Lunta?!

Tämä päivä oli aika pitkälti siirtymäpäivä, jonka aikana mentiin vastaan tuleviin luonnonpuistoihin. Joissa on suurin osa nähtävyyksistä ja patikkareiteistä suljettu, koska joka paikka on vielä kuukauden – pari lumen peitossa.

Tietöitä on siellä täällä. Routa vahingoittaa teitä täälläkin ja korjattavaa on, ihan kuoppaisia pätkiä oli paljon.

Lake Tahoelta Tesla reititti Mt. Shastalle Susanvillen laturin kautta, ja siinä matkan varrella on Lassen volcanic national parkin pohjoinen sisäänkäynti, jossa on yksi järvireitti auki. Näkymät matkalla ja näissä luonnonpuistoissa alkavat muistuttaa Suomea, valtatiet ovat metsän keskellä ja ne ovat mäntyä, osin talousmetsää. Kalifornian suurten metsäpalojen jäljiltä oli valtavia alueita ihan palaneita puunrunkoja.

Manzanita-järvi oli Lassen volcanic -kansallispuiston ainoita auki olevia kohteita.
Melko pelottomia lintuja ja muita eläimiä.
Mt. Shastan rinteille menevä tie oli vielä tukevasti lumen peitossa, eikä siellä patikkareittejä ollut auki. Lähiympäristössä olisi kauempana ollut.
Thairavintolassa kaikki annokset olivat veganisoitavissa. Kaupungissa on runsaasti vegaanimatkailijoita.

Nyt ollaan hyvissä asemissa matkan varsinaiseen kohteeseen, punapuumetsiin.

Vastaa