Las Vegasissa Resort Worldin parkkihallissa oli kymmeniä latureita, joten oli kätevä ladata yön aikana 100 prosenttiin ja aamulla lähteä luottavaisesti Death Valleyhin. Etukäteen katsoin, että hotellissa The Ranch at Death Valley oli neljä laturia, mutta niistä sanottiin, että saattavat olla varattuna, joten idea oli, että päästään kuolemanlaaksosta vielä poiskin samalla akullisella. Lone Pinen superi olisi siihen suuntaan mihin ollaan menossa, mutta takaisinpäin Beatty Nevadassa on vielä lähempänä jos hätä tulee.
Synttärit täällä
Tänään minulla on synttärit, ja mielestäni tällainen päivä on mahtava tapa juhlia niitä. Death Valleystä valittiin nähtävyyksiksi parhaiksi sanotut jotka ovat myös eri tyyppisiä. Ensin Las Vegasista tullessa Zabriskie Point oli pikainen näköalapaikka. Sitä ennen jätettiin menemättä Dante’s Viewiin, koska korkealla olevia näköalapaikkoja on nähty jo ja siihen olisi mennyt tunti lisää ajamista.
Las Vegasin hotellin latauspisteitä. Eivät olleet täynnä varmaan koko iltana, sen verran paljon niitä oli. Siirsin silti auton kun se oli aamuyöstä täynnä, kun Autel:in maksujärjestelmä alkoi periä idle feetä. Sovellus hälytti tästä.Lähtötilanne Las Vegasista. En nollannut trippejä lähtiessä, eli 277 mailia trip B:ssä ei ole meidän.
Sitten mentiin vuorten toiselle puolelle, ja aloitettiin kaukaisimmasta pisteestä eli Badwaterin suolatasangosta. Pieni suolakävely ja palattiin takaisinpäin ajamaan yksisuuntainen Artists Drive ja sen varrella pysähtymään monivärisiä vuoria katsomaan Artists Palettessa. Drive oli aika hauska kallioiden välissä mutkitteleva kuitenkin asfaltoitu reitti.
Löydä Tesla kuvasta. Artists drive.
Pääkohde oli 7 kilometrin kierros Golden Canyonin polulla, ja siitä 1,6 kilometrin käynti Red Cathedralilla. Reitti kulki veden uurtamissa tulvavesiuomissa ja mäkien huipuilla, ja oli kyllä suoritus sekin, litrakaupalla juotavaa kului. Mutta monenlaista maisemaa. Red Cathedral nyt ei niin ihmeellinen ollut, vähän kovera vuorenrinne vaan. Yhteensä tähän n. 9 kilometriin meni 2,5 tuntia.
Artists PaletteDeath Valleyn hotellilla lopulta. 2207 kilometriä siis takana.
Lopulta hotellille tullessa klo 15 maissa oli 49 % akkua jäljellä. Sillä pääsisi pakoon tästä laaksosta, mutta kas kaikki 4 laturia ovat vapaana joten johto kiinni ja huominen on taas helppo ajaa pitkälle heti aamusta. Akku oli 90 prosentissa kello 22, ja kävin siirtämässä auton pois. Ja kaikki paikat olisivatkin olleet varattuna siinä kohtaa, jollen olisi siirtänyt! Jätin illalla lapun tuulilasille, että kymmeneltä käyn siirtämässä auton pois, että jos illan aikana olisi ollut täyttä, niin joku voisi sitten tulla siihen aikaan sitten takaisin lataamaan.
Vadelmajäätelö!Ranchin buffetin kylmiä ruokia ja tomaattikeittoLämpimiä ruokia
The Ranch on kyllä hieno paikka. Paljon palveluita, kauppa, jäätelöbaari (jossa 2 eri vegaanista vaihtoehtoa), kaksi ravintolaa. Buffetissa kaikki vegetaariseksi merkityt olivat vegaanisia, eli oli tosiaan paljon syötävää – pastasalaatteja, riisiä, vihanneksia, papukastiketta, monia salaatteja.
Ohjelmassa keskiviikkona Pagen tukikohdastamme Horseshoe bend ja Lees Ferry.
Eilen paikkakunnan näköalaravintolassa Lake Powellin satamassa oli kaali alkuruoaksi....ja pääruoaksi gratinoitu kukkakaali. Ei ravitsemuksellisesti ateria. Tälllaista saadaan odottaa todennäköisesti koko matka, kun ainoat veganisoitavat annokset ovat tällaisia. Hotellissa sitten hummusta jne. täydentämään.Colorado-joki, Grand Canyonin alkupaikoillaJossain kohtaa ylöspäin mennessä alkoi usko loppua, että ihanko oikeasti on kuljettu alle 3,5 km kun ei vielä olla perillä?Matka saattoi olla haastava....mutta ylöspääsy on tietysti iloinen asia.Maisema palkitsee rankan nousun, kuten reitin kuvauksessakin luvattiin.Alaspäin saa katsoa jalkoihinsa ja jo väsyneillä lihaksilla tehdä jokaisen askeleen jyrkemmässä kohdassa aika varovasti.Jokaisen hienomman kiven alle tietty.Automatkalla auto maiseman kanssa yhdessä pitää tietty olla ainakin jossain kuvassa.Ostettiin juomia Death Valleyhyn asti. Tämä vesipaketti suunnilleen yhden laatuvesimerkkipullon hinnalla.Illalla Gone West -ravintolan ainoat vegaaniset annokset, kun juusto on poistettu. Kohtuullinen suoritus, ravitsemuksellisesti jonkin verran puutteellinen.
Ainoa matkan varrelle varattu nähtävyysretki oli Antiloopikanjoniin – sekä ylempi että alempi kanjoni. Ne ovat yksityisomistuksessa ja niihin ei pääse ilman opasta, ja jotta ei tarvitsisi ainakaan odotella, niin tehtiin varaus etukäteen.
Koronan aikana kanjonien omistaja rakensi kojujen tilalle rakennukset toiminnalleen.
Alemman kanjonin opasoperaattorit ovat kahden navajosisaruksen omistuksessa, ja oppaat ja työntekijät ovat paikallisia navajoja. Kanjonit vaativat ylläpitoa myös – tulvia voi olla vuodessa kymmenkuntakin tai sitten ei yhtään. Pienempi tulva voi tuoda kymmeniä senttejä hiekkaa kanjoneihin ja sitten iso tulva voi viedä pari metriä pois. Oppaat tekevät tällaisten tulvien jälkeen paljon töitä, esimerkiksi poistavat vettä tai pudottavat hiekkaa kanjoniin, jotta siellä olisi lattia jolla voi kävellä.
Tässä merihevonen alemmassa kanjonissa.Alemmasta kanjonista kavuttiin ylös lopulta aika kapeasta paikasta.Ylempään kanjoniin pääsi tulvavesiuomaa pitkin autojen lavalla.Oppaat näyttivät molemmista kanjoneista kaikki parhaat paikat ottaa kuvia. Tämä sydän on ylemmässä kanjonissaJoka paikassa tulee vastaan avaria upeita näkymiä.
Kanjonien katselu oli aamupäivällä jo tehty, joten nyt katsotaan vielä mitä muuta käydään katsomassa täällä, tänään ja huomenna.
Ajomatka oli uskomattoman upea, Lulun lataamia tuokiokuvia.
Lataamassa autoa ja ajajaa. Onneksi aina mukana ekstra Nessu, muuten kahvi liian laihaaIso osa Nevadasta, vai oliko tuo jo Arizonaa, on aidattu laitumeksi.Pakko pitää vielä wc-tauko, niin tehtiin se laturin kautta, vaikka perillä on enemmän kuin tarpeeksi akkua jäljellä. Jos vaikka ajetaan johonkin muualle välissä.Kukkia matkan varrella
Tänään kävi niin, että ihan pikkuisen tehtiin kovempi patikkaretki kuin oli tarkoitus. Noustiin hiekkadyyniä niin, että henki loppui.. miten tähän jouduttiin?
Jaakko nelinkontin ponnistelemassa. Noin joka kymmenennen askelen jälkeen lepotauko.
Tänään ohjelmassa oli Mojaven aavikko. Ja sen läpi ajamalla sitten siirtyminen Las Vegasiin yöksi.
Matkalla Mojaveen on paljon rakentamattomia tontteja.. ja joku aavikkokoti siellä täällä.Tämä nuori tulivuori route 66:n varrella olisi ollut siisti ja hiekaton retki dyynin sijaan.
Paras asia nähdä ja kokea Mojavessa on Kelso Dunes. Parkkipaikalta kun lähdetään, niin matka näyttää aika pitkältä. Korkeimman dyynin huipulle näkyy jotain uria, joten sitä kohti. Polku sinnepäin risteilee dyynien päällä ja välissä, eikä ihan parhaasta reitistä aina ole selvyyttä.
Korkeimman dyynin kyljessä olevat urat näyttivät kaukaa siltä, että niistä on menty ylös.
Niinpä sitten enempää ajattelematta suuntasimme sitä rinnettä kohti. Tuntui vähän uskomattomalta, että sinne pääsisi, mutta kun nyt oli tähän asti tultu, niin yritetään eteenpäin vaan. Ei voi olla pitkä matka enää..
Tässä vaiheessa oli tehty jo joitain jyrkempiä nuosuja....mutta tässä kohtaa vasta alkoi oikea koettelemus.
Kun jyrkin osuus alkoi, oli pakko ottaa kädet avuksi. Jalat upposivat joka askeleella vähän, ja nyt se tuli mahdottomaksi mennä pelkillä jalkavoimilla. Lulu pinkoi edellä, 20 askelta kerralla ja lepotauko. Minä perässä, 10-15 askeleen välein pitkä lepotauko. Ylös mennessä ei tuntunut mahdolliselta käyttää mihinkään ylimääräiseen energiaa. Hirvittävä huohotus aina askeleiden välillä, kunnes hengitys tasaantuu ja taas mennään eteenpäin. Huipulla makasin vähän aikaa ihan silmät kiinni. Tavallaan en ennen ole ollut siinä tilassa, että eteenpäin jatkamiseen tarvitaan paikallaan oloa niin pitkään. Maratonin missään vaiheessa ei ollut mitään tällaista. Omien rajojen koettelua.
Tätä reittiä olisi ollut tarkoitus tulla ylös, niinkuin kaikki muutkin!
Alas sitten sitä kautta, mistä kaikki muut tulivat ylös, loivia harjanteita pitkin. Hiekat sukista ja kohti Las Vegasia yöksi.
Pitkin autiomaata erilaisissa pikkupaikoissa on tekemällä tehtyjä omituisia nähtävyyksiä. Tämä oli Bakerissa ”Alien Fresh Jerky”Kuvan ikonisesta kyltistä voi ottaa jonottamatta, jos joku muukin turisti saa tulla kuvaan. Ei olla niin nuukia.Las Vegas loistossaan avautuu ikkunasta.Yötön ikuinen päivä on kasinoiden ostoskeskuksissa kuten Caesarsissa.Bellagion tanssivat suihkulähteet taisivat aiemmin jäädä näkemättä pimeään aikaan. Mietin sitä, että tällaisten esitysten taustalla on runsaasti insinöörityötä ja kunnossapitotyötä, jota on pakko arvostaa.
Joshua Tree National Park on eteläisin kaikista Kalifornian yhdeksästä kansallispuistosta ja siellä yhdistyvät kaksi eri aavikko-aluetta erilaisine ekosysteemeineen Mojave Desert ja Colorado Desert. Nähtävää riitti ja lämpöäkin oli tarpeeksi, eli 34 astetta.
Yövyimme 29 Palms -kaupungissa, joka näyttää olevan jonkinalainen ufolupaikka. Matalaa, kuivaa ja kukaan ei kävellyt (paitsi minä).
Lento on kyllä erinomainen, 11 tuntia ja perillä. Illalla ehdittiin vielä auringonvalossa nähdä paikkoja ja käydä syömässä.
Santa Monica Pier näyttää siltä, että se on haluttu pitää alkuperäisessä ulkoasussaanKoneessa otamme yleensä paikat käytävän molemmin puolin, että pääsemme aina kävelemään. Kone oli sen verran tyhjä, että molemmilla oli oma rivi nukkua vaaka-asennossa.Kahdesta vegaaniateriasta ensimmäinen oli eri kuin muilla, tässä linssejä jne. Toinen ateria oli käytännössä sama currytofu kuin muillakin, ehkä vaan jotain maitoa otettu pois.Kohta perilläSanta Monica Pier on kaikkien paikallisten ja turistien kohde perjantai-iltanaPierilläTämä taitaa olla se kuuluisa kakuntekijäTrue food kitchenTrue food kitchenillä oli erillinen vegaanimenu ja todella hyvät ruoatShore Hotellilla ehdittiin juuri nukkumaan, erinomainen sijainti heti Santa Monica Pierin edessä
Nyt ollaan oltu maassa puoli vuorokautta, niin on aika jatkaa matkaa luontokohteisiin, seuraavana Joshua Tree.
Tavaraa ihan liikaa, kaikkeen valmistauduttu. Tänä vuonna normaalin excel-harjoituksen lisäksi värikoodatut muovipussit, joita ei pureta koko matkan aikana. Punainen – Lulun tavarat, sininen Jaakon tavarat ja vihreä yhteiset asiat.
Yksi vanhemman Model S:n omistajan initiaatioriiteistä on kahvojen korjaus. Asian voisi hoitaa helposti tilaamalla korjaus Teslalta, ja usein kahvan vaihto tehdään mobiilihuoltona, eli korjaaja tulee paikan päälle ja hoitaa homman hetkessä. Hintaa lienee ~300 € nykyään. Mutta, tietysti asia on hauskempi tehdä itse, koska kahvojen tyypilliset viat ovat hyvin tiedossa ja korjauksesta on paljon ohjeita ja videoita. Oven rakenteesta on vanhoissakin ässissä eri versioita. Tämä on vanhinta mallia, joten lasin kanssa on pientä kikkailua, että kaikkiin kahvan muttereihin pääsee käsiksi.
Etuovea osin purettuna
Normaalisti ohje on, että lasi irroitetaan, mutta tässä videossa on hyvät kikat muttereiden irroitukseen ilmankin: https://www.youtube.com/watch?v=xhxNOfv2Eg8 . Kromilista irroittamalla pääsee ylimpään käsiksi lasi alas laskettuna, ja kahvan saa nostettua sen pultin ohi, kun lasin nostaa ylös ja vielä oven lukituksen laukaisemalla kiinni-asentoon lasi nousee pari senttiä ylemmäksi.
Tässä etukahvassa ’paddle gear’ oli murtunut, ja Vempele.fi:n verkkokaupasta tilasin vahvempaa mallia uudet. Teslalla ne eivät myöskään maksa montaa euroa, mutta halusin kestävämmän. Paddle gearin vaihtoon tämä video oli hyvä: https://www.youtube.com/watch?v=RGk-nhN-Nbo .
Se siitä etuovesta. Sitten takaovi, sen purkamisessa samat kikat eri muttereiden kimppuun käymiseen toimivat hyvin. Se missä asennossa kahvan irrotuksen jälkeen saa ulos oven sisältä, ei muuta kuin koittaa käännellä vaan niin kauan että se tulee ulos.. tulee mieleen Douglas Adamsin Dirk Gently’s Holistic Detective Agency ja sohva portaikossa.
1/4″ hylsysarjalla jatkovarret ja hylsyt ovat tarpeeksi kapeita mahtumaan oven rei’istäKahvan ylimpään mutteriin pääsee käsiksi kun lasi nostetaan ovi-kiinni-asentoonAuton voisi tietty pestä ennen toimenpiteitä, niin vaatteet eivät likaantuisi niin paljoaMikrokytkimen toimintaa tutkin yleismittarilla.Ohut johto on murtunut aivan kytkimen juuresta. Kovettunut eriste ei myötäile liikettä.
Takaoven kahvassa oli toinen tunnettu yleinen vika: ajan myötä kovettuneet johtojen eristemuovit kohdistavat kahvan liikkuessa voimaa johdon päähän, ja ohut johdin murtuu poikki. Kahva jo pitkään oireili, että piti pari kertaa nykiä ennen kuin aukesi – joku johdin sattumalta otti kiinni silloin tällöin.
Mikrokytkimeen uudelleen tinattu johto suojattuna kutistemuovilla
Paras korjaus tähän olisi uusi johtosarja, joka sisältää kaksi mikrokytkintä ja laadukkaat silikonieristeiset johdot. NELE001-koodilla löytyy, mutta hintaa onkin jo sata euroa – toki saattaa muilta Teslakuskeilta löytyä varastosta kohtuullisemmalla hinnalla vielä. No päätin sitten vain kolvata kiinni ja toivoa parasta. Kutistemuovi ympärille ja reippaasti tinaa.
Takaoven korjauksen ajaksi hattuhylly toimii säilytyspaikkanaMuttereita kiristäessä takaisin kahva pitää saada kolonsa keskelle
Aikaa ensikertalaisella menee työkalujen hankintaan ja youtube-videoiden katselemiseen tietysti. Itse auton kimpussa etuoven kanssa meni varmaan 3 tuntia. Sitten takaoven kanssa oli taas hankittu paremmat työkalut ja muutenkin näppärämmin sujui, että ehkä siinä oven kanssa touhutessa meni vähemmän.
Kannattiko? Ei kai sellaista harrastuksessa lasketa. Mutta vaihtoehtona Teslan tekemälle koko kahvan vaihdolle tällaisten omatoimisten korjausten mahdollisuus tekee vanhan S:n omistamisen houkuttelevammaksi, kun osan mahdollisista korjauskustannuksista voi välttää.
Tässä ässässä on vielä ongelmana talvirenkaiden rengaspaineanturit. 2018 ostetuiden Autelin antureiden paristot ovat lopussa ja anturit antavat mitä sattuu paineita, joten rengaspaineiden varoitusvalo palaa koko ajan. Luin Autelin ohjelmointilaitteella anturit, ja vaikka väittävät paristojen olevan kunnossa, niin luulenpa että siitä tässä on kyse. Kumit uusiessa paineantureiden vaihto olisi kätevintä. Nokian R3-renkaissa on kuitenkin vielä kulutuspintaa sen verran, että en ehkä viitsisi vielä vaihtaa. Toisaalta ovat ne syksyyn mennessä jo 5 vuotta vanhaa kumia, että siinä mielessä syytä olisi.
Toinen rikkinäinen juttu on takaluukun avausmoottori – tai mahdollisesti johtosarja. Luukun lukitusmoottori jo vaihdettiin, mutta tämä jäi vielä viaksi. Toisin kuin kahvojen viat, tämä ei haittaa auton normaalia käyttöä, että kiirettä ei ole hirveästi tätä askarrella.
Raitisilmasuodattimen muistin nyt vaihtaa, vaikka tarvikevaraosa oli tullut jo hankittua aikaa sitten. Olipa paksu tomukerros. Taisi mennä yli 100 000 km sillä.
Kolmas ongelmakohta on tuulilasinpyyhkimen varsi, joka hankaa konepeltiä. Ongelma on ollut jo sen verran aikaa, että konepellistä on kulunut iso palanen pois. Taasen pyyhkijäkoneiston voisi vaihdattaa Teslalla, mutta tavallaan parempi korjaus on Vempele.fi:n holkkisarja, jolla väljästä koneistosta tulee parempi ja kestävämpi. Siinä vaan on taas hommaa päästä koneistoon käsiksi, joten tämäkin korjaus on vähän niinkuin kesken. Kohta alan katsomaan aiheesta youtube-videoita.
Muuten pariin vuoteen ainoa korjaus on ollut DC-DC-muuntimen vaihto. Aiemmassa artikkelissani käsittelin virheilmoituksia, joita auto antoi, ja jouduin antamaan virtaa 12 voltin järjestelmään, että auton saa käyntiin. No nämä viat kertoivat kuitenkin oikeasta viasta, vaikka ensin Teslan etädiagnostiikka ei sitä saanut selville. Semmonen normaali tonnin remontti tuo vaihto. Että kyllä niistä virheilmoituksista käytännössä kaikista ihan oikea vika taustalta löytyy.
Olen muutaman ihmisen kanssa pitkin vuosia keskustellut Teslan valinnasta. Moni pohtii kustannustehokasta vaihtoehtoa käytetyn Model S:n ja uuden tai vähän käytetyn Model Y:n tai 3:n välillä. Korjauskustannukset pelottavat vahoissa, vaikka kilometreillä ei olekaan auton voimalinjaan suurta vaikutusta. Ajoakun korjauksetkin onnistuvat Teslaa halvemmalla nykyään myös Suomessa. 5500 € on yksi kerrottu korjauksen hinta. Olenkin esittänyt yleensä kysymyksen, että mitä jos ostaa kolmosta tai yytä 15 000 € halvemmalla Model S:n ja laittaa henkisesti tuon verran seuraavan 15 vuoden korjausrahastoon? Model S on kuitenkin tyylikäs ja tilava auto, ja virkistävä vaihtelu yleisten kolmosten ja yiden seassa. Käytetyssä lisävarusteet ovat myös yleensä halpoja: P- eli tehomallit ja autopilotit tulevat melkein kaupan päälle. Ja jos jonain vuonna ei tonnia menekään yllättäviin huoltoihin, niin hemmottelee sitten itseään jollain kivalla.
Olen ajoittain vuokrannut tätä ässää pulaan joutuneille muille Teslakuskeille. Jos oma auto on myyty ja uutta joutuu odottelemaan tai muuten on autojen välissä ja minulla auto on ollut vapaana, niin olen tarjonnut autoa hätiin ja saanut perusteltua itselleni tällaisen harrasteauton omistamista taas vähän paremmin.
