Maihinnousun nähtävyydet

Vierailimme Normandiassa, historiallisen maihinnousun tapahtumapaikoilla. Mielessä olivat päällimmäisenä historia ja kuvat vuodelta 1944, joten ei tavallaan osannut odottaa mitä näkyy. Nykyään hiekkarannoilla ei ole juuri tapahtumista säilyneitä merkkejä, joillain rannoilla on väliaikaisten satamien betonirakenteita, mutta muuten rannat ovat tavallisen näköisiä hiekkarantoja. Kaupunki ja huvilat ovat kasvaneet rantojen läheisyydessä. Jotkin epätavallisen leveät kadut kertovat materiaalivirtojen reiteistä. Muistomerkkejä on usealla paikalla. Eniten näkyvissä ovat museot ja turismiin liittyvät rakenteet.

Ranskalaiset todella vaalivat näitä muistoja. Muistomerkkejä pidetään yllä huolellisuudella ja velvollisuudentuntoisesti. Esineitä edelleen kerätään museoihin lisää ja esillepanoa kehitetään. Museoita on paljon, jos niissä haluaa käydä, ja ne ovat varmaan monipuolisimpia kalustosta, varusteista, valokuvista mitä toisesta maailmansodasta löytyy.

Utah beach

Mutta taustalla kaikessa ei ole sota ja väkivallalla mässäily. Museot kertovat joka käänteessä yksilöistä, ihmisistä kaiken keskellä. Jatkuvana virtana tänne tulleiden ja sekä tänne jääneiden että pois päässeiden tarinoita. Yksi kertomus brittilaskuvarjoyksiköstä: ”Menetimme matkalla useita miehiä. Saavutimme kohteen. Lähetimme yhden ranskaa puhuvan miehen noutamaan ranskalaistalosta kuumaa vettä ja keitimme teetä.” Tuon lukemisen jälkeen ei halua valittaa pienistä vastoinkäymisistä.

Toinen vaikuttava kuva oli kahdesta opettajasta, jotka Ranskan rannikon pikkukaupunkien pommitusten raunioissa johtavat koululaisia. Päättäväisen näköiset mies ja nainen pitivät kiinni normaaliudesta ja jatkavat elämäntehtäväänsä.

Jos pitää valita minimimäärä kohteita Normandiasta, niin Pointe du Hoc on kraatereineen ja bunkkereineen eniten sodan arpia säilyttänyt kohde ja Utah beachin museo on laajin näiden maihinnousurantojen museoista. Mikään museoista ei kuitenkaan ole huono valinta.

Kun hotellissa on vain vähän latauspaikkoja, pidän kohteliaana siirtää auton pois niiltä paikoilta kun lataus on valmis, vaikka hotellit eivät sitä edellytäkään. Aamulla siis lähtö 90 % latauksella ja normaalilta paikalta.

Kuljimme maihinnousun rannoilla kahtena päivänä. Edellisen yöpaikan Trouville-sur-Merin vieressä joen toisella puolella on Deuville, ja lähtiessä ajoimme sen kautta. Hetkeksi auto mahdollisesti sakkopaikalle ja muutama kuva taas yhdestä hienosta pikkukaupungin keskustasta.

Joku ihmeellinen vapaa kadunkulma, mahdollisesti sakkopaikka, mutta äkkiä vaan tästä kaupungista pari kuvaa ja menoksi.
Deauvillen kauniita taloja ja istutuksia
Vaikea tähdätä, tässä on jotain vikaa.

Ensimmäinen maihinnousuun liittyvä kohde samana päivänä oli Caenissa oleva toisen maailmansodan museo ja Kanadan maihinnousuranta Juno beach ja sen museo. Tukikohdaksi kahdeksi yöksi otimme pienen hotellin Chateau La Cheneviere.

Omaha beachin huvilakatu on rakennettu uudestaan, eikä itse tapahtumien jälkiä muistomerkkien lisäksi näy.
Näitä kallioita kiipesivät Teksasin rangerit ylös saksalaisten tulituksessa.
Koko niemen kärki oli aivan pommikuopilla. Se on oikeastaan isoin jäljellä ollut pommitusten jälki täälläpäin.
Pointe du Hocin isoimpia valmiiksi asti rakennettuja tuliasemabunkkereita.
Paljon monenlaisia linnoitusrakennelmia.
Tähystysbunkkeri ilmeisesti.

Toisena päivänä kävimme Omaha beachilla, sen museossa ja Pointe du Hocissa ja sen jälkeen vähän pidemmän matkan päässä Utah beachilla. Siellä oli tosiaan näytillä eniten kalustoa, ulkona maihinnousuvene, johon pääsi kävelemään ja tosiaan mielestäni isoin museo.

Utahilla oli tämä maihinnousualus johon myös pääsi sisään.
Utahin museo oli isoin. Kaikki huoneet olivat täynnä tavaraa, isoja ajoneuvoja ja muuta kalustoa. Tämän huoneen väljyys ei nyt anna oikeaa kuvaa, mutta ei muutakaan tullut tuolta otettua.
Utah beachillä ravintolarakennus oli osin bunkkeri, johon oli kerätty myös museotavaraa, kuten kaikkialle täällä.
En vaan ihan keksinyt mitä nämä lehmät tuossa sannalla halusivat olla.

Näin pandemian aikaan amerikkalaiset turistibussit ovat poissa ja muutenkin museoissa ja nähtävyyksissä varmaan vähemmän ihmisiä kuin ennen ja vähemmän kuin koskaan tulevaisuudessakaan, väljintä ja miellyttävintä ikinä kulkea. Vaatimus rokotustodistuksista pitää todennäköisyyden tartunnoille pienenä. Paras aika tälle matkalle siis mielestäni.

Tämä kuuluu nähdä, jokunen nimi lukea, katsoa päivämääriä, vaikka se on raskasta.
Kaunis muistomerkki ja hautausmaa.

Amerikkalainen hautausmaa ei sinänsä ole uutta tietoa antava, mutta minulle se on kuitenkin sellainen paikka, jossa haluan käydä. Sillä, että annamme ajatuksissamme tilan ja huomion uhrauksille ja tapahtumille historiassa on vaikutusta siihen, millaisia päätöksiä tulevaisuudessa teemme.

Jatkojohtoja ei pitäisi latauksessa käyttää, mutta jos nyt tämä hotelli vain sellaisen tarjoaa niin käytetään varovaisesti. Virta alhaiseksi ja tarkistetaan, että koko johto on kelattuna auki, ettei kela kuumene. Tarkkaillaan lämpötiloja johdossa ja liitoksissa.

Ajomatkat näinä nähtävyyspäivinä olivat niin lyhyitä, että hotellissa oleva hyvin epämääräinen latausmahdollisuus pitkän ja ohuen jatkojohdon päästä riitti. Ensimmäisenä päivänä 110 km ja toisena 140. Ensin uskalsin ladata vain 8 ampeerilla, mutta toisena päivänä lisäsin 10 ampeeriin. Johto ja liitokset eivät tuntuneet kuin vähän lämpimiltä.

Upeita vanhoja isoja puita!
Hotellin ravintola teki ensimmäisenä iltana salaatin, keitettyjä vihanneksia. Riittävät energiat siihen lisäksi ranskalaisista perunoista ja leivästä. Jokainen ravintolakokemus on enemmän selviytymistä ja koulutusta veganismista kuin kulinarismia.
Toisena iltana yritimme HappyCow-sovelluksella etsiä vegaanista pizzaa, mutta se ravintola oli kiinni. Tässä viereisessä oli valmiina joku kulhotyyppinen (pohja+salaatti+proteiini) ruoka. Meillä ruokakuville käy usein niin, että niitä muistaa ottaa vasta, kun nälkä väistyy..

Näiden vähän raskaiden rantojen jälkeen ajattelimme, että nyt tarvitaan vähän lämpöä ja aurinkoa. Seuraavaksi kohti Etelä-Ranskaa.

Vastaa