Logistiikka

Muutamia juttuja mietittiin ennen matkaa: elokuu, koko Eurooppa lomalla, (hui ihmisiä kasoittain ja ruuhkia), jos ei varata hotellia kuin edellisenä päivänä, tai jopa samana päivänä, niin kuinka käy (ollaanko taivasalla), melkein joka yö uusi hotelli (alkaako pakkaaminen nyppimään?

Ja tässä vastauksia

Aikainen mato löytää linnun, eli kun meikäläiset heräävät joka tapauksessa aina kukonlaulun aikaan, niin me sitten ollaan aina ne ensimmäiset turistit joka paikassa. Jonot tulee vasta, kun massat heräävät.

Edellinen pätee myös liikenteeseen. Pahimmat ruuhkat yleensä meillä johtui tietöistä, ei lomalaisista.

Hotellit saatiin varattua todella helposti ja upeissa paikoissa on tullut yövyttyä. Useat hotellit myös antoivat huoneista alennusta tai korottivat huonetasoa, kun viime tipassa saivat vielä asiakkaita.

Hotellimme ravintolanäkymä Toacanassa

Logistiikka pakkauksen osalta osoittautui toimivaksi. Kertaakaan ei purettu laukkuja. Alla kuva ”the system” joka oikeasti toimii hyvin.

Vastaa