veganismista kuin kulinarismia.
Toisena iltana yritimme HappyCow-sovelluksella etsiä vegaanista pizzaa, mutta se ravintola oli kiinni. Tässä viereisessä oli valmiina joku kulhotyyppinen (pohja+salaatti+proteiini) ruoka. Meillä ruokakuville käy usein niin, että niitä muistaa ottaa vasta, kun nälkä väistyy..

Näiden vähän raskaiden rantojen jälkeen ajattelimme, että nyt tarvitaan vähän lämpöä ja aurinkoa. Seuraavaksi kohti Etelä-Ranskaa.

Laiska lataaja

Päivän suunnitelma oli, että aamupäivällä tutustumme Roueniin, sitten ajamme Étretatiin katsomaan rannikon hienoja kalliomuodostelmia ja sitten yöksi Trouville-sur-Meriin. Ajomatkat eivät näiden välillä ole pitkiä. Rouenissa olimme hotellissa, jossa ei ollut latausta, tai ainakaan emme jaksaneet sitä tiedustella. Akkua oli 40 % lähtiessä. Rouenin vieressä on Teslan Supercharger, mutta tuo ei lähtiessä tullut mieleen, että voisipa siellä käydä. Matkalla sitten tuli mieleen, että ehkä jossain pitäisi ladata. Étretatissa oli Plugsharen mukaan kaksi latauspaikkaa, joten tähtäsimme niiden äärelle. Sinne saapuessa akkua oli 12 %, ja alkoi harmittamaan, että muutama minuutti Rouenin superilla olisi ollut hyvä, ettei olisi tarvinnut muiden latureiden kanssa leikkiä.

Rouenin pääkohde oli nähdä mistä Monet maalasi katedraalia.
Kauniita taloja Rouen täynnä.

Ensimmäinen Étretatin kaksilaturinen latauspaikka oli toiselta paikaltaan varattuna, siinä oli Toyotan hybridi. Toinen paikka oli rikki, punaista valoa. Jätimme auton siihen toiveikkaasti johto maassa, että jospa hybridikuski palaa ja laittaisi johdon kiinni. Lähdimme jalan tiedustelemaan toista laturia. Se löytyikin keskusaukion kulmalta. Näin vilkkaaseen turistiaikaan osa keskustaa oli suljettu turistiliikenteeltä aidoilla. Tällaiseen aitaan törmäsimme kun kaupunkiin tulimme, emmekä uskaltaneet siitä mennä, vaikka navigaattori kertoi reitin laturille menevän siitä. No nyt totesimme, että tännehän ei pääse muuten, kaksi latauspaikkaa on vapaana ja näyttää vihreää, joten eiköhän ole ihan sallittua nostella aitaa syrjään ja ajaa tänne torille. Siispä noudimme auton toiselta laturilta, siirsimme aitaa ja ajoimme torille ja ei muuta kuin lataamaan. Käynnistys millä tahansa tunnisteella. Rantakallioilla kävellessä meni sen verran aikaa, että lähtiessä oli akkua 41 %. Trouville-sur-Merissäkin oli vielä 24 % jäljellä, ja hotellissa oli mukavasti Teslan laturi.

Étretatin tori, jolta toimiva latauspaikka löytyi. Latauspaikat oli todella jätetty vapaiksi, ei dinotusta!
Étretatin turisteja. Kyllä matkaajia on pitkin Eurooppaa, muilta mantereilta vain ei ketään.
Pieni patikointi kallioiden päälle.

Näinhän ei pitäisi matkaan sähköautolla lähteä, että ei ollenkaan ajattele missä lataa ja paljonko ajetaan. Muutaman minuutin vilkaisu riittäisi. Teslan kanssa sitä vaan on tottunut siihen, että Superchargerit tulevat vastaan kyllä tarpeen tullen. Syrjäisellä maaseudulla se ei kuitenkaan ihan pidä paikkansa joka kolkassa. Mutta meni se näinkin.

Trouville-sur-Merin hotellilla oli Teslan laturit.
Trouville-sur-Merissä pyysimme paperille kirjoitetulla tekstillä isoa salaattia ja varmasti vegaanisena – hyvin ravintola toimi, vaikka ruokalistalla mitään tietoja vegaanisista vaihtoehdoista ei ollutkaan. Aina siis pärjää.

Täältä lähtiessä sitten tietysti ollaan taas normaalitilanteessa, akku täynnä, tai siis 90 prosentissa. Hotellissa illalla auto oli sen verran myöhään latautunut siihen, että en viitsinyt siirtää enää pois, mutta aamulla kävin vapauttamassa latauspaikan. Vaikka hotellit eivät tätä vaadi – eikä pitäisikään – niin olen pitänyt tapanani vapauttaa laturit aina kun voin. Kun niitä on vielä näin vähän. Järkeväähän on, ja siihen tulevina vuosina mennään, että latauspaikkoja on tarpeeksi, mieluiten jokainen pysäköintipaikka hotellissa. Silloin hotellivieraiden kokemus on kaikkein paras, ja tähän hotellit pyrkivät tietysti kun sen tajuavat.

Ajourakka

Kaksi ensimmäistä päivää matkalla ovat olleet paljon siirtymistä, ajourakkaa, jota on tahdittanut joukko nähtävyyksiä eri maissa. Saksasta ajoimme suoraan Hollantiin ja sieltä valitsimme Giethoornin kanavat ja Kinderdijkin tuulimyllyt kohteiksi. Giethoornissa käveleskelimme ja söimme kolmisen tuntia ja Kiderdijkissä olimme jo niin myöhään, että vain kävimme tuulimyllyjen lähellä ottamassa kuvia – juuri sen verran turismia kuin jaksaa pitkään ajopäivään sisällyttää. Kilometrejä kertyi 600.

Kinderdijkistä hotelliyön jälkeen toiselle ajopäivälle oli valittu Belgiasta Brugge ja sen kanavat ja rakennukset, siellä käveleskelimme pari tuntia. Ranskan puolella kävimme Dunkerquen rannalla ja lopulta päivällinen ja hotelli Rouenissa. Kilometrejä 500.

Joka suuntaan kauniita kanavia.
Teimme pienen keltaisen lenkin, mutta sen lisäksi menimme vähän pohjoisempaan asti myös, siellä oli Pikku-Venetsia. Yhteensä kävelimme 8 km.
Ankat eivät jostain syystä hirveästi väistelleet veneitä. Ehkä pieni törmäys silloin tällöin ei haitannut.
Ulkoilmassa oli toki paljon ihmisiä, mutta ei silti tiiviitä väkijoukkoja Giethoornissa.
Koko kylä on laittanut kaikki pihat ja paikat kauniiksi.
Veneen vuokraaminen ei innostanut, kun näki miten jonossa kanavissa jouduttiin ajamaan.
Pientä ruuhkaa
Suurin osa veneistä oli sähköisiä. Tässä niiden latureita.
Ankat eivät jostain syystä hirveästi väistelleet veneitä. Ehkä pieni törmäys silloin tällöin ei haitannut.
Odottamassa veneitä nostosillalla
Moottoritien sijaan menimme kanavan vartta kulkevaa pienempää tietä pitkin kohti Giethoornia.
Konfrenssikeskuksen kahvilaa laturilla.
Huoltoasemalla vähän juotavaa latauksen ajan.
Pikakuvat tuulimyllyistä
Klassikkoturistikuvatyyli
Kinderdijkin hotellin pihalla oli latureita, joissa toimiva tunniste selvisi, kun meni qr-koodin webisivulle ja siellä mainittiin Shell. Se toimi. Illalla latasin 90 prosenttiin ja aamulla herätessä lataus päälle taas.
Bruggessa ajoimme suoraan satunnaisesti valittuun parkkihalliin, ja siellä olikin mukavasti latausta.
Arvauksella kokeilin ensimmäisenä Shellin tunnistetta, ja se toimi.
Bruggea
Bruggesin kanavat ovat kauttaaltaan täynnä kauniita taloja, paljon valokuvattuja maisemia.
Bruggen kuvatuimpia rakennuksia, mikähän se nyt olikaan.
Bruggen torin lähellä on täysin vegaaninen vohvelikauppa, varmaan satojen muiden vohvelikauppojen seassa.
Tuju paketti vegaanisesta vohvelista, suklaakastikkeesta ja jäätelöstä.
Tämän penkin merkitys jäi epäselväksi, taidetta vai korona-ajan turvatoimi..
Keskellä kaupunkia oli kaivauksia
Tähänkin asentoon rekan saa moottoritiellä. Sen verran vähän liikennettä, että onnettomuuden ohi pääsi sujuvasti ilman odotusta. En usko, että vakavasti loukkaantuneita oli tässä onneksi.
Dunkerquen muistomerkki
81 vuotta sitten tämä ranta oli toisaalta kovin erilainen ja toisaalta samanlainen..
Rouenin päivällinen löytyi Happycow.com -palvelusta ja Googlekin tunnisti vegaaniruokaa tarjoavaksi paikaksi. Saatiin kerättyä juuri sellainen kulho kun haluttiin. Pohjalla linssit tai riisi tai jotain muuta, siihen valitut kasvikset, falafeli, kastikkeet ja siemenet.

,

Laivaan kohti Eurooppaa

Toissavuonna matkailimme Teslalla Italiaan, tänä kesänä menemme Ranskaan Atlantin rannikolle pääasiassa ja suurimmaksi osaksi varovaisuuden takia luontokohteisiin ja ulkoilmassa historiallisiin paikkoihin. Menomatka taas laivalla, vältämme tylsän ajamisen Ruotsin läpi ja laivalla ehtii vähän levätä hektisen viikonlopun jälkeen ennen ajamista.

Viimeksi olimme jonottamassa laivaan kovin aikaisin, varmaan juuri check-in:in alettua. Nyt tulimme vasta puoli tuntia ennen sulkemista. Turha tässä seisoskella.
Jonossa laivaan oli aikaa vielä hieman muuttaa pakkausta. Laivassa otimme hyttiin vain yhden laukun, johon oli valittu se, mitä tarvitaan. Autoon pysyvästi jätettäväksi teimme yhden kassin kengille ja takeille, joita tarvitsee vaihtaa vain, jos menemme luonnossa jonnekin.
Olemme niin kovasti olleet eristyksissä mökillä, että auto ei ole saanut ihmisten huomiota. Ihan unohtanut, että se kerää katseita joka paikassa.
Kolmosella on kyllä laivaan ajaminen mukavampaa kuin aika leveällä X:llä. No hieman leveä tämäkin on, mutta ei pahasti. Moni autoilija odotti ylläolevan mäen alla että pääsee ylös asti. Ei tullut itselle edes mieleen, sen verran unohtanut kytkimet tai automaatin oikut mäessä.

Laivan internet on vähän oikukas, mutta sai vähän odottelemalla tämän kirjoituksen lähtemään.

Hytti keulassa ikkunalla eteenpäin, kiva suunta katsella ja kaunis meri vähän aaltoilevana.

Meripäivä menee aika nopeasti, kun ottaa pienet nokoset ja käy kaikilla aterioilla. Sitten on valmis ajamaan laivasta ja vähän eteenpäin. Olemme taas ottaneet maaseudulta Lyypekin ja Hampurin väliltä hotellin. Sinne ajaa samassa ajassa kuin Lyypekistä löytää parkkipaikan, minkä opimme 2017 matkalla.

Rukalla

Tultiin Rukalle välipäivinä, tällä kertaa X:llä. Pari vuotta kun on kolmosella ajettu suurimmaksi osaksi, niin X:n iso kulutus siihen verrattuna pistää vähän kiinnittämään huomiota latauksien suunnitteluun, että matka olisi yhtä mukava.

Ilmastoinnin asetukset kannattaa valita käsin, automaatilla kulutus on isompi. Tapana on ollut pitkää matkaa ajaa mukavassa lämmössä, ja käsin saa paremmat asetukset senkin suhteen.

Yövyimme välissä Sotkamossa, jonne olisi ollut suorempiakin reittejä, mutta juuri isoon kulutukseen varautumisen takia menimme sinne nelostien kaikkien superlaturien kautta.

Pyhäjärven superilta hajosi toinen Teslan superlaturipari sillä aikaa kun olimme latauksessa viereisessä Rechargen 50 kW laturissa.

Äänekosken superilla on ollut jonkin aikaa neljästä tolpasta kaksi pimeänä. Siellä alkoi vähän jonoa tulla, joten nopeasti vapautimme laturin kun oli tarpeeksi Pyhäjärvelle pääsyyn. Pyhäjärvellä eli viimeisellä superilla olivat ensin kaikki neljä laturia käytössä ja laitoimme vieressä olevaan hitaampaan Rechargen tolppaan X:n. Sillä aikaa kun olimme poissa, oli toinen Teslan tolppapari mennyt rikki, ja alkoi tulla jonoa latureille. Lauantai kun on yleinen vaihtopäivä Lapin vuokramökeissä, niin Teslaliikennettä nelostiellä riitti. Vapautimme oman laturimmekin kun oli sopivalla pelivaralla tarpeeksi Sotkamoon pääsyyn.

Suomessa etelässä monelle Teslan superille on lataustolppia tehty lisää, mutta nämä pohjoisemmat nelostien laturit ovat jääneet neljään pisteeseen. Luulisin, että aika pian niitäkin päivitetään isommiksi. Toivottavasti ennen juhannusta. Viitostielle toivotaan tietysti myös nopeita latureita kesäksi.

Saavuimme Rukalle 7% akussa ja akun jäähdyttyä lataus aloitettiin 3 prosentista.

Seuraavana päivänä oli tälle 90-akulle vähän pitkähkö matka Sotkamosta Rukalle. Auto antoi ennusteen 5% lopussa jäljellä ja ABRP (a better route planner) oli hyvillä linjoilla myös. Lähdimme matkaan 97 prosentilla. Ennuste pysyi siinä 5 prosentissa koko ajan hyvin. Muutenkin iltapäivän pimetessä ja lumisateen alkaessa ajoimme varovaisia nopeuksia. Halusin testata matkan varrella latausta Kyläkauppa Papupadassa. Se ei ollut auki, mutta tapasimme henkilökuntaa pihalla. Heitä ei haitannut lataus ja otimme pari prosenttia. Pitää pysähtyä joskus siinä ja kannattaa paikkaa, joka näin tärkeässä paikassa tarjoaa pientä pelivaraa sähköautoille tällä latauspaikkojen suhteen aika kuivalla pätkällä. Latausta ei olisi tällä kertaa tarvittu, perillä olimme hyvällä marginaalilla. Koska en heti laittanut autoa lataukseen, prosenttilukema laski akun jäähtyessä seitsemästä kolmeen.

Valtavaaran huippu on jo aika tuulinen.

Me emme ole laskettelijoita, vaan enemmän rauhallisia lomanviettäjiä ja teemme lumikenkäretkiä merkityillä reiteillä.

Lyhyetkin siirtymät alueella on kiva tehdä esilämmitetyllä autolla, kun lämmön muistaa muutamaa minuuttia ennen laittaa päälle.
Ruka Peak -ravintolassa after-lumikenkäilyllä.

Näinä päivinä meillä tuli täyteen vuosi vegaaniruokavaliolla. Matkaillessa ruoka on meille pieni kysymys edelleen, pitää ottaa selvää vähän etukäteen onko kivaa syötävää ravintoloissa. Hyvin ruokalistoja löytyy ravintoloiden sivuilta, eli hyvin on pärjätty. Joka tapauksessa me olemme innoissamme siitä, että aika nopeasta päätöksestä vaihtaa ruokavaliota on tultu vuosi eteenpäin, ja on vain vahvistunut tuntemus, että tämä oli hyvä päätös.

Kun perillä ollaan useampi päivä, hidas lataus riittää.

Rukan parkkihallin vaivaiset kaksi type2-latauspistettä olivat ison osan ajasta käytössä, mutta onneksi hallissa on hitaampaa 8 ampeerin latausta tarjolla. Sillä viikon aikana akku täyttyy ja riittää siihen, että ajeltiin eri kohteisiin tässä lähellä. Koska lyhyessäkin siirtymässä käyttää lämmitykseen energiaa, niin ei kolmisen päivää ole yhtään liian lyhyt aika ladata.

Jaakko Konttaisen laella
Konttaisen pohjoisreunan iso näköala, tosin sumussa.

Huomenna lähdetään takaisinpäin, Oulun kautta. Sinne on pari nopeaa laturia tullut viime aikoina, ovat juuri sopivassa paikassa jatkamaan nelostien Teslan superien sarjaa. Siitä taas etelään normaalit pysähdykset joka superilla. Vaikka Pyhäjärveä ja Äänekoskea ei olisikaan korjattu, luulisin, että uudenvuodenaattona ei ole paljoa liikennettä.

Konttaisen laella
Konttaiselle kulki kova polku, jolla oli vain pari paikkaa, joissa lumikengillä oli kivempi mennä.

Muuten syksyn aikana on ollut sen verran muuta tekemistä, että hyvinkin mielenkiintoisista asioista ei ole tullut kirjoiteltua. Romutettuani kyljen Model 3:sta Ahveniston radalla se alkaa olla taas korjattu ja saadaan takaisin käyttöön ensi viikolla. Pyörähdyksen syytä olisi kiva analysoida jonkun asioita tuntevan kanssa ennen kuin siitä kirjoittaa enempää.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Rodos

Elokuun alussa lyhyen aikaa oli mahdollista käydä pakettimatkalla Kreikassa lomalla. Olimme odottaneet ja kärkkyneet koska yleensäkään mikään matka lämpimään olisi mahdollista. Ensin oli suunnitelmissa Espanja, mutta siellä koronatartuntojen määrä alkoi kasvaa ja karanteeni olisi ollut tarpeen kotiin tullessa. Kreikan lomakohteisiin alkoivat pakettimatkat ja saarilla tartunnat olivat harvinaisia (paljon harvinaisempia kuin Suomessa ja varsinkin Helsingissä), joten otimme matkan.

Kreikan koronatilanne oli keväällä huomattavasti parempi kuin Suomen ja se on edelleen kokonaistilastoissa huomattavasti parempi kuin Suomen. Suurissa kaupungeissa ovat lähteneet tartunnat etenemään.

Henkilökunta ei saanut antaa muistilappuja asiakkaille.

Koronan vastaiset toimet olivat jo elokuussa kovemmat kuin Suomessa, kaupoissa on pakolliset kasvosuojaimet, hotellin henkilökunnalla on pleksit tai kasvosuojaimet.

Vegaaneille oli nouto/annostelupöydissä ruokaa kyllä, mutta ei ihan niin hyvää valikoimaa kuin olisimme toivoneet.
Jokaisesta ruoasta piti kysyä mitä sen valmistamiseen oli käytetty – voita saattoi olla missä vaan. Meille kyllä tehtiin sitten pastaa ilman voita tilauksesta.

Ruokailussa enemmän etäisyyttä ja noutopöytä on muutettu annostelupöydäksi. Kuntosalilla oli sallittu yksi huonekunta kerrallaan. Hissiä käyttää yksi huonekunta kerrallaan, portaat ovat kätevämmät.

Häät ulkoilmassa, erillään muista vieraista ja muutenkin ulkona riskittömämmät.

Vähemmän tapasimme ihmisiä ja paremmin olimme suojattuja kuin Helsinkiläisessä ruokakaupassa. Helsingin ja muiden kaupunkien yöelämästä puhumattakaan. Lentomatkalla ei kuulunut niiskauksen niiskausta kun hiljaa maskeissamme matkustimme. Mielestäni on vastuullista ja velvollisuus synnyttää uuden normaalin turvalliset tavat matkustaa.

Harva hotelli oli auki, ehkä joka neljäs.
Hyvä snorkkelointipaikka Kalitheassa melko tyhjänä.

Vain neljännes suurista hotelleista näytti olevan tuolla Falirakin rannoilla auki, suurin osa kaupoista kiinni. Turistien katoaminen on jättänyt karua jälkeä.

Jonkun verran värikkäämpiäkin kaloja.
Pohjassa on muutakin elämää, jotain matoja.
Syvyyttä näissä rantavesissä on 6-10 metriä.
Kalaparvia jahtaamassa.
Tätäkö parvea jahtasin edellisessä kuvassa?

Meidän jälkeemme aika nopeasti taas peruutettiin suomalaistenkin matkat. Mielestäni se on ollut virhe, parhaiten Euroopan taloutta saadaan pelastettua tarkemmalla kuin maakohtaisella tarkastelulla matkustusohjeissa. Tärkeämpää, kuin mihin maahan matkustetaan, on mille alueelle siellä mennään ja mitä siellä tehdään.

Itä-Saksasta laivalle, päivät 20 ja 21

Edellinen päivä oli sen verran raskas, että viimeisistä kahdesta päivästä Saksassa tehtiin kevyitä. Suunnilleen Leipzigin ja Travemünden puolivälistä löydettiin taas linnahotelli uima-altaalla ja latauspisteellä. Näin näille päiville ei tule paljoa ajamista ja saadaan nauttia kuumasta ilmasta altaalla lukien ja uiden.

Lulu kävi aamulla tekemässä salitreenin, niin ehdin vielä käymään moottoritiellä huippunopeuksia testaamassa. Aamun liikenne oli jo ruuhkaisempaa, joten ajo oli nykivämpää. Tein myöskin sen erehdyksen, että laitoin navigaattoriin kohteeksi superlaturin, jolloin auto alkoi menomatkalla lämmittämään akkua mahdollisimman nopeaa latausta varten. Tämä vain oli huippunopeudelle myrkkyä, koska sitten nopeassa ajossa akku todennäköisesti lämpeni sen verran, että teho rajoittui superin jälkeen ja nopeus alkoi laskea minuutin ajon jälkeen, pikku hiljaa muutaman km/h. Pidemmän ajon aikana lämpenisi muutenkin, kuten muut ovat huomanneet, mutta tämä näin lyhyellä ajolla oli ehkä esilämmityksen syytä.

Laskin kulutuksia huippunopeudessa seuraamalla videolta kauanko menee 1 kWh kulumiseen. Kiihdyttäessä 200-260-välillä kilowattituntiin menee 15 sekuntia aikaa, ja huippunopeudella ajaessa näyttää menevän noin 18 sekuntia. Tästä laskettuna teho pitkään jatkuvassa kiihdytyksessä on 240 kW ja huippunopeudessa 200 kW. Kulutus siis kiihdyttäessä olisi ehkä 1000 Wh/km ja tasaisessa huippunopeudessa 800 Wh/km. Nämä olisivat linjassa sen kanssa, että kulutus kasvaa nopeuden neliössä. 130 km/h on hyvinkin lähellä 200 Wh/km hyvissä olosuhteissa.

Videon kuvaamisen mokasin niin, että tarkennus jostain syystä meni kuitenkin tiehen, kun yritin sen laittaa näyttöön. Kulutettujen kilowattien vaihtumisen kuitenkin erottaa, joten saa selville montako sekuntia siihen menee.

Itä-Saksalaista lomatunnelmaa järvenrantalomakohteessa.

Schlosshotel Fleesensee oli mielenkiintoisella järvialueella. Järven rannalla oli jonkinlainen kesämökkikylä ja lomanviettopaikka. Järven rannassa oli hiekkarantaakin. Vesi oli todella pitkälle matalaa, uimaan ei järkevällä kävelyllä olisi päässyt. Linnassa on kylpylä, uima-allas ja golfkenttä, ja kaikki on todella hienon näköistä. Mutta kun saavuimme sinne noin kello 14, tuli vastaan itäsaksalainen palvelukulttuuri. Huone ei ollut vielä valmis, huoneen saisi kello 15 normaaliin sisäänkirjautumisaikaan. Ei siinä mitään, voi hyvin ollakin että juuri se huone on siivoamatta. Mutta kun pyysimme, että pääsisimme suoraan uima-altaalle, tuli seinä vastaan. Ei, vasta sisäänkirjautumisen aikaan. Tunnin päästä ja ilmoittaisivat soittamalla kun on valmis. Tässä kohtaa tulee mieleen, että huonekin varmaan olisi valmis, mutta tähän hotelliin nyt ei nyt vain voi tulla ennen kello kolmea. Kävimme sitten ajelemassa ja jäätelöllä tuossa mainitussa järvenrannan lomapaikassa.

Tämä linna on käynyt läpi kaikenlaiset muutokset sotien ja sosialismin aikoina.
Lähetimme etukäteen sähköpostia latauspaikasta, ja se oli meille varattuna.
Hidasta, mutta koko yö on aikaa niin ei väliksi. Jos olisi tultu myöhään tyhjällä akulla ja lähdetty aikaisin aamulla, olisi nopeampi kivempi. Tämä olikin koko matkan hitain latauspiste.
Hotellissa oli jopa suomalainen sauna

Sitten aloitettiin täysillä oikea lomanvietto, lukeminen ja auringonotto altaalla.

Tämä oli varmaankin hyvä golfhotelli. Hienot puutarhat ja ravintolat myös. Meitä uima-allas kiinnostaa enemmän.

Suunnittelu: Matkaa on vain 330 kilometriä, ja puolivälissä on Beelitzin superi mukavasti kuskinvaihtoa varten, joten helppo juttu.

Valmistelu: Hotellin Tesla-laturilla 90 prosentin lataus.

Lopputulos: Beelitzin superilla kahvila, wc, kuskinvaihto.

Aamulla hotellille saapui toinen sähköauto, joten irroitin meidän auton ja siirsin sen vielä pois laturilta, jotta taas seuraava voidaan siihen laittaa jonoon. Ehdotin heille tietysti pisteiden lisäämistä, ilmeistä tarvetta on.

Seuraavana päivänä meillä ei ole kuin 200 kilometriä Travemünden satamaan moottoriteitä pitkin. Tai suorinta tietä 160 kilometriä. Satamassa pitää olla vasta lähempänä puoltayötä, joten otimme tässä hotellissa lisäaikaa ja täydellisen uima-allaspäivän kello 18 asti. Sen jälkeen ajettiin lähelle Travemündeä syömään. Valitsimme Teslan kartalta kohdelaturin, joka on ravintolan yhteydessä, jotta samalla saadaan vähän latausta. Laivamatkan jälkeen pysähdymme vain lyhyesti kotona purkamassa laukut ja pesemässä pyykit ja jatkamme heti Ruokolahdelle mökille jatkamaan lomaa, joten autolla pitää päästä matkaan Suomessa heti ja lataus on tarpeen. Koko matkan monimutkaisin latausten suunnittelu onkin tämän viimeisen päivän, laivamatkan ja mökkimatkan suunnittelu. Kertoo siitä, kuinka yksinkertaista tämä on ollut! Nytkin suunnitelma on pelkistettynä, että ladataan kun auto on parkissa. Normaalisti yön aikana on hotellissa ladattu, mutta kun laivalla latausta ei ole, muut pysähdykset käytetään tarkasti hyväksi.

Ruokailun aikana Timmendorfer Strandissa auto ehti jonkun verran latautua, sen verran, että laivalla oli 37 % jäljellä. Kotona parissa tunnissa saatiin jonkun verran lisää, ja puolivälissä matkaa Kouvolan Veturissa auto oli CCS-tasavirtalatauksessa K-latauksesta kaupassa käynnin ja kuskin vaihdon aikana. Näin kaikki pysähdykset oli tarkasti käytetty lataukseen ja ylimääräistä aikaa ei käytetty missään.

Ravintolassa oli tyypilliset 3 Teslan laturia, joista 2 on vain Teslaa lataavia ja yksi toimii kaikkien sähköautojen kanssa. Siinä ravintolan henkilökunnan kanssa sattui pieni kommunikaation vaikeus, että he neuvoivat minut laittamaan auto lataukseen vasemmanpuoliseen laturiin. Tällä hotellilla on vieraiden käytössä BMW i3, jota varmaankin ladataan tässä vasemmanpuoleisessa laturissa, koska se on ainoa, joka toimii i3:n kanssa. Tässä heillä oli joku väärä käsitys, että kaikki autot sitten ohjataan lataamaan tältä laturilta, kun hotellivieraille aina se neuvotaan. Vähän ihmettelin, kun ohjasivat nyt Teslan lataamaan muusta kuin näistä vain Tesla -latureista.. mutta tottelin ohjetta. Olisihan voinut olla, että kahta hotellivierasta varten oli jo varattu juuri nuo Tesla-paikat. No myöhemmin illalla oli siihen se i3 ilmestynyt, ja laitettu kiinni vain Tesla -laturiin, eikä tietenkään ladannut. Vähän tuntui hölmöltä, olisi pitänyt ajatella itse tai varmistaa henkilökunnalta, että tietävätkö nyt mitä neuvovat. Mutta tällaista sattuu kun latausasiat ovat vielä outoja muille kuin itse sähköautoilijoille. Pitää rohkeammin olla varmistamassa onko kaikki puolet asiasta tajuttu.

Meidän lomamme jatkui vielä kotimaassa mökillä tosi hyvissä säissä ja autoilua oli mökkimatkan lisäksi yksi Tampereenmatka Ampumaurheiluliiton 100-vuotisjuhlissa, sekin latauksien suhteen yllätyksettömästi. Tampereella oli tasan 50% akkua jäljellä, paluumatkan olisin voinut joko ajaa rauhallisesti tai pysähtyä Akaalla. Pysähdyin Akaalla ihan turvallisuuden vuoksi tauolle, kun näin yötä myöten ajelin.

Nyt kun olemme tehneet kaksi Euroopankiertomatkaa, kaksi vuotta sitten Model X:llä ja nyt Model 3, mietin näiden pohjalta auton valintaa. Monet kysyvät kumpi ostaa, käytetty Model S vai uusi Model 3. Ja tietysti X on joskus myös vaihtoehto. Tällaisellä matkalla Model X (ja S:ään pätee sama) kaasujousisena on miellyttävämpi pitkän matkan moottoritieajoon. Leveämmällä autolla Saksan kapeilla tietyökaistoilla tosin rekkakaista on mukavampi ajaa, kolmosella mahtuu ohituskaistallekin. Mutta muuten motarit on X:llä ja S:llä mukavampia, ainakin siis kaasujousisilla. Uusimmat Raven-mallit ovat kuulemma vielä parempia jousitukseltaan. Sitten kun mennään Italian pikkukaupunkeihin tai Toscanan tai Alppien pikku syheröteille, niin pieni ja ketterä Model 3 on kiva. X:llä sai joskus Ranskalaisessa kylässä yrittää ahtaallaa kadulla peilit sisässä katsoa, ettei kolhi vanteita tai mitään. Hotellien parkkiksiin ei X olisi joka paikassa mahtunut. Tälle matkalle siis Model 3 oli hyvä, matkan pääkohde oli kuitenkin Italiassa ja Alpeilla. Eikä Model 3:lla moottoritielläkään ole mitään vikaa, päinvastoin voipa joskus urheilullisemmasta tunnelmasta pitää enemmänkin.

15 hotellia, 5600 km, 0 € latauksiin (paitsi Ionity-testi). Melkein joka päivä aivan eri maisemat, tasangosta vuoristoon ja merelle tai järvelle tai toisin päin, joka paikassa vain tärkeimpään nähtävyyteen ehtii ja sitten taas matkaan.. oli ehkä elämän hauskin 3 viikon lomamatka.

Suunnittelu: Reitin varrella hotellista Travemündeen ei ole supereita – sinne on vasta suunnitteilla, joten ravintola illalla päivälliselle valittiin niin, että siellä on Teslan kohdelaturi. Mökkimatka Suomessa on tuttu, siinä on varrella erilaisia tasavirtalatauksia, reitistä riippuen myös Teslan superi.

Valmistelu: Schlosshotel Fleesenseessä oli vain 1×16 A lataus, mutta yön aikana siitä saatiin ladattua, olisi saatu täyteen, mutta jätin 90 prosenttiin.

Lopputulos: Tarkasti pysähdykset hyödyntämällä koko matka hotelli-satama-laiva-koti-mökki meni pysähdysten aikana lataamalla. K-lataus Kouvolassa kuskinvaihto/wc/ostokäynnillä oli tärkeä kohta, toinen vaihtoehto olisi ollut Pyhtään ABC:n superi, mutta iso K-market valittiin kauppareissua varten tällä kertaa.

Kehlsteinhaus, päivä 19

Saksan alppitie on sarja nähtävyyksiä Etelä-Saksan poikki, ja sen itäreunalla on Königssee ja Kotkanpesänä tunnettu Kehlsteinhaus. Menomatkalla etelään käytiin länsireunalla, niin nyt takaisin tullessa käydään täällä itäreunalla. Kehlsteinhaus ja sen alapuolella Obersalzbergissä sijaitseva natsien päämaja oli toisen maailmansodan lopulla tärkeä symbolinen tavoite liittoutuneille, ja esiintyy elokuvissa ja historiallisissa kuvissa paljon. Tämä oli Dachaun ohella vähän tällainen raskaampi paikka sen takia.

Jonoa oli jo ennen lipunmyynnin aukeamista.

Itse kotkanpesälle pääsee vain linja-autoilla, jotka lähtevät lipunmyynnin vierestä. Lipunmyynti aukeaa 9:30, ja halusimme heti olla jonottamassa. Siellä olikin jo jonkin verran jonoa ennen aukeamista, mutta pääsimme kuitenkin 9:45 busseilla lähtemään.

Bussit alhaalta saapuvat parkkipaikalle, josta lähtee tunneli hissille. Itse talo näkyy ylhäällä jo.

Kun tullaan perille ylös, pitää vielä varata bussin lähtöaika alasmenoa varten. Ajattelimme, että olemme aika nopeita, emmekä tee mitään vaelluksia siellä ylhäällä, joten tulemme takaisin 11:25 bussilla. Jos haluaa syödä siellä ravintolassa, 2-3 tuntia on varmaan hyvä aika. Nyt ehdimme juuri mennä hissillä ylös, käydä vähän kalliolla kävelemässä, jokaisessa huoneessa, ja palata polkua pitkin busseille.

Ylös talolle vievään hissiin mennään tunnelia pitkin.
Talon lisäksi siellä oli kaikenlaista kalliota, jolla turistit parveilivat
Historianäyttely aurinkoterassilla
Huone aurinkoterassin vieressä.
Iso sali ravintolasalina
Alas talolta tulimme hissin sijaan polkua pitkin. Polkua alaspäin reippaasti kävellen kestää alle 15 minuuttia.
Kehlsteinhausin jälkeen menimme vielä natsien hallintokeskuksen bunkkereihin.

Paikan historiasta kertoi näyttely, mutta tällä kertaa vain saksaksi. No ei meillä ollut tarkoituskaan tällä paikalla itseämme taas täysin masentaa, joten bunkkereihin vaan nopeasti ja sitten jatkamaan matkaa. Hotelli oli otettu Leiptzigin läheltä, noin 500 kilometrin päästä. Sinne päästiin lähtemään iltapäivän puolella, mikä noin pitkälle matkalle on vähän myöhään. Tuli raskas päivä, pitkä nähtävyys ja siihen päälle pitkä ajomatka. Neljään palaan jakaminen auttaa kyllä, että molemmilla on kaksi pätkää ajettavana.

Olipa aika dramaattinen stau – täysi jumi – vastaantulevalla kaistalla tällä matkalla. Kymmeniä kilometrejä pysähtyneitä autoja. Tämä johtui kapealla, tietyön kaventamalla osuudella tapahtuneesta onnettomuudesta. Joku peräänajo tai muu törmäys, ja rusentuneet autot tukkivat toisen kaistan. Toinen kaista oli saatu auki, poliisi oli jo päässyt paikalle. Mutta autot valuivat siitä ohi niin hitaasti, että tosiaan jonon pää oli kaukana. Hinausauto, jolla saisi kaistat vapaaksi, oli kaukana takana. Staun sattuessa tarkoitus on muodostaa pelastuskaista autokaistojen väliin, jotta juuri hinausautot pääsevät ohi. Mutta se taisi olla todella hankalaa, kun tie oli betoniseinillä kavennettu jo valmiiksi. Montako tuntia tuossa meni purkaantua, ei tietoa.

Matkan alussa eteläänpäin Saksaa ajaessa en päässyt oikein testaamaan Model 3:n päivitettyä huippunopeutta, mutta nyt siihen oli taas mahdollisuus. Itä-Saksan tiet eivät ole niin ruuhkaisia kuin lännessä, niin lähdin illalla kokeilemaan. Joo, kulkee se luvatun 261 km/h. Mittari näyttää tässä vaiheessa 263, ja GPS-tallennin sanoo, että juuri 261 km/h asti kävi nopeus.

Asentamani kuminauha, jonka tarkoitus on täyttää katon reunojen koloja, lähtee irti 260 km/h vauhdissa.

Ajoin ensin Osterfeldistä hotellilta pohjoiseen. Noin 10 kilometrin tietyön jälkeen tuli hyvää suoraa. Sitten menin Nempitzin superille lataamaan, ja taas takaisinpäin hotellille. Superilla huomasin, että tuo tiivistekumi, jonka olin Italiassa hyvin huolellisesti tunkenut lasikaton reunarakoihin, tuli sitten siinä vauhdissa kuitenkin ulos. Otin sen irti. En ole muutenkaan huomannut, että sillä olisi mihinkään vaikutusta.

Nempitzin superille on tulossa monta Ionityn laturia myös, eli muillekin kuin Tesloille oikeasti nopeaa latausta.

Suunnittelu: Kehlsteinhausin jälkeen on tarkoitus ajaa Leipzigin lähelle, eli aika pitkä matka, noin 500 km. Siinä varrella on runsaasti superlatureita, ja kuskia on tarkoitus vaihtaa niin, että ajetaan neljässä pätkässä. Joten eipä katsottu etukäteen juuri mitään.

Valmistelu: Hotellissa ladattiin 90 prosenttiin.

Lopputulos: Hotelli oli Kehlsteinhausin lähellä, joten sinne ensiksi ja sen jälkeen katsottiin mitä navigaattorit sanoivat reiteiksi. Tomtom antoi lyhyemmän ja suoremman näköisen reitin, ja vielä nopeammankin, kuin Teslan navigointi. Teslan ruudulta katsoin sopivat superit reitin varrella, siinä oli Tomtomin antamalla reitillä sopivissa paikoissa, joten valittiin se. Ensin vaihdettiin kuskia 150 km jälkeen ilman latausta ja sitten 150 km jälkeen ladattiin vähän. Seuraavalla vaihdolla käytiin ladatessa Lidlissä päivällisostoksilla. Siinä menikin aikaa, niin oli hotellille tullessa vielä akku hyvällä mallilla, että pystyi menemään moottoritielle tutkimaan huippunopeutta.

Nyt jos lähtisin uudestaan….

Tuli nähtyä upeita paikkoja ja kivaa oli kosolti. Ainoa, jota olisi saanut olla enemmän, oli aikaa. Yksi yö per hotelli keskimäärin vaan oli ihan liian lyhyt aika.

Muutama kuva hotelleista

Hotellin parvekkeelta oli upeat maisemat
Hotelli oli vanha posti

Kaupunkeja sopivassa määrin

Maisemia…

Bellagio näkyvissä
Saturnian luonnonlähteissä istui tiheässä italialaisia juuri kuin kuvissa oli näkynyt.

Großglocknerin korkea alppitie, päivät 17 ja 18

Jäätikköselfie

Aiemmasta vuoristoissa ajamisesta viisastuneena suunnittelimme
Großglocknerin alppitien ajamisen niin, että sinne lähdettäisiin mahdollisimman läheltä, ettei menisi hitailla mutkaisilla teillä koko päivää vain ajamiseen, ja että pystyttäisiin pysähtymään jokaisella nähtävyyspaikalla millä halutaan. Joten ensin käytimme päivän siihen, että etenimme Dolomiiteiltä lähelle alppitietä Lienziin. Näin seuraava päivä sitten on koko päivä alppitietä varten, ja sen jälkeen olemme alppien toisella puolella juuri seuraavan kohteen, Kehlsteinhausin eli Kotkanpesän vieressä.

Pari päivää kun matkusteltiin Italian puolella Etelä-Tirolissa ja nyt Itävallassa Itä-Tirolissa, niin ollaan aika yhtenäisessä kulttuurissa, joka selvästi eroaa muusta Italiasta. Näin nopealla siirtymisellä tällaiset erot tulevat esiin selvästi.

Putouksia ennen Lienziä.
Hienosti entisöidyt maalaukset Lienzissä linnan kappelissa.

Lienziä lähestyttäessä etsimme vähän olisiko siellä jotain erityistä nähtävää. Juuri ennen sitä onkin jonkinnäköinen kanjoni, jonka vieressä kulkevalle polulle pääsi lipun ostamalla. Siinä samassa oli kaikenlaista lastenpuistoa ja toisaalta vuorikiipeilyä. Mutta kanjoni oli taas ihan kiva nähdä. Itse kaupungissa oli linna, joka lähinnä oli kuitenkin taidenäyttely, mutta yksi taidenäyttely nyt kertaalleen sopiikin matkaan. Vieläpä taide oli ihan mielenkiintoista tällä kertaa. Kaupungin keskustassa oli ihan kohtalaisesti näin pieneksi kaupungiksi kuhinaa. Joku yömarkkina olisi ollut myöhemmin illalla myös.

Nousu lähtee. Teslalla niin helppoa, aina kaarteesta ylämäkeen vauhti heti päälle.
Jotain väisteltävää aina välillä
Oho, heti ensimmäisellä pysähdyksellä oli taas Teslan laturit!

Alppitielle lähdimme sitten hyvissä ajoin aamulla, hyvän aamiaisen jälkeen toki. Meillä oli hyvää tuuria taas kerran, kun saavuimme korkeimmille näköälapaikoille Franz Josef Höhelle ja Edelweisshüttelle pilvettömällä hetkellä. Franz Josef Höhellä olimme jonkun aikaa ja sitten tulivat pilvet, aivan sakeassa sumussa lähdettiin ajamaan eteenpäin kunnes taas tultiin pilvien alapuolelle. Harvoin sumuvaloja tarvitaan, mutta nyt olivat paikallaan, tuntui hyvältä että muut näkevät meidät, ja sumuvalot näin päivänvalolla eivät häikäise ketään. Siinä joku välipysähdyspaikka jätettiin pysähtymättä, kun pilvet peittivät kaiken, mutta Edelweisshüttellä taas rakoili ja saimme jopa parkkipaikan suositussa paikassa.

vuoriston kulutuksista saa aina vaan hauskoja kuvia.
Jäätikkö on supistunut jo pitkän aikaa.
Vähän parkkipaikkaa ylemmäs pääsi, alla auto latauksessa
Murmeleita!
Lisää murmeleita.
Sitten menikin kaikki pilveen ja jatkettiin
Seuraavalla pysähdyksellä lampaita kerjäämässä
Pähkinöitä löytyi niille
Alle 9 astetta enää lämmintä tällä korkeudella. Tässä ensimmäinen tunneli alppitiellä.
Tässäkin latauspiste!
Tunnelin toisella puolella olikin pala lunta vielä jäljellä.
Lulu kanssa hankeen
Edelweisshüttelle vievä tie oli kivetty, jyrkin ja kapein tähän asti. Vähän sompaamista vastaantulevien autojen kanssa.

Kun näitä automatkoja on katsonut etukäteen, ensi katsomalta hämmentää, että eihän tässä välissä Alpeilla suunnilleen Gardajärven jälkeen ennen Saksaa ole Teslan superlatureita. Mutta sitten tajuaa, että nämä ovat lyhyitä matkoja, Alpit voisi ylittää yhdellä akullisella helposti puolelta toiselle. Moottoritienopeudet ovat kaukana, 40-80 km/h on normaalia ja keskinopeus siellä alapäässä. Enemmänkin on pitänyt välttää hotelleissa liian isoa latausta, jotta on kiva ajaa yhdellä polkimella ja antaa akun latautua alamäissä. Jos akku on yli 80% täynnä, vähän lämpötilasta riippuen, ei latauksella jarrutus ole täysitehoinen.

Olisiko tämä reissu yleensäkin mennyt samalla tavalla pienempiakkuisella Model 3 standard range plussalla? Aika lailla joka paikassa akkua oli perillä paljon jäljellä, ja pidemmillä 800 kilometrin päivillä olisiko tullut 15 minuuttia enemmän lataustaukoa pidettäväksi? Ehkä ei sitäkään, kun yleensä teimme jotain muuta latauksen aikana.

Ennustan, että moni, joka nyt odottaa jotain tiettyä kriteeriä täyttävää sähköautoa saapuvaksi, ja sitten ehkä 2021 tai 2025 ostaa lopulta kriteerit ehkä täyttävän auton, lopulta sitten ihmettelee, miksi ei ostanut 2019 (tai 2016 tai 2013) Model S:ää, Model 3:a tai muuta saatavilla olevaa sähköautomallia, koska se olisi ollutkin akultaan, tiloiltaan ja toimintamatkaltaan ihan just sopiva omaan käyttöön. Siinä kohtaa kun auton ostaa, se rangeahdistus häipyy ja käytännön elämän rutiinit on niin paljon helpommat, että yksi ylimääräinen muutaman minuutin lataus vuodessa pidemmällä matkalla ei enää paina mitään.

Nollakulutus 82 kilometrillä!

Lienziin tulopäivä:

Suunnittelu: Lähtöhotellista Lienziin ei ollut pitkää matkaa, joten välilatauksia ei tarvita.

Valmistelu: Ladattiin 80 prosenttiin, jotta vuoristotietä laskeutuessa lataus toimisi.

Lopputulos: Perillä taas akkua enemmän kuin tarpeeksi, ei mainittavaa.

Lienzin hotellissa oli paljon latauspaikkoja.

Alppitiepäivä:

Suunnittelu: Lienzistä Kotkanpesän lähelle hotelliin eipä taas matkaa kovin paljoa.

Valmistelu: Ladattiin 80 prosenttiin taas, kun ei enemmälle tarvetta ja kiva saada lataus jarrutuksessa toimimaan.

Lopputulos: Ei muistikuvaa paljonko jäljellä. Hienoa oli laskeutua alaspäin niin, että 82 kilometrillä oli nollakulutus.

Lopulta Saksan puolella taas hotellilla lataukseen. Yksi paikka oli lataukselle ja meille etukäteen varattu.