Yleinen – Sivu 8 – Tessutellen

1.2.2023

Plaid or not plaid?

2021 kesällä tuli mieleen, että olisi kiva olla paras Tesla matkantekoon mitä löytyy. Vanhanmallisen Model S:n tuotanto oli lopetettu ja uutta parhaana versiona Plaidia olisi tulossa. Model S olisi kivoin ympäri Eurooppaa ja mukava matkanteko kaasujousilla (toisin kuin klassikko-S ja Model 3) ja kohtuullisella kulutuksella ja rangella (toisin kuin Model X:llä) olisi ylellistä. Niinpä laitettiin tilausta sisään ja katsottiin koska alkaa tulemaan. Ihan ensimmäisinä ei tilattu, silloin olisi tilattu todennäköisesti Plaid+, jolloin olisi saatu muistaakseni 10 k€ lisäalennus kun plussamalli peruuntui. No myöhemmin tuli hinnankorotuksia ja tämä vanha tilaus on noin 15.000 € halvempi kuin sama varustus nyt tilattuna.

Tilauksessa on Plaid harmaana, musta sisus, FSD itsestään ajava ja 21″ vanteet Yoke-ratilla

Meillä kuitenkin on kahdelle ihmiselle 2 autoa käytössä muutenkin (Model X ja Model 3) niin tarpeemme käyttöautoille on kunnossa. Kolmas, vanha Model S on ajoittain muualla lainassa tai vuokralla tai omassa käytössäkin. Siitä ei raaski luopua, koska jälleenmyyntiarvo on sellainen, että sen pitää harrastuksekseen. Haluan osoittaa, miten auto kestää kilometrejä. Nyt niitä on melkein 390.000. Model X:stä ei raaski luopua, koska se on kuitenkin erityinen auto autonrakennuksen historiassa, niin monimutkaista ei enää tulla suunnittelemaan sarjatuotantoon. Ja tämä on Signature-värissä ja Suomen ensimmäinen. Model 3:sta ei raaski luopua, koska se on näppärän kokoinen verrattuna muihin Tesloihin ja hienosti teipattu. Jarrutkin rakennettu uusiksi. Tänä viikonloppuna olen sillä taas menossa Rukan Teslaclub-tapaamiseen ja jääradalle.

Ensi kesäksi olimme miettimässä lomamatkaa autolla Espanjaan. Tuohon matkaan Model S ja nimenomaan uusi sellainen parhaalla tekniikalla olisi ollut ylellinen. Toisena vaihtoehtona on matka USA:n ja erityisesti Kalifornian luontoon – isoimpia ja vanhimpia puita muun muassa katsomaan. On nimittäin luettu The Overstory . Tässä kohtaa kun alettiin miettimään mitä oikeasti halutaan, Kalifornianmatka voitti, ja sinänsä upea mahdollisuus uudella Teslalla kivasta Euroopanmatkasta jäi kakkoseksi.

Kaliforniassa puiden lähelle päästäkseen pitää olla auto. Tesla on siis pakko vuokrata. Tai jos matka olisi tarpeeksi pitkä, ajettaisiin vaikka Yellowstoneen asti, niin mitä jos ostaisi klassikon Los Angelesista ja myisi jossain muualla? Ehkä vähän vaikeaa.

Siksipä alkoi tuntua tarpeettomalta myös ottaa autoa vastaan. Syksyllä jo lykkäsimme toimitusta, koska oli paljon muutakin tekemistä eikä autolla käyttöä yleensäkään elämässämme talviaikaan niin paljoa. Tilaushintamme on 145.590 € toimitusmaksuineen, ja vastaava kokoonpano nyt tilattuna maksaa noin 160.000 €. Tesla toivoo, että jos emme ota autoa vastaan, niin ilmoitaisimme siitä 2.2.2023 eli huomiseen mennessä. Tietysti voimme perua tilauksen koska tahansa, mutta mielelläni haluaisin olla kohtelias Teslaa kohtaan ja tehdä päätöksen huomenna.

Nyt jos sattuisi olemaan ketään, joka on uutta Plaidia harkinnut, niin voin tehdä niin, että otan auton vastaan, ja myyn heti uudelle ostajalle. Hän voi ajaa auton itse ulos alusta lähtien. Tesla sinänsä varaa mahdollisuuden, että peruvat kaupan, jos saavat tietää, että auto myydään heti edelleen. En kuitenkaan usko, että heillä on mitään syytä näin tehdä. Ja pahimmassa tapauksessa kauppa vain peruuntuu eikä kukaan häviä mitään.

Kiinnostuneita on ollut, mutta vielä ei ole mitään sovittu, joten huomenna näillä näkymin perun tilauksen.

13.2.20228.5.2022

Paras jäärata tähän mennessä

Rukalle piti sitten mennä toista kertaan noin kuukauden sisään, koska Kuusamossa on Juha Kankkunen Driving Academyn jäärata, jolla oli Tesla Club Finlandin kuukausitapaaminen ja Teslojen ja muiden sähköautojen ratapäivä lauantaina 5.2.2022. Tapahtuma ei tullut osallistujille maksamaan mitään, koska Continental maksoi radan ja tapahtumaa ohjaavan henkilökunnan kustannukset.

Ennen ajoa valot pyyhitään puhtaaksi ja kamerat. Vanteiden putsaus tuntui turhalta, sama lumi sisällä hetikohta taas.

Edellisenä päivänä vähän jännättiin, että paljonko lunta tulee ajopäivän aikana, mutta suurin osa sateesta tuli jo edellisenä yönä, eikä päivällä satanut muutama sentti haitannut. Järven jäällä olevan radan yhdysreittejä pidettiin puhtaana usealla traktorilla ja itse ratoja huollettiin myös, jos nyt ajamiselta kovasti ehtivät peittyäkään.

Rata on tähänastisista jääradoista paras, ei penkkoja vaan vain vähän syvempää lunta ajoradan ulkopuolella. Vaihtelevia pitoja, peilijäästä kitkoillakin melko pitävään lumipeitteeseen. Ratoja on tehty järvelle yhteensä 10 erilaista, ja niistä oli 5 nyt käytössä. Oli lyhyempää ja pidempää, nopeampaa ja hitaampaa. Yhteensä kävin jäällä 5 kertaa, mutta en kaikilla radoilla, viimeinen aika pitkä vasemmalla puolella oli minulla ensimmäinen ja viimeinen vuoro. Olisiko siitä vasemmalta juuri jäänyt se toinen ajamatta.

Jäälle vietiin 10 auton erissä ja ripoteltiin radoille odottamaan vuoroa.

Tapahtuma pyöri niin, että ympäristöluvan mukaisesti kerralla saa olla vain 10 autoa jäällä ajamassa ajoharjoitetta. Jäällä voi olla enemmän autoja siirtymässä ja odottamassa kyllä. Jotenka ensin jonotettiin radalle kuivalla maalla, sitten 10 kerrallaan vietiin jäälle ja ohjattiin 2 autoa kunkin radan eteen odottamaan. Kun edelliset lopettivat noin 15 minuutin ajovuoroaan, nämä odottajat pääsivät ajamaan, kaksi kerrallaan siis samalle radalle. Edelliset autot vietiin taas letkassa pois jäältä.

Iltapäivän puolella kannatti mennä jonoon saman tien, seuraavaan erään pääsi aina.

Tämä tapahtuma oli täysin erilainen kuin radan normaali toiminta, jossa kouluttajat radan omilla Audeilla ovat koulutettavien mukana. Nyt ajoivat kaikki omilla autoillaan, ja tällä järjestelyllä haluttiin varmaankin pitää radat koko ajan käytössä kuitenkin ympäristölupaa noudattaen ja tasapuolisesti jonottamalla rata-aikaa jakaen. Iltapäivästä järjestely kuitenkin menetti jonkin verran tehoa, koska radan henkilökuntaa kävi välillä lounaalla ja toisaalta jonossa autojen määrä väheni niin, että rata ei tullutkaan täyteen, kun osa autoista oli kuitenkin aina pakollisella kierroksella varikon kautta. Loppupäivän ajot olisi voinut järjestää niin, että rata olisi ollut täynnä paremmin.

Kitkoilla ajaessa kulutus ei nouse yhtä paljoa kuin nastoilla.

Akkua kului vuoroilla hieman alle 10 prosenttia Model 3 Performancella kitkarenkailla. Nastoilla kuluu selvästi enemmän.

Radalta poistuttiin myös oman ajon päätyttyä jonossa kaikki kerralla.

Itseäni harmittaa vähän, että olisin ehtinyt ajaa pari vuoroa enemmän, jos vain olisin mennyt aina jonoon saman tien. Iltapäivästä kaikki pääsivät kuitenkin saman tien uudestaan 10 letkaan jonottamaan.

Continental tarjosi kaiken muun lisäksi keitot lounaaksi ja kahvit.

Ajojen loputtua otettiin vielä autoletkana kierros jäällä kuvia varten. Sähkökelkan testilenkki meni myös jäällä.

Kirsi, Continentalin ja radan henkilökunta tilaisuuden loppusanoja lausumassa.

Iltapäivän hämärtyessä vielä paikalla olleet klubilaiset saivat pientä paperista muistoa, ”osallistumistodistuksen”.

Heti tapahtuman loputtua kilpajuoksu Kuusamon pikalatureille.

Kuusamon ja Rukan kaikissa majoituspaikoissa ei tätä määrää sähköautoja saa lataukseen vielä tässä vaiheessa, meilläkin samassa mökissä 5 Teslaa yötä, joten jos seuraavana aamuna on tarkoitus lähteä liikkeelle, hörppy pikasähköä auttaa. Siksi tilaisuuden loputtua tulikin pieni kilpajuoksu Kuusamon pikalatureille, joita on siis Prisman ja K-Citymarketin pihoissa. Samalla sai hoidettua kauppareissun ja päivällisen hankinnan, tuli juteltua ratapäivän jälkeen muiden osallistujien kanssa ja vähän laitettua autossa taas tavaroita paikalleen.

Lataus ei tulevaisuudessa ole samanlainen järjestelyä vaativa asia, koska tokihan jokaisessa mökissä on paremmat latausmahdollisuudet pian.

Rengaspaineiden nostoon radan jälkeen taloudellisiin matkapaineisiin on ladatessa aikaa. Lumi ja loska ehti jäätyä koppuraksi vanteisiin, enkä jaksanut lähteä raapimaan irti.

Viimeinen seikkailu vielä tuossa ladatessa tapahtui: tein sillä tavalla ehkä vähän tyhmästi, että kun yksi venttiilihattu oli renkaista hukkunut menomatkalla, niin aloin siinä sitten kuitenkin radalla pöllynneen lumen jälkeen täyttämään renkaita alennetuista ratapaineista taloudellisiin matkapaineisiin. Tavoite kylmäpaineet 2,9-3,0 baria, joten kompressori laulamaan, sitten kun näytössä välähtää 3,15 niin ottaen huomioon ilman kuumenemisen puristettaessa, ollaan siinä paikkeilla. No se hatuton venttiili sitten kompressoria irrottaessa ei lopettanutkaan sihinää. Että mielessä kävi jotta Autoliitto saa taas soiton ja pitikö mennä sorkkimaan kun asia jo etukäteen mietitytti. Mutta ajattelinpa asiaa siltä kantilta, että lunta on lentänyt, ja tässä täytellessä se varmaan on johonkin väärään paikkaan mennyt, osin sulanut ja jäätynyt, että pelastaisiko venttiilin lämmitys sormin jotain. Kompressori kiinni ja paineet kohdalleen ja jonnin aikaa muutenkin jäisillä näpeillä lämmitystä. Sihinät loppuivat ja matkan aikana silmä tarkkana seurattu paine ei sitten laskenut mihinkään. Puuh.

No entä itse ajaminen? Palaan siihen videolla myöhemmin. Ja miten ihmeessä Rukalle sähköautolla pääsee, ja takaisinkin vielä, vaikka asiaa epäillään jatkuvasti vieläkin.

17.10.202117.10.2021

Pitääkö virheilmoituksista välittää?

Viime viikon perjantaina Model S:ään istuttuani ruudulle tuli virheilmoitus: ”Power reduced / Vehicle systems shutting down”. Vaihde ei mennyt päälle. Istuin siinä hetken aikaa, ehkä minuutin, ja ilmoitus hävisi ja auto lähti liikkeelle normaalisti. No huh, olin parkkihallissa, niin ei millään haluaisi sitä sählinkiä, että sieltä hinataan autoa pois. Tuntia myöhemmin olin kaupan parkkipaikalla ulkona, sama juttu, mutta nyt lisämausteena kaksi muuta virheilmoitusta: ”Unable to drive / Voltage supply low” ja ”Electrical system power reduced / Vehicle may shut down unexpectedly”. Taas noin minuutin odotus ja auto liikkui normaalisti ilman mitään virheilmoituksia. Tässä vaiheessa jätimme yhden tarpeettoman välietapin matkalta pois ja ajoimme suoraan perille, että päästään ainakin yöksi mökille ilman hinausdraamaa.

Lista aikaisemmista virheilmoituksista löytyy Teslan käyttöliittymästä.

Auto oli yöllä latauksessa ja aamulla kokeilin taas miten lähdetään käyntiin. Sama juttu, samat kolme virheilmoitusta jossakin järjestyksessä ja auto liikkuu taas ilman virheitä minuutin päästä.

Tästä S:stä on akkutakuu menossa vuoden päästä umpeen, joten haluan olla vähän herkkänä siinä, että mikä tahansa vika, joka viittaisi akkuun, tulisi tarkistettua. Vaikka en haluaisikaan työvoimapulasta kärsivää Teslan Suomen huoltoa kuormittaa turhilla asioilla. Tein ensin Teslan mobiilisovelluksesta huoltokutsun, johon liitin kuvan auton näytöltä listasta virheilmoituksia ja soitin Teslan huolto/palvelunumeroon, joka vastasi nopeasti näin lauantaipäivänäkin. Keskusteltiin jonkin aikaa ja vielä konsultoitiin akkuasioista enemmän tietävää, ja lopputulos oli, että on kaksi vaihtoehtoa: ajaa vaan kunnes virheet poistuvat tai auto jättää tielle, tai tuoda auto Teslalle niin sanottuun ajokelvottomien jonoon diagnosoitavaksi varmuuden vuoksi.

Koska juuri nyt tälle autolle ei välttämättä ole käyttöä, niin sovin huoltopuhelussa, että laitetaan diagnoosiin ja veimme sen Teslan pihalle sunnuntain, avain postilaatikkoon. Sunnuntaina ajellessa virheilmoitusta ei tullut enää, mutta veimme auton silti. Maanantaina puolen tunnin diagnoosimaksun 86,80 € ennakkohyväksyntä sovelluksesta ja jossain vaiheessa viikkoa auto oli laitettu huoltotilaan. Perjantaina tuli viesti, että auto on noudettavissa ja lasku ja selvitys oli sähköpostissa.

The issue could not be reproduced now. Checked the vehicle log data. The DCDC converter has triggered alerts about the power input not being good. Performed physical checks on the related wiring, no issues found. Ruled out causes by performing checks on components and based on log data. Since the issue is intermittent and currently not possible to reproduce, a definitive diagnosis is not possible, but the remaining possible causes are either an internal issue in the DCDC converter, internal issue in the front junction box which supplies power to the DCDC converter, or a software bug. The software bug is the most likely scenario currently, as the alert about the bad DCDC input power is triggered every time the high voltage battery contactors close. Most times this doesn’t cause customer facing alerts or symptoms, and it’s most likely a false positive triggering due to timing issue in the voltage measurement (it’s measured before it’s powered up). A hardware issue would behave more erratically than this and cause more severe symptoms. Updated the firmware to the latest version now, but that doesn’t necessarily fix the issue yet. Of course an intermittent hardware issue is still possible, but since this only seems to trigger an alert but not prevent correct operation of the car otherwise, recommending to not replace any parts now, but instead keep monitoring the issue and only replace parts if it persists for a long time or the vehicle operation is affected.

Lasku oli 347,20 € työtä, eli kahdelta tunnilta 140 € + verot. Olen hyvin tyytyväinen lopputulokseen, hyvin seikkaperäinen diagnoosi ja selitys tuntuu uskottavalta. Tämä saa luottamaan autoon taas normaalisti. Ilman tätä diagnosointia olisi varsinkin Lulun mieleen jäänyt, että mitäs jos nyt on ihan hilkulla, että auto jättää tielle.

Tästä diagnoosista on myös kaksi hyötyä: toisaalta voi olla, että tästä ohjelmistollisesta ongelmasta menee tietoa eteenpäin ja tulevaisuudessa ajastusongelma jännitteen mittaamisen ja kontaktorien sulkeutumisen välillä poistuisi. Toisaalta tästä saatiin tietoa Teslakuskien yhteisölle millaiset välillä esiintyvät virheilmoitukset ovat sellaisia, mistä ei tarvitse välittää. Yleisemminkin ottaisin tästä sellaisen opin, että jos virheilmoituksia ei enää vähään aikaan ole tullut, ei autossa ole vikaa, vaikka ilmoitukset olisivatkin kuulostaneet vakavilta. Muistan jostain 2016-2017 paikkeilta Model X:stä kerran, kun auto oli liikkeelle lähtiessä kilpikonnamoodissa – juuri ja juuri liikkui – jolloin pysähdyin ja lähdin uudelleen liikkeelle, eikä ongelmaa ollut enää koskaan sen jälkeen.

363000 kilometriä on tällä autolla takana ja monta kertaa sen verran edessä vuosikymmenien aikana. Vaikea sanoa mikä näitä alumiinikoreja veisi paaliin.

1.9.20212.6.2024

Maihinnousun nähtävyydet

Vierailimme Normandiassa, historiallisen maihinnousun tapahtumapaikoilla. Mielessä olivat päällimmäisenä historia ja kuvat vuodelta 1944, joten ei tavallaan osannut odottaa mitä näkyy. Nykyään hiekkarannoilla ei ole juuri tapahtumista säilyneitä merkkejä, joillain rannoilla on väliaikaisten satamien betonirakenteita, mutta muuten rannat ovat tavallisen näköisiä hiekkarantoja. Kaupunki ja huvilat ovat kasvaneet rantojen läheisyydessä. Jotkin epätavallisen leveät kadut kertovat materiaalivirtojen reiteistä. Muistomerkkejä on usealla paikalla. Eniten näkyvissä ovat museot ja turismiin liittyvät rakenteet.

Ranskalaiset todella vaalivat näitä muistoja. Muistomerkkejä pidetään yllä huolellisuudella ja velvollisuudentuntoisesti. Esineitä edelleen kerätään museoihin lisää ja esillepanoa kehitetään. Museoita on paljon, jos niissä haluaa käydä, ja ne ovat varmaan monipuolisimpia kalustosta, varusteista, valokuvista mitä toisesta maailmansodasta löytyy.

Mutta taustalla kaikessa ei ole sota ja väkivallalla mässäily. Museot kertovat joka käänteessä yksilöistä, ihmisistä kaiken keskellä. Jatkuvana virtana tänne tulleiden ja sekä tänne jääneiden että pois päässeiden tarinoita. Yksi kertomus brittilaskuvarjoyksiköstä: ”Menetimme matkalla useita miehiä. Saavutimme kohteen. Lähetimme yhden ranskaa puhuvan miehen noutamaan ranskalaistalosta kuumaa vettä ja keitimme teetä.” Tuon lukemisen jälkeen ei halua valittaa pienistä vastoinkäymisistä.

Toinen vaikuttava kuva oli kahdesta opettajasta, jotka Ranskan rannikon pikkukaupunkien pommitusten raunioissa johtavat koululaisia. Päättäväisen näköiset mies ja nainen pitivät kiinni normaaliudesta ja jatkavat elämäntehtäväänsä.

Jos pitää valita minimimäärä kohteita Normandiasta, niin Pointe du Hoc on kraatereineen ja bunkkereineen eniten sodan arpia säilyttänyt kohde ja Utah beachin museo on laajin näiden maihinnousurantojen museoista. Mikään museoista ei kuitenkaan ole huono valinta.

Kun hotellissa on vain vähän latauspaikkoja, pidän kohteliaana siirtää auton pois niiltä paikoilta kun lataus on valmis, vaikka hotellit eivät sitä edellytäkään. Aamulla siis lähtö 90 % latauksella ja normaalilta paikalta.

Kuljimme maihinnousun rannoilla kahtena päivänä. Edellisen yöpaikan Trouville-sur-Merin vieressä joen toisella puolella on Deuville, ja lähtiessä ajoimme sen kautta. Hetkeksi auto mahdollisesti sakkopaikalle ja muutama kuva taas yhdestä hienosta pikkukaupungin keskustasta.

Joku ihmeellinen vapaa kadunkulma, mahdollisesti sakkopaikka, mutta äkkiä vaan tästä kaupungista pari kuvaa ja menoksi.

Deauvillen kauniita taloja ja istutuksia

Ensimmäinen maihinnousuun liittyvä kohde samana päivänä oli Caenissa oleva toisen maailmansodan museo ja Kanadan maihinnousuranta Juno beach ja sen museo. Tukikohdaksi kahdeksi yöksi otimme pienen hotellin Chateau La Cheneviere.

Omaha beachin huvilakatu on rakennettu uudestaan, eikä itse tapahtumien jälkiä muistomerkkien lisäksi näy.

Näitä kallioita kiipesivät Teksasin rangerit ylös saksalaisten tulituksessa.

Koko niemen kärki oli aivan pommikuopilla. Se on oikeastaan isoin jäljellä ollut pommitusten jälki täälläpäin.

Pointe du Hocin isoimpia valmiiksi asti rakennettuja tuliasemabunkkereita.

Paljon monenlaisia linnoitusrakennelmia.

Toisena päivänä kävimme Omaha beachilla, sen museossa ja Pointe du Hocissa ja sen jälkeen vähän pidemmän matkan päässä Utah beachilla. Siellä oli tosiaan näytillä eniten kalustoa, ulkona maihinnousuvene, johon pääsi kävelemään ja tosiaan mielestäni isoin museo.

Utahilla oli tämä maihinnousualus johon myös pääsi sisään.

Utahin museo oli isoin. Kaikki huoneet olivat täynnä tavaraa, isoja ajoneuvoja ja muuta kalustoa. Tämän huoneen väljyys ei nyt anna oikeaa kuvaa, mutta ei muutakaan tullut tuolta otettua.

Utah beachillä ravintolarakennus oli osin bunkkeri, johon oli kerätty myös museotavaraa, kuten kaikkialle täällä.

En vaan ihan keksinyt mitä nämä lehmät tuossa sannalla halusivat olla.

Näin pandemian aikaan amerikkalaiset turistibussit ovat poissa ja muutenkin museoissa ja nähtävyyksissä varmaan vähemmän ihmisiä kuin ennen ja vähemmän kuin koskaan tulevaisuudessakaan, väljintä ja miellyttävintä ikinä kulkea. Vaatimus rokotustodistuksista pitää todennäköisyyden tartunnoille pienenä. Paras aika tälle matkalle siis mielestäni.

Tämä kuuluu nähdä, jokunen nimi lukea, katsoa päivämääriä, vaikka se on raskasta.

Amerikkalainen hautausmaa ei sinänsä ole uutta tietoa antava, mutta minulle se on kuitenkin sellainen paikka, jossa haluan käydä. Sillä, että annamme ajatuksissamme tilan ja huomion uhrauksille ja tapahtumille historiassa on vaikutusta siihen, millaisia päätöksiä tulevaisuudessa teemme.

Jatkojohtoja ei pitäisi latauksessa käyttää, mutta jos nyt tämä hotelli vain sellaisen tarjoaa niin käytetään varovaisesti. Virta alhaiseksi ja tarkistetaan, että koko johto on kelattuna auki, ettei kela kuumene. Tarkkaillaan lämpötiloja johdossa ja liitoksissa.

Ajomatkat näinä nähtävyyspäivinä olivat niin lyhyitä, että hotellissa oleva hyvin epämääräinen latausmahdollisuus pitkän ja ohuen jatkojohdon päästä riitti. Ensimmäisenä päivänä 110 km ja toisena 140. Ensin uskalsin ladata vain 8 ampeerilla, mutta toisena päivänä lisäsin 10 ampeeriin. Johto ja liitokset eivät tuntuneet kuin vähän lämpimiltä.

Hotellin ravintola teki ensimmäisenä iltana salaatin, keitettyjä vihanneksia. Riittävät energiat siihen lisäksi ranskalaisista perunoista ja leivästä. Jokainen ravintolakokemus on enemmän selviytymistä ja koulutusta veganismista kuin kulinarismia.

Toisena iltana yritimme HappyCow-sovelluksella etsiä vegaanista pizzaa, mutta se ravintola oli kiinni. Tässä viereisessä oli valmiina joku kulhotyyppinen (pohja+salaatti+proteiini) ruoka. Meillä ruokakuville käy usein niin, että niitä muistaa ottaa vasta, kun nälkä väistyy..

Näiden vähän raskaiden rantojen jälkeen ajattelimme, että nyt tarvitaan vähän lämpöä ja aurinkoa. Seuraavaksi kohti Etelä-Ranskaa.

25.8.2021

Laiska lataaja

Päivän suunnitelma oli, että aamupäivällä tutustumme Roueniin, sitten ajamme Étretatiin katsomaan rannikon hienoja kalliomuodostelmia ja sitten yöksi Trouville-sur-Meriin. Ajomatkat eivät näiden välillä ole pitkiä. Rouenissa olimme hotellissa, jossa ei ollut latausta, tai ainakaan emme jaksaneet sitä tiedustella. Akkua oli 40 % lähtiessä. Rouenin vieressä on Teslan Supercharger, mutta tuo ei lähtiessä tullut mieleen, että voisipa siellä käydä. Matkalla sitten tuli mieleen, että ehkä jossain pitäisi ladata. Étretatissa oli Plugsharen mukaan kaksi latauspaikkaa, joten tähtäsimme niiden äärelle. Sinne saapuessa akkua oli 12 %, ja alkoi harmittamaan, että muutama minuutti Rouenin superilla olisi ollut hyvä, ettei olisi tarvinnut muiden latureiden kanssa leikkiä.

Rouenin pääkohde oli nähdä mistä Monet maalasi katedraalia.

Ensimmäinen Étretatin kaksilaturinen latauspaikka oli toiselta paikaltaan varattuna, siinä oli Toyotan hybridi. Toinen paikka oli rikki, punaista valoa. Jätimme auton siihen toiveikkaasti johto maassa, että jospa hybridikuski palaa ja laittaisi johdon kiinni. Lähdimme jalan tiedustelemaan toista laturia. Se löytyikin keskusaukion kulmalta. Näin vilkkaaseen turistiaikaan osa keskustaa oli suljettu turistiliikenteeltä aidoilla. Tällaiseen aitaan törmäsimme kun kaupunkiin tulimme, emmekä uskaltaneet siitä mennä, vaikka navigaattori kertoi reitin laturille menevän siitä. No nyt totesimme, että tännehän ei pääse muuten, kaksi latauspaikkaa on vapaana ja näyttää vihreää, joten eiköhän ole ihan sallittua nostella aitaa syrjään ja ajaa tänne torille. Siispä noudimme auton toiselta laturilta, siirsimme aitaa ja ajoimme torille ja ei muuta kuin lataamaan. Käynnistys millä tahansa tunnisteella. Rantakallioilla kävellessä meni sen verran aikaa, että lähtiessä oli akkua 41 %. Trouville-sur-Merissäkin oli vielä 24 % jäljellä, ja hotellissa oli mukavasti Teslan laturi.

Étretatin tori, jolta toimiva latauspaikka löytyi. Latauspaikat oli todella jätetty vapaiksi, ei dinotusta!

Étretatin turisteja. Kyllä matkaajia on pitkin Eurooppaa, muilta mantereilta vain ei ketään.

Näinhän ei pitäisi matkaan sähköautolla lähteä, että ei ollenkaan ajattele missä lataa ja paljonko ajetaan. Muutaman minuutin vilkaisu riittäisi. Teslan kanssa sitä vaan on tottunut siihen, että Superchargerit tulevat vastaan kyllä tarpeen tullen. Syrjäisellä maaseudulla se ei kuitenkaan ihan pidä paikkansa joka kolkassa. Mutta meni se näinkin.

Trouville-sur-Merin hotellilla oli Teslan laturit.

Trouville-sur-Merissä pyysimme paperille kirjoitetulla tekstillä isoa salaattia ja varmasti vegaanisena – hyvin ravintola toimi, vaikka ruokalistalla mitään tietoja vegaanisista vaihtoehdoista ei ollutkaan. Aina siis pärjää.

Täältä lähtiessä sitten tietysti ollaan taas normaalitilanteessa, akku täynnä, tai siis 90 prosentissa. Hotellissa illalla auto oli sen verran myöhään latautunut siihen, että en viitsinyt siirtää enää pois, mutta aamulla kävin vapauttamassa latauspaikan. Vaikka hotellit eivät tätä vaadi – eikä pitäisikään – niin olen pitänyt tapanani vapauttaa laturit aina kun voin. Kun niitä on vielä näin vähän. Järkeväähän on, ja siihen tulevina vuosina mennään, että latauspaikkoja on tarpeeksi, mieluiten jokainen pysäköintipaikka hotellissa. Silloin hotellivieraiden kokemus on kaikkein paras, ja tähän hotellit pyrkivät tietysti kun sen tajuavat.

20.8.202125.8.2021

Ajourakka

Kaksi ensimmäistä päivää matkalla ovat olleet paljon siirtymistä, ajourakkaa, jota on tahdittanut joukko nähtävyyksiä eri maissa. Saksasta ajoimme suoraan Hollantiin ja sieltä valitsimme Giethoornin kanavat ja Kinderdijkin tuulimyllyt kohteiksi. Giethoornissa käveleskelimme ja söimme kolmisen tuntia ja Kiderdijkissä olimme jo niin myöhään, että vain kävimme tuulimyllyjen lähellä ottamassa kuvia – juuri sen verran turismia kuin jaksaa pitkään ajopäivään sisällyttää. Kilometrejä kertyi 600.

Kinderdijkistä hotelliyön jälkeen toiselle ajopäivälle oli valittu Belgiasta Brugge ja sen kanavat ja rakennukset, siellä käveleskelimme pari tuntia. Ranskan puolella kävimme Dunkerquen rannalla ja lopulta päivällinen ja hotelli Rouenissa. Kilometrejä 500.

Teimme pienen keltaisen lenkin, mutta sen lisäksi menimme vähän pohjoisempaan asti myös, siellä oli Pikku-Venetsia. Yhteensä kävelimme 8 km.

Ankat eivät jostain syystä hirveästi väistelleet veneitä. Ehkä pieni törmäys silloin tällöin ei haitannut.

Ulkoilmassa oli toki paljon ihmisiä, mutta ei silti tiiviitä väkijoukkoja Giethoornissa.

Koko kylä on laittanut kaikki pihat ja paikat kauniiksi.

Veneen vuokraaminen ei innostanut, kun näki miten jonossa kanavissa jouduttiin ajamaan.

Suurin osa veneistä oli sähköisiä. Tässä niiden latureita.

Moottoritien sijaan menimme kanavan vartta kulkevaa pienempää tietä pitkin kohti Giethoornia.

Huoltoasemalla vähän juotavaa latauksen ajan.

Kinderdijkin hotellin pihalla oli latureita, joissa toimiva tunniste selvisi, kun meni qr-koodin webisivulle ja siellä mainittiin Shell. Se toimi. Illalla latasin 90 prosenttiin ja aamulla herätessä lataus päälle taas.

Bruggessa ajoimme suoraan satunnaisesti valittuun parkkihalliin, ja siellä olikin mukavasti latausta.

Arvauksella kokeilin ensimmäisenä Shellin tunnistetta, ja se toimi.

Bruggesin kanavat ovat kauttaaltaan täynnä kauniita taloja, paljon valokuvattuja maisemia.

Bruggen kuvatuimpia rakennuksia, mikähän se nyt olikaan.

Bruggen torin lähellä on täysin vegaaninen vohvelikauppa, varmaan satojen muiden vohvelikauppojen seassa.

Tuju paketti vegaanisesta vohvelista, suklaakastikkeesta ja jäätelöstä.

Tämän penkin merkitys jäi epäselväksi, taidetta vai korona-ajan turvatoimi..

Tähänkin asentoon rekan saa moottoritiellä. Sen verran vähän liikennettä, että onnettomuuden ohi pääsi sujuvasti ilman odotusta. En usko, että vakavasti loukkaantuneita oli tässä onneksi.

81 vuotta sitten tämä ranta oli toisaalta kovin erilainen ja toisaalta samanlainen..

Rouenin päivällinen löytyi Happycow.com -palvelusta ja Googlekin tunnisti vegaaniruokaa tarjoavaksi paikaksi. Saatiin kerättyä juuri sellainen kulho kun haluttiin. Pohjalla linssit tai riisi tai jotain muuta, siihen valitut kasvikset, falafeli, kastikkeet ja siemenet.

17.8.2021

Laivaan kohti Eurooppaa

Toissavuonna matkailimme Teslalla Italiaan, tänä kesänä menemme Ranskaan Atlantin rannikolle pääasiassa ja suurimmaksi osaksi varovaisuuden takia luontokohteisiin ja ulkoilmassa historiallisiin paikkoihin. Menomatka taas laivalla, vältämme tylsän ajamisen Ruotsin läpi ja laivalla ehtii vähän levätä hektisen viikonlopun jälkeen ennen ajamista.

Viimeksi olimme jonottamassa laivaan kovin aikaisin, varmaan juuri check-in:in alettua. Nyt tulimme vasta puoli tuntia ennen sulkemista. Turha tässä seisoskella.

Jonossa laivaan oli aikaa vielä hieman muuttaa pakkausta. Laivassa otimme hyttiin vain yhden laukun, johon oli valittu se, mitä tarvitaan. Autoon pysyvästi jätettäväksi teimme yhden kassin kengille ja takeille, joita tarvitsee vaihtaa vain, jos menemme luonnossa jonnekin.

Olemme niin kovasti olleet eristyksissä mökillä, että auto ei ole saanut ihmisten huomiota. Ihan unohtanut, että se kerää katseita joka paikassa.

Kolmosella on kyllä laivaan ajaminen mukavampaa kuin aika leveällä X:llä. No hieman leveä tämäkin on, mutta ei pahasti. Moni autoilija odotti ylläolevan mäen alla että pääsee ylös asti. Ei tullut itselle edes mieleen, sen verran unohtanut kytkimet tai automaatin oikut mäessä.

Laivan internet on vähän oikukas, mutta sai vähän odottelemalla tämän kirjoituksen lähtemään.

Hytti keulassa ikkunalla eteenpäin, kiva suunta katsella ja kaunis meri vähän aaltoilevana.

Meripäivä menee aika nopeasti, kun ottaa pienet nokoset ja käy kaikilla aterioilla. Sitten on valmis ajamaan laivasta ja vähän eteenpäin. Olemme taas ottaneet maaseudulta Lyypekin ja Hampurin väliltä hotellin. Sinne ajaa samassa ajassa kuin Lyypekistä löytää parkkipaikan, minkä opimme 2017 matkalla.

9.5.202113.12.2021

Korjasin Teslan sähkömoottorin

Tarkennus: en korjannut ajomoottoreita, vaan seisontajarrusatuloiden sähkömoottorit, ja niitäkin vain puhdistin alennusvaihteen puolelta.

Model S alkoi jo viime vuonna valittelemaan pysäköintijarrusta, että jarru ei mennyt päälle tai pois päältä. Vika useimmiten hävisi kuivemmalla kelillä tai jos auto oli kuivassa tallissa jonkun aikaa. Mutta kevään suolattujen teiden jälkeen seisottuaan ulkona hieman pidempään, oli lopulta vasen pysäköintijarrusatula jäänyt kiinni pysyvästi.

Moottori irrotettuna pärjäsi sen aikaa, että sai sen puhdistettua. Jarrun sai väännettyä auki kiertämällä jarrusatulassa akselia.

Nopeasti videoista löytyi pikaratkaisu, että auton saa liikkeelle: irroitetaan jarrun moottori satulasta ja kierretään satulassa olevaa akselia niin, että jarru vapautuu. Otin siis sen irti – vaati T25-ruuvimeisseli ja näppäryyttä ja kärsivällisyyttä löytää kuran alta pultit. Sain jarrun avautumaan – nyt hetki ollaan toisen seisontajarrusatulan varassa sitten pysäköity. Tämäkään ei ihan ongelmatonta ollut – aika usein, kun tarkoitus on lähteä liikkeelle ja laittaa vaihteen päälle, auto laittaakin saman tien parkin takaisin päälle. Tästä selvisi sillä, että heti vaihteen päälle laittamisen jälkeen painaa kaasua – silloin auto lähtee liikkeelle.

Otin jarrumoottorin siis tutkittavaksi. Kun 12 volttia laitetaan liittimen reunimmaisiin napoihin, pitäisi moottorin pyöriä jompaan kumpaan suuntaan. Naksahdus kuuluu, mutta mitään ei liiku. Eli moottori lienee sinänsä ehjä, mutta sen edessä oleva alennusvaihde on jumissa. Aloin avaamaan pakettia, mutta siinä vaiheessa pelkällä ruuvimeisselillä pulttien avaaminen ei onnistunut. Laitoin öljyä pultteihin, jospa se liuottaisi niitä irti ja lähdin lomalle. Pienellä varrella räikällä sitten loman jälkeen pultit aukesivat. Räikällä ne olisivat varmaan lähteneet saman tien muutenkin.

Dremelillä kivettynyt suola lähti moottorin päädystä ja reunoista.

Moottorissa on kaksi osaa: itse moottori ja sen edessä alennusvaihde. Moottorin koppaa saa vähän raotettua ilman, että sen johdot katkeavat. Sieltäkin näkyy pelkkää ruostetta, mutta sitä puolta ei kannata sen enempää katsella: ruoste on kosmeettista näköjään ja johtoja ei halua katkoa. Sen sijaan pitää avata alennusvaihde. Irrotetaan navan ympärillä olevan kehän muovikotelossa kiinni pitävä jousi, ja pamautetaan puukalikalla siihen metallikehään. Aika kovaa sai paukutella, ennen kuin irtosi ja rattaat lentelivät pitkin lattiaa.

Sisältä paljastui ruostetta, rasvaa ja paksu kerros ilmeisesti suolaa, jonka takia tuo kotelon avauskin vaati niin paljon voimaa. Suolaa voisi ikuisuuden raaputella jollain, mutta se on todella tiivistä tavaraa, joten dremelillä hioin sitä pois, niin moottorin päätylevystä kuin pitkin sen ulkokehää. Rattaita jaksoin vain vähän putsailla, en mitenkään erityisesti poistanut ruostetta, kun ei sitä niin paljoa ollut.

Työtunteja ei harrastuksissa lasketa, kun on kivaa.

Miten sitten estää tämän tapahtumista uudestaan? Itse ratkaisin asian laittamalla tiivisteiden uriin ja vähän sinne tänne muutenkin venerasvaa. Niin vaihteen kuin moottorinkin puolelle. Tiivisteet olisi voinut vaihtaa, mutta sopivia ei nyt sattunut käsille. Kasasin paketin ja laitoin paikalleen, näin siis vasen seisontajarru on käsitelty. Tässä samalla tuli vaihdettua kesärenkaat.

Oikea puoli jumitti myös ja otin sen käsittelyyn.

Pikaisesti testattuna virheilmoitukset hävisivät. Hieman enemmän ajettuna kuitenkin edelleen ongelmat jatkuivat: nyt oikea seisontajarru jäi jumiin joskus liikkeelle lähtiessä. Parkkiin ja takaisin, niin lähti toisella tai kolmannella yrittämällä taas toimimaan. Eipä tässä mitään, tiedän mitä tehdä ja toinen moottori irti, dremeli surraamaan ja 5 tunnin kokonaisajassa näin amatööriltä oli taas auto kasassa. Tein itse ja säästin 🙂 Virheilmoitukset eivät aivan heti hävinneet vaikka seisontajarrut toimivat aivan normaalisti. Mutta parin päivän päästä, kun lähdin pidemmälle matkalle, ei enää ollut mitään ilmoituksia. Ehkä auton nukkuminen välillä kalibroi moottorien liikeen.

Tämä toinenkin puoli sai dremelikäsittelyn.

Muuta uutista tästä Model S:tä sen verran, että aikanaan keskinäyttö korjattiin vaihtamalla kulunut muistipiiri uuteen – https://tessutellen.fi/2019/09/suomen-halvin-keskinayton-korjaus/ – ja nyt on Tesla vuosien painostuksen jälkeen alkanut tarjota korvauksia näistä korjauksista. Laitoin hakemuksen näistä kustannuksista menemään tietysti heti. Olettaisin, että rahat tulevat tilille aikanaan. Tietoa Teslalta muistipiirin vaihdon kustannusten korvauksesta on täällä:
https://www.tesla.com/fi_FI/support/8gb-emmc-recall-frequently-asked-questions

Ensimmäiset Model kolmoset tulivat 2019 vielä vähän vanhemmalla autopilottitietokoneella, versio 2.5, ja ne luvattiin päivittää uusimpaan myöhemmin. Nyt päivitykset ovat alkaneet, ja meidänkin kolmonen saa uuden loppukuusta. Isompaa muutosta ei heti tapahdu, näytössä näkyy enemmän asioita kuten liikennevalot, mutta myöhemmin ominaisuuksia autopilottiin tulee lisää.

30.3.202131.7.2023

Suomen kaunein Tesla

Kilpailulla etsimme auton teippaukseen ideoita, joita ei itselle olisi tullut mieleen, ja toteutuksia, joita itse emme olisi osanneet tehdä. Kilpailu täytti kaikki odotukset: löysimme mieleisemme aiheen ja sille toteuttajan, joka sai aiheen sovitettua autoon kauniiksi ja näyttäväksi ulkonäöksi. Toteutukseen valittu konsepti on Rametto Atelierin ehdotus, jossa Tuula Lehtisen maalausta käytetään aiheena. Käytetty maalaus on viimeisimmässä näyttelyssä Galleria Halmetojassa ollut ”Van Dael I”.

Tuula Lehtinen ja hänen teoksensa Van Dael I

Emme kilpailua aloittaessa tienneet, millaisella tyylillä tekisimme teippauksen. Tekstiä, värejä, sanomaa, abstraktia, taidetta – olimme avoimia kaikille vaihtoehdoille. Niitä myös tuli. Taideteoksia olemme pohtineen aiemminkin. Nyt tässä konseptissa ensin taiteilijaksi valittiin Tuula Lehtinen. Hän on halunnut tuoda kauneuden taas kunniaan taiteessa, ja tämä kiehtoi meitä – tuntuu erityisen hyvältä ajatukselta, että autosta tulee myös erityisen kaunis, ei pelkästään näyttävä tai taidokas. Taiteilijalla oli juuri alkamassa näyttely uusista teoksista, ja niistä valitsimme sen, joka meitä miellytti sekä teoksena omalle seinälle laitettavaksi että auton aiheena.

Restyling pointin Sergey Haukka, me ja Rametto Atelierin Varpu ja Ilya Baraev. Kuvaa varten turvallisilla etäisyyksillä maskit hetkeksi pois.

Rametto Atelierin Varpu ja Ilya Baraev hoitivat projektissa aiheen asettelun, auton muiden yksityiskohtien suunnittelun ja koko toteutuksen järjestämisen alkaen kuvauksesta ja päätyen teippaukseen Restyling pointissa Sergey Haukalla. Kävimme läpi erilaisia asetteluja aiheelle autoon, ja ideoiden pallottelun jälkeen konsepti syntyi. Maalaus kuvautettiin valokuvaajalla, täydelliseen toteutukseen tarvittiin medium-formaatin Phase One 60. Monia yksityiskohtia mietittiin matkan varrella sitä mukaa, kun näkyi miltä tulos näyttää siihen mennessä. Kromiosien teippaus piiloon valittiin tehtäväksi satiinimustalla, koska se sopi maalaukseen paremmin. Kiiltävä olisi voinut yhdistyä lasipintoihin enemmän, mutta testiteippauksessa se ei kuitenkaan ollut hyvä.

Vanteiden maalaus jäi viime tippaan, auto odotteli valmiina renkaita päivän.

Hopeanväriset vanteet eivät edellisessäkään teippauksessa olleet aivan elementissään, ja nyt päätettiin ne maalauttaa mustaksi myös.

Näytimme autoa Galleria Halmetojalla heti tuoreeltaan. Ikkunasta näkyy alkuperäinen teos!

Helsingin Sanomien artikkelit näyttelystä, jossa maalaus on: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000007870694.html ja https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000007842595.html . Valittu maalaus on molemmissa artikkeleissa kuvituksena.

Ensimmäinen lataus teipattuna Akaalla. Kaunis ja näyttävä!

Teippaus pääsi näillä kurakeleillä testiin, kun lähdimme pitkään odotetulle lyhyelle lomalle Lappiin. Tarkoitus on viettää aikaa hiihtäen ja lumikenkäillen koronaturvallisesti kaukana muista ihmisistä. Matkan varrella tapasimme myös itse taiteilijan, joka halusi nähdä, miltä teos auton pinnassa näyttää.

Viimeinen superi Pyhäjärvellä. Pimeän tullen todella tyylikäs edelleen.

Ai niin pikku yksityiskohta vielä.. huomaatteko kuvasta? Eli keskikonsolissa on aihe maalauksesta – värillinen viivoitus.

Oulussa jo melko kurainen auto Lapland Hotellin latauksessa. Kura ei vielä erotu ollenkaan.

Matkasuunnitelma oli se tyypillinen Levin reitti: perjantaina iltapäivästä lähtö ja yöksi Ouluun. Sitten on enää kevyt matka päivän aikana päästä perille.

Koronaturvallinen noutoaamiainen vegaanisena tietysti. Annoimme palautetta hotellin merkinnöistä, jotka eivät kerro selkeästi tuotteiden vegaanisuudesta. ”Vegetarian” voi tarkoittaa, että sisältää munaa ja maitoa.

Rovaniemellä kaksi 50 kW pikalaturia ovat kovassa käytössä. Muutaman minuutin odottelulla edellinen kolmonen lähti ja saimme vessakäynnin verran sähköä, joka riittää lataukseksi Oulun ja Levin välille.

Teippauksen päälle laitettiin keraaminen pinnoite ja auton helmaan ja takapyörän taakse kaareen kiveniskuteippiä. Taptesistä tilaamani kuralätkät laitettiin samalla. Tuulilasin vettä hylkivä pinnoite ja ovien kynnyksiin kalvoa. Näillä autosta tulee helppo ylläpitää siistinä. Ikkunatummennuksia meille ehdotettiin, ja ne saattaisivat vielä sopia kokonaisuuteen hyvin, mutta pidämme kuitenkin tärkeämpänä hyvää näkyvyyttä ulos ja toisaalta autoon sisällekin on uteliaiden Teslasta kiinnostuneiden helpompi katsella ilman tummennuksia.

Levillä perillä, ja aihe kestää hyvin tuon 1000 kilometrin kuran näyttävänä!

Kokonaisuutena emme itse olisi pystyneet pitkän aikaakaan miettimällä samaan lopputulokseen. Kun aiheena käytetään kaunista taidetta ja toteutuksen ovat suunnittelemassa ammattilaiset, on lopputulos aivan erilainen. Edelliseen teippaukseenkin olimme tyytyväisiä, mutta viimeistelemättömyys siitä näkyi kuitenkin. Monet yksityiskohdat jäivät silloin saattamatta loppuun. Nyt kun pystyimme tukeutumaan muiden hyviin mielipiteisiin, mitä kannattaisi tehdä, saatiin kaikki yksityiskohdat kuntoon.

26.3.20218.5.2022

Teippauskilpailun satoa

Emme vielä paljasta voittajaa, vaan haluamme sitä ennen palkita stipendeillä muutaman meille mieluisan kilpailuun lähetetyn työn. Tässä ensin palkitut ehdotukset ja sitten kaikista ehdotuksista kuvat.

500 € stipendin saa Mikko Karjala ehdotuksella, joka oli kilpailussa selvä kakkonen. Siitä tulee mielikuvia teknologiasta ja sähköisyydestä, mitä tavoittelimmekin. Nämä luonnokset miellytivät jo silmää, ja autosta olisi tullut tällä idealla upea. Mikon kuvausta työstä: ”Wind of Green on suunnitelmani työnimi ja ajatusmallini työssä on seuraava. Sininen keula: Sähkö, tuuli(Voima/vauhti). Grafiikka: Idea tietokoneiden piiri- ja emolevyistä. Jos Grafiikkaa katsoo tarkemmin, niin sieltä löytyy myös ”Radar/Tutka”, joka symboloi itselleni tulevaisuutta ja uusien teknologioiden keksimistä ympäristön ja luonnon hyväksi. Mm. sähköautoilu. Vihreä perä: Luonto ja puhtaus.”

Saaga Väärnin ehdotuksista poimittu esimerkki

Jaetulla kolmannella sijalla on kaksi työtä, joille annamme 250 € stipendin. Toinen näistä on Saaga Väärnin ja pidimme kauniista kuosista. Autosta olisi tullut näyttävä ja kaunis tälläkin idealla. Hän kuvaa ehdotustaan: ”Tämä suunnittelemani kuosi kuvastaa kieloa. Kielo taas kuvastaa oikeaa valintaa sekä toivoa. Meidän on aika tehdä jotakin ilmastonmuutoksen eteen ja valita oikein. Tesla Model 3:n teippaukseen suunniteltu Kielo -kuosi on jatkuva kuosi ja se on skaalattavissa eri kokoihin ja väreihin.”

Toinen 250 € stipendin saa Tommi Tikka. Hänen työnsä miellyttää myös ja hillitty kuvio on kaunis. Tulos olisi ollut näyttävä. Teslan logo on saatu sovitettua kuvioon. Tommilla oli mahdollisuus toteuttaa koko työ suunnittelusta teippaukseen asti ja ehdotus oli suoraan painokelpoinen.

Loput työt ovat tässä ilman mitään erityistä järjestystä. Ymmärrämme ideat, mitkä töiden takana ovat, mutta ne eivät sopineet meidän ajatuksiimme.

Karoliina Rajaniemi osallistui kuvalla, jota kuvailee näin: ”Teos ottaa kantaa yhteen aikamme polttavimpaan haasteeseen, ilmastonmuutokseen. Autoa lähestyttäessä sen eroosion valtaama keula herättää väistämättä huomion. Irtoavat jäälautat saattelevat kuivalta maalta meren syvyyksiin. Tavoitteena on nostaa esiin veden puhdas kauneus, joka on vaarassa hukkua roskamerien alle. Ennen kaikkea teippaus on kuitenkin hatun nosto kunnianhimoiselle tavoitteelle valloittaa avaruus. Ja tätä voivatkin taakse jäävät ihailla edelläkävijän ottaessa suuria harppauksia ihmiskunnalle.”

Moona Vuontisvaaran kuva pohjaksi kehittelylle tuo meille mieleen sarjakuvamaisuuden. Se olisi voinut olla yksi suunta mihin mennä. Olemme nähneet jossain aivan sarjakuvalla teipatun urheiluauton, ja se oli näyttävä. Emme kuitenkaan jatkaneet ideaa sen pidemmälle.

Tekstit voisivat olla teippauksen ideana hyvä. Emme olleet valmiita käyttämään ihan vain yhtä sanaa kuosina ja ajatus olisi vaatinut työstöä aika paljonkin. Jotain lauseita, mietteitä, ryhmiteltynä ehkä? Emme jatkaneet ajatuksen työstöä kuitenkaan.

Jere Ylianuntinn ehdotuksen yksityiskohtainen yksityiskohtaisen grafiikan voi tulkita sisältävän ajatuksia sähköstä myös, sähkönpurkauksista.

Aki Leinosen ehdotus tuo mieleen ajatuksia sähköstä ja teknologiasta.

Matti Leinosen ajatuksesta koko auton halkaisevat linjat toimivat monessa autossa, mitä olemme nähneet. Arvoihin ja ajatuksiin sähköautoilusta voisi tähän kehittää jotain lisää, mutta emme nyt jatkaneet sitä.

Kiitos kaikille ajatuksista ja osallistumisesta. Useat työt oli valmisteltu pitkälle suoraan tulostusta ja teippausta varten. Voisin kuvitella, että näistä joku voisi päätyä vielä jonkun muun auton pintaan. Meidän kauttamme tietysti saa yhteyden näiden töiden lähettäjiin myös. Kilpailun voittajatyön teippaus autoon on jo valmistunut ja palaamme siihen aivan kohta!