Ainoa matkan varrelle varattu nähtävyysretki oli Antiloopikanjoniin – sekä ylempi että alempi kanjoni. Ne ovat yksityisomistuksessa ja niihin ei pääse ilman opasta, ja jotta ei tarvitsisi ainakaan odotella, niin tehtiin varaus etukäteen.
Koronan aikana kanjonien omistaja rakensi kojujen tilalle rakennukset toiminnalleen.
Alemman kanjonin opasoperaattorit ovat kahden navajosisaruksen omistuksessa, ja oppaat ja työntekijät ovat paikallisia navajoja. Kanjonit vaativat ylläpitoa myös – tulvia voi olla vuodessa kymmenkuntakin tai sitten ei yhtään. Pienempi tulva voi tuoda kymmeniä senttejä hiekkaa kanjoneihin ja sitten iso tulva voi viedä pari metriä pois. Oppaat tekevät tällaisten tulvien jälkeen paljon töitä, esimerkiksi poistavat vettä tai pudottavat hiekkaa kanjoniin, jotta siellä olisi lattia jolla voi kävellä.
Tässä merihevonen alemmassa kanjonissa.Alemmasta kanjonista kavuttiin ylös lopulta aika kapeasta paikasta.Ylempään kanjoniin pääsi tulvavesiuomaa pitkin autojen lavalla.Oppaat näyttivät molemmista kanjoneista kaikki parhaat paikat ottaa kuvia. Tämä sydän on ylemmässä kanjonissaJoka paikassa tulee vastaan avaria upeita näkymiä.
Kanjonien katselu oli aamupäivällä jo tehty, joten nyt katsotaan vielä mitä muuta käydään katsomassa täällä, tänään ja huomenna.
Ajomatka oli uskomattoman upea, Lulun lataamia tuokiokuvia.
Lataamassa autoa ja ajajaa. Onneksi aina mukana ekstra Nessu, muuten kahvi liian laihaaIso osa Nevadasta, vai oliko tuo jo Arizonaa, on aidattu laitumeksi.Pakko pitää vielä wc-tauko, niin tehtiin se laturin kautta, vaikka perillä on enemmän kuin tarpeeksi akkua jäljellä. Jos vaikka ajetaan johonkin muualle välissä.Kukkia matkan varrella
Tänään kävi niin, että ihan pikkuisen tehtiin kovempi patikkaretki kuin oli tarkoitus. Noustiin hiekkadyyniä niin, että henki loppui.. miten tähän jouduttiin?
Jaakko nelinkontin ponnistelemassa. Noin joka kymmenennen askelen jälkeen lepotauko.
Tänään ohjelmassa oli Mojaven aavikko. Ja sen läpi ajamalla sitten siirtyminen Las Vegasiin yöksi.
Matkalla Mojaveen on paljon rakentamattomia tontteja.. ja joku aavikkokoti siellä täällä.Tämä nuori tulivuori route 66:n varrella olisi ollut siisti ja hiekaton retki dyynin sijaan.
Paras asia nähdä ja kokea Mojavessa on Kelso Dunes. Parkkipaikalta kun lähdetään, niin matka näyttää aika pitkältä. Korkeimman dyynin huipulle näkyy jotain uria, joten sitä kohti. Polku sinnepäin risteilee dyynien päällä ja välissä, eikä ihan parhaasta reitistä aina ole selvyyttä.
Korkeimman dyynin kyljessä olevat urat näyttivät kaukaa siltä, että niistä on menty ylös.
Niinpä sitten enempää ajattelematta suuntasimme sitä rinnettä kohti. Tuntui vähän uskomattomalta, että sinne pääsisi, mutta kun nyt oli tähän asti tultu, niin yritetään eteenpäin vaan. Ei voi olla pitkä matka enää..
Tässä vaiheessa oli tehty jo joitain jyrkempiä nuosuja....mutta tässä kohtaa vasta alkoi oikea koettelemus.
Kun jyrkin osuus alkoi, oli pakko ottaa kädet avuksi. Jalat upposivat joka askeleella vähän, ja nyt se tuli mahdottomaksi mennä pelkillä jalkavoimilla. Lulu pinkoi edellä, 20 askelta kerralla ja lepotauko. Minä perässä, 10-15 askeleen välein pitkä lepotauko. Ylös mennessä ei tuntunut mahdolliselta käyttää mihinkään ylimääräiseen energiaa. Hirvittävä huohotus aina askeleiden välillä, kunnes hengitys tasaantuu ja taas mennään eteenpäin. Huipulla makasin vähän aikaa ihan silmät kiinni. Tavallaan en ennen ole ollut siinä tilassa, että eteenpäin jatkamiseen tarvitaan paikallaan oloa niin pitkään. Maratonin missään vaiheessa ei ollut mitään tällaista. Omien rajojen koettelua.
Tätä reittiä olisi ollut tarkoitus tulla ylös, niinkuin kaikki muutkin!
Alas sitten sitä kautta, mistä kaikki muut tulivat ylös, loivia harjanteita pitkin. Hiekat sukista ja kohti Las Vegasia yöksi.
Pitkin autiomaata erilaisissa pikkupaikoissa on tekemällä tehtyjä omituisia nähtävyyksiä. Tämä oli Bakerissa ”Alien Fresh Jerky”Kuvan ikonisesta kyltistä voi ottaa jonottamatta, jos joku muukin turisti saa tulla kuvaan. Ei olla niin nuukia.Las Vegas loistossaan avautuu ikkunasta.Yötön ikuinen päivä on kasinoiden ostoskeskuksissa kuten Caesarsissa.Bellagion tanssivat suihkulähteet taisivat aiemmin jäädä näkemättä pimeään aikaan. Mietin sitä, että tällaisten esitysten taustalla on runsaasti insinöörityötä ja kunnossapitotyötä, jota on pakko arvostaa.
Joshua Tree National Park on eteläisin kaikista Kalifornian yhdeksästä kansallispuistosta ja siellä yhdistyvät kaksi eri aavikko-aluetta erilaisine ekosysteemeineen Mojave Desert ja Colorado Desert. Nähtävää riitti ja lämpöäkin oli tarpeeksi, eli 34 astetta.
Yövyimme 29 Palms -kaupungissa, joka näyttää olevan jonkinalainen ufolupaikka. Matalaa, kuivaa ja kukaan ei kävellyt (paitsi minä).
Lento on kyllä erinomainen, 11 tuntia ja perillä. Illalla ehdittiin vielä auringonvalossa nähdä paikkoja ja käydä syömässä.
Santa Monica Pier näyttää siltä, että se on haluttu pitää alkuperäisessä ulkoasussaanKoneessa otamme yleensä paikat käytävän molemmin puolin, että pääsemme aina kävelemään. Kone oli sen verran tyhjä, että molemmilla oli oma rivi nukkua vaaka-asennossa.Kahdesta vegaaniateriasta ensimmäinen oli eri kuin muilla, tässä linssejä jne. Toinen ateria oli käytännössä sama currytofu kuin muillakin, ehkä vaan jotain maitoa otettu pois.Kohta perilläSanta Monica Pier on kaikkien paikallisten ja turistien kohde perjantai-iltanaPierilläTämä taitaa olla se kuuluisa kakuntekijäTrue food kitchenTrue food kitchenillä oli erillinen vegaanimenu ja todella hyvät ruoatShore Hotellilla ehdittiin juuri nukkumaan, erinomainen sijainti heti Santa Monica Pierin edessä
Nyt ollaan oltu maassa puoli vuorokautta, niin on aika jatkaa matkaa luontokohteisiin, seuraavana Joshua Tree.
Tavaraa ihan liikaa, kaikkeen valmistauduttu. Tänä vuonna normaalin excel-harjoituksen lisäksi värikoodatut muovipussit, joita ei pureta koko matkan aikana. Punainen – Lulun tavarat, sininen Jaakon tavarat ja vihreä yhteiset asiat.
