Perjantai-iltana tuli autoon vielä ohjelmistopäivitys 2019.4.2. Tämä oli mielenkiintoinen siksi, että näin uudella versiolla ei oltu testattu Lohjan ABC:n CCS-hyperlaturia. Siitä pitäisi saada yli 100 kW latausteho myös Model 3:een, mutta nämä eivät ole vielä lähteneet yhdessä toimimaan. Siispä lauantaina pääasia olisi käydä Lohjalla.
Lähdin ajelemaan Lohjallepäin aamupäivällä. Akku tuli ladattua yöllä 80 prosenttiin, joten Lohjan kohdalla oli vielä 63 % jäljellä. Ajattelin saman tien ajaa pidemmälle, että jos se laturi toimisikin, niin näkisi suurimman lataustehon, ja sen näkee varmimmin jos akku on alle 50 %. Saman tien ajoin Saloon. Oli mielenkiintoista testata lumen ja jään peittämällä, osin liikenteen puhdistamalla moottoritiellä autopilotin toimintaa. Perjantaina autopilotti oli kameroiden kalibrointitilassa, mutta nyt lauantaina se oli alusta alkaen käytettävissä. Joskus jopa tällaisella osuudella toimi. Lähempänä Saloa alkoi tie jo lämmetä, puhdistua ja samalla sulaa ohueksi loskaksi. Tästä ajelusta tuli samalla kulutustesti tyypillisissä hankalissa talvikeleissä. Lämpötilat olivat aluksi -2˚C paikkeilla, myöhemmin saman verran plussalla. Rengaspaineet oli laitettu reiluiksi Euromasterilla, joka hoitaa Teslan talvirenkaat paikalleen tällä hetkellä. 3,1 – 3,2 bar ajon aikana. Rengaspaineanturit olivat perjantaina näyttäneet virhettä ja nyt hetken ajon jälkeen pyysivät rengaskokoa ja resetointia, ja sen jälkeen toimivat.
Salon torille tullessa oli 119,6 kilometrin keskikulutus 209 Wh/km. Ajelin T-paidassa, lämmitys oli 19˚ automaattiasetuksella. Ajonopeudet tasan rajoitusten mukaan. Suurin osa moottoritietä oli 80 km/h kelin takia, jonkin verran 100 km/h. GPS-laite kertoi, että nopeudella 80 km/h mittarivirhe on noin 1,4 km/h ja nopeudella 100 km/h noin 2 km/h. Tämän takia säädin vakionopeuden 82 tai 102. Joskus alle, koska halusin olla kauempana jonossa roiskuvasta ravasta enkä halunnut muiden autojen imun pienentävän kulutuslukemia.
Salossa kokeilin ABC Piihovilla olevaa pienempää CCS-latausta, ja se toimi normaalisti 44 kW teholla. Se oli ensimmäinen tasavirtalataus CCS:stä sitten minulla. Model 3:n latausliittimen kulma on hieman ylä-takaviistoon, ei ihan suoraan sivulle. Pitää olla tarkkana ennen kuin sen oppii, että laittaa paikalleen oikeasta kulmasta.
Sitten takaisin Lohjalle. Nyt tie oli sulanut tai puhdistunut sen verran, että kaistaviivoja näkyi enemmän ja autopilotti toimi melkein koko matkan. Pysähdykset ja kaupunkiajo ja auton lämmitys torilta lähtiessä nosti matkan keskiarvokulutuksen näytön lähdön jälkeen korkeammaksi, ja siitä se sitten alkoi laskea. Välillä käytin ilmastointia 23˚ asetuksella. Märkä lumi ja vesi olivat keli. Taisi näyttää yli 220 Wh/km jossain vaiheessa.
Sitten se varsinainen latauksen testaaminen Lohjalla. Akussa 31 %. Ei toiminut, aika lähtee liikkumaan, mutta näyttää akun tilanksi 0 % eikä mitään muuta tapahdu. Odottelemme siis joko laturin tai auton tai molempien ohjelmistopäivityksiä ennen kuin nämä alkavat toimia.
Kotona perillä 242,3 km kulutuskeskiarvo oli 208 Wh/km. Vanteethan Performance-mallissa ovat 20″ ja renkaiden profiili matala, joten normaaleilla 18″ aero-vanteilla pääsee varmasti alempaan talvikulutukseenkin Model 3:lla.
Miltä nyt tuntuu Model 3 muiden teslojen jälkeen? Jos tähän asti on tullut vähän mietittyä, että miten käy Model S:n markkinoiden jos ihmiset haluavatkin ostaa halvemman Model 3:n, joka on kuitenkin oikea Tesla myös, niin ei tarvitse. Model S on selvästi erityyppinen auto, ylellinen laiva vaikka onkin sukkelan urheilullinen. Model 3 ei ole samalla tasolla materiaaleiltaan ja vaihtoehdoiltaan. Model S on siihen verrattuna selvästi luksusta. Mutta Model 3 taas menee kokonsa puolesta näppärämmin kaupungissa ja tietysti siltä odottaa hauskoja rataominaisuuksia kun sinne asti pääsee. Vanhempaan Model S:ään verrattuna on uudempaa tekniikkaa mukana. Käytetty jonkin verran vanhempi Model S ja uusi Model 3 painivat hinnan ja ominaisuuksien suhteen samassa luokassa ja niiden väliltä valinta on nyt kyllä ihan makuasia. Molemmissa muotoilu on kaikista muista autoista erottuvaa ja mielestäni aivan upeaa. Kannattaa kokeilla molempia, miettiä kumpi sopii omaan käyttöön paremmin. Tästä voisi puoleen ja toiseen väitellä itsensä kanssa vaikka kuinka paljon, ja moni väitteleekin.