Bucket list, eli taas yksi listalta tehty, nähty ja koettu

Malediiveillä pikkiriikkisellä saarella keskellä ei mitään. Tänne tuleminen oli varsinainen rengasmatka. Ensin Dohaan Qatar Air 5,5 tuntia. Koneessa ruokaa ja juomaa koko ajan ja hyviä uusi elokuvia. Dohassa parin tunnin välilasku ja sitten 4,5 tuntia Maleen eli Maldediivien pääkaupunkiin samalla lentoyhtiöllä. Malessa vaihto pikkiriikkiseen potkurikoneeseen ja lopuksi vielä 20 minuutin venematka.

Lämpötila noin 30, aurinko paistaa ja oma rantakaistale, ei valittamista.

Mutta se miksi tänne asti tulitiin (no ainakin yksi syy) on se, että olen aina halunnut nähdä valtavia rauskuja (bucket listaa tässä toteutetaan). No, ne on nyt sitten nähty… Täällä Dusit Thani hotellilla on oma sukelluskeskuksensa, joka käy ensin katsomassa onko rauskuja näkynyt ja sitten retki vasta toteutetaan. Nyt tuli tieto, että kolme rauskua kelluskelee lähistöllä. Puolen tunnin venenmatkan päässä Baa Atollilla (UNESCON suojelukohde) Hanfaru Bay osoittautuikin varsinaiseksi rauskujen kerääntymisajoksi. Valtavia metrien kokosia rauskuja kelluskeli joka paikassa. Mahtava kokemus, vaikka lopuksi yrjösinkin laivan reunan yli, kun aallot alkoivat olla liian korkeat… elämäni ensimmäinen sekin 🙂

Vastaa