Aiemmasta vuoristoissa ajamisesta viisastuneena suunnittelimme
Großglocknerin alppitien ajamisen niin, että sinne lähdettäisiin mahdollisimman läheltä, ettei menisi hitailla mutkaisilla teillä koko päivää vain ajamiseen, ja että pystyttäisiin pysähtymään jokaisella nähtävyyspaikalla millä halutaan. Joten ensin käytimme päivän siihen, että etenimme Dolomiiteiltä lähelle alppitietä Lienziin. Näin seuraava päivä sitten on koko päivä alppitietä varten, ja sen jälkeen olemme alppien toisella puolella juuri seuraavan kohteen, Kehlsteinhausin eli Kotkanpesän vieressä.
Pari päivää kun matkusteltiin Italian puolella Etelä-Tirolissa ja nyt Itävallassa Itä-Tirolissa, niin ollaan aika yhtenäisessä kulttuurissa, joka selvästi eroaa muusta Italiasta. Näin nopealla siirtymisellä tällaiset erot tulevat esiin selvästi.
Lienziä lähestyttäessä etsimme vähän olisiko siellä jotain erityistä nähtävää. Juuri ennen sitä onkin jonkinnäköinen kanjoni, jonka vieressä kulkevalle polulle pääsi lipun ostamalla. Siinä samassa oli kaikenlaista lastenpuistoa ja toisaalta vuorikiipeilyä. Mutta kanjoni oli taas ihan kiva nähdä. Itse kaupungissa oli linna, joka lähinnä oli kuitenkin taidenäyttely, mutta yksi taidenäyttely nyt kertaalleen sopiikin matkaan. Vieläpä taide oli ihan mielenkiintoista tällä kertaa. Kaupungin keskustassa oli ihan kohtalaisesti näin pieneksi kaupungiksi kuhinaa. Joku yömarkkina olisi ollut myöhemmin illalla myös.
Alppitielle lähdimme sitten hyvissä ajoin aamulla, hyvän aamiaisen jälkeen toki. Meillä oli hyvää tuuria taas kerran, kun saavuimme korkeimmille näköälapaikoille Franz Josef Höhelle ja Edelweisshüttelle pilvettömällä hetkellä. Franz Josef Höhellä olimme jonkun aikaa ja sitten tulivat pilvet, aivan sakeassa sumussa lähdettiin ajamaan eteenpäin kunnes taas tultiin pilvien alapuolelle. Harvoin sumuvaloja tarvitaan, mutta nyt olivat paikallaan, tuntui hyvältä että muut näkevät meidät, ja sumuvalot näin päivänvalolla eivät häikäise ketään. Siinä joku välipysähdyspaikka jätettiin pysähtymättä, kun pilvet peittivät kaiken, mutta Edelweisshüttellä taas rakoili ja saimme jopa parkkipaikan suositussa paikassa.
Kun näitä automatkoja on katsonut etukäteen, ensi katsomalta hämmentää, että eihän tässä välissä Alpeilla suunnilleen Gardajärven jälkeen ennen Saksaa ole Teslan superlatureita. Mutta sitten tajuaa, että nämä ovat lyhyitä matkoja, Alpit voisi ylittää yhdellä akullisella helposti puolelta toiselle. Moottoritienopeudet ovat kaukana, 40-80 km/h on normaalia ja keskinopeus siellä alapäässä. Enemmänkin on pitänyt välttää hotelleissa liian isoa latausta, jotta on kiva ajaa yhdellä polkimella ja antaa akun latautua alamäissä. Jos akku on yli 80% täynnä, vähän lämpötilasta riippuen, ei latauksella jarrutus ole täysitehoinen.
Olisiko tämä reissu yleensäkin mennyt samalla tavalla pienempiakkuisella Model 3 standard range plussalla? Aika lailla joka paikassa akkua oli perillä paljon jäljellä, ja pidemmillä 800 kilometrin päivillä olisiko tullut 15 minuuttia enemmän lataustaukoa pidettäväksi? Ehkä ei sitäkään, kun yleensä teimme jotain muuta latauksen aikana.
Ennustan, että moni, joka nyt odottaa jotain tiettyä kriteeriä täyttävää sähköautoa saapuvaksi, ja sitten ehkä 2021 tai 2025 ostaa lopulta kriteerit ehkä täyttävän auton, lopulta sitten ihmettelee, miksi ei ostanut 2019 (tai 2016 tai 2013) Model S:ää, Model 3:a tai muuta saatavilla olevaa sähköautomallia, koska se olisi ollutkin akultaan, tiloiltaan ja toimintamatkaltaan ihan just sopiva omaan käyttöön. Siinä kohtaa kun auton ostaa, se rangeahdistus häipyy ja käytännön elämän rutiinit on niin paljon helpommat, että yksi ylimääräinen muutaman minuutin lataus vuodessa pidemmällä matkalla ei enää paina mitään.
Lienziin tulopäivä:
Suunnittelu: Lähtöhotellista Lienziin ei ollut pitkää matkaa, joten välilatauksia ei tarvita.
Valmistelu: Ladattiin 80 prosenttiin, jotta vuoristotietä laskeutuessa lataus toimisi.
Lopputulos: Perillä taas akkua enemmän kuin tarpeeksi, ei mainittavaa.
Alppitiepäivä:
Suunnittelu: Lienzistä Kotkanpesän lähelle hotelliin eipä taas matkaa kovin paljoa.
Valmistelu: Ladattiin 80 prosenttiin taas, kun ei enemmälle tarvetta ja kiva saada lataus jarrutuksessa toimimaan.
Lopputulos: Ei muistikuvaa paljonko jäljellä. Hienoa oli laskeutua alaspäin niin, että 82 kilometrillä oli nollakulutus.
