Model 3 saapui

Pakollinen auto ja minä -kuva

Model 3:n odottaminen on ollut seikkailu, ja sellaisena kun sen ottaa, se on iso osa kokemuksesta, kun voi olla osa tällaista isoa muutosta. Model 3 on Teslan olemassaolon alkuperäinen tarkoitus, tehdä selväksi, että sähköauto voi olla normaalihintainen auto ja pakottaa kaikki autovalmistajat ja maailma muuttumaan nopeammin. No aivan lopullisessa tavoitteessa ei olla, koska vielä myydään kalliimmat mallit ensin kiireisimmille ja myöhemmin toivottavasti vuoden sisällä sitten kaikkia malleja.

Vuonna 2016, kun emme vielä olleet saaneet edes Model X:ää, laitoimme sisään varauksen Model 3:sta. Varausmaksunhan saa joka tapauksessa koska tahansa takaisin, ja on kiva olla tukemassa Teslan tavoitteita. Toinen syy on, että jos tarvitsemme kahta autoa, niin kolmonen sopii toiseksi hyvin, varsinkin kun se on helpompi ajaa kapeaan autotalliimme.

2017 ja 2018 olivat tietysti jänniä aikoja, kun kolmosen tuotantoa käynnistettiin, ja arviot Euroopan myynnin aloittamisesta siirtyivät pikku hiljaa 2019 puolelle. Itse ajattelin, että ehkä 2019 kesään mennessä, koska tapana on ollut vähän aikataulujen venyä Musk-ajasta todelliseen elämään siirryttäessä. Mutta yllätys yllätys joulukuussa alkoi muualla Euroopassa tilausten vastaanotto, ja vihdoin 21.12.2018 myös Suomessa.

Tuona päivänä tilaussivut aukesivat, ja pikku hiljaa päivän aikana lähetettiin varauksen tehneille asiakkaille sähköposteja. Huomasin Teslaclubin keskusteluista, että joillekin oli tullut viestejä, menin sivuille ja laitoin tilauksen sisään. Olimme etukäteen katsoneet haluamamme varusteet ja värit, joten se oli nopeaa tehdä. Ehdin tehdä tilauksen ennen kuin minulle tuli kutsu tekemään sitä. Tilausmaksun laskun numerosta näki monesko olin Suomessa: viides.

Tässä vaiheessa muistaakseni toimitusajaksi luvattiin helmi-maaliskuuta. Mietin vieläkin, että onkohan näin, että voipa siirtyä. Tammikuun alkupuolella tuli puhelu, että toimitus olisi 22.2. No uskoako vai ei, olisihan se mukavaa. Eurooppalaiset tilaajat alkoivat seurata laivojen lastausta ja liikkeitä, ja kyllähän niitä lähti San Franciscon satamasta. Helmikuun alussa tuli puhelu, joka kertoi auton olevan jo Belgiassa, mutta tämä taisi olla väärinkäsitys, koska vasta pari päivää myöhemmin tuli uutisia, joissa Elon ajoi ensimmäistä autoa ulos laivasta.

Sitten tuli sähköpostia ja Tesla-tilille ilmestyi luovutusaika: torstaina 21.2. kello 14. Eli vieläpä päivää aikaisemmin kuin alun perin oli arvioitu. Koska aikaa autojen tulla Suomeen ei ollut paljoa, en vielä pidättänyt hengitystäni, kuin ehkä vain hieman.

Ensimmäiset rekat saapuivat Vantaan Vetokujan myymälän pihaan tiistaina, paikalla ollut Teslakuski huomasi. Aikataulu tuntui vähän tiukalta, joten ei kannattanut pitää ihan varmana torstain luovutusta. Ja niinpä tiistai-iltapäivänä tulikin sähköpostia, jossa luovutusaika oli siirtynyt vuorokaudella, perjantaille kello 15:een. Sattumalta siis ihan alun perin luvatulle päivälle!

Torstai-iltapäivänä tuli taas uusi puhelu, että auto on vielä satamassa, joten on vähän epävarmaa ehtiikö liikkeeseen perjantaina. Ehkä lauantaina onnistuisi. Sen tietää perjantaina, kun nähdään missä järjestyksessä autoja ilmestyy liikkeeseen. Niitä kun ei voi mennä poimimaan missä tahansa järjestyksessä satamaan tulleiden autojen joukossa, vaan ne tulevat kun tulevat, mikä eturivissä on laivasta tullut ja mikä takarivissä..

Perjantaina iltapäivällä auto oli ilmaantunut ja nyt saimme varman ajan, kello 17. Teslan sivuilla olevat luovutusajat eivät seuraa todellisuutta, vaan soitto liikkeestä kertoo todellisuuden, mikä auto on kulloinkin työn alla ja valmis koska. Tämä on kauempaa tuleville hankalaa, mutta jos halutaan varma luovutuspäivä, niin sen joutuisi laittamaan tarpeeksi kauas – ja tällä hetkellä osa haluaa autonsa heti kun se on saatavilla.

Ennen luovutusta oven takaa näkyi auto odottamassa..

Olimme ajoissa paikalla, puolisen tuntia ennen viittä. Siinä vaiheessa ei vielä näkynyt vilaustakaan oikean näköisestä harmaasta isovanteisesta autosta. Kymmentä vaille näin ovien läpi, että luovutushuoneessa kuivattiin kuitenkin sellaista, ja näin oli.

En löytänyt mitään moitittavaa auton viimeistelystä
Auton mukana tulee takakilvelle pohjalevy, joka otetaan pois kaikista autoista, sillä ei tee mitään.
Teslaclubin kilpipohjaa paikalleen
Kilpipohjassa ei ollut valmiita reikiä juuri oikealla leveydellä. Veitsellä hieman lisää tilaa yhteen koloon.

Juuri eilen sain Model 3:n ohjekirjan luettua läpi ja kun pari vuotta on eri Tesloilla ajettu, ja Model 3:eenkin tutustuttu useita kertoja koeajoa myöten, niin luovutuksessa ei meidän kanssa ominaisuuksia käyty läpi. Rekisterikilpi paikalleen taakse, Teslaclubin kilpipohjalla, joita heillä oli pino varastossa. Kiinnitystä varten pitää veistää hieman kilpipohjaa, että ruuvit saa kiinni. Pohja ei nyt ole ihan keskellä, saatan porata oikeaan kohtaan vielä reiät jos tuo puolen sentin poikkeama alkaa häiritsemään. Todennäköısesti jää tekemättä.

Etukilpipohjat ovat asentamatta näihin ensimmäisiin autoihin, koska oikeanlaisia pohjia ei ole saatu Suomeen. Harkitsenkin että laitanko jollain teipillä tai muulla kiinnityksellä. Toistaiseksi kilpi on tuulilasin takana.

Autoja valmistellaan luovutukseen niin nopeasti, että niitä ei ehditä lataamaan paljoa

Autoja ei ehditä Vetokujalla edes lataamaan välttämättä, koska siellä ei ole vielä tasavirtalatureita Model 3:n tarvitsemalla CCS-liitännällä. Huollon vanhanmalliset laturit eivät toimi, joten voimavirtaa ja sukoa myöten kaikki on käytössä, että saadaan autoja ulos nopeasti. Parisataa menee seuraavan kuukauden aikana tietääkseni. Torstaina luovutettiin neljä autoa, tänään perjantaina ehkä yhdeksän.

Ei millään tavalla lavastettu ilme!
Kotitallissa latauksessa

No nyt on auto kotona, en ole löytänyt mitään vikaa, naarmua tai merkittävää haritusta. Vaivatonta ajamista niinkuin aina Teslalla. Tutustumatta on vielä mikä mukiteline ja lokero mitäkin varten on, miten puhelinten latausliittimet laitetaan, liikennekameraa varten USB-muistitikku pitää asentaa, mitähän vielä.

Vastaa