Kevyempiä päiviä, päivät 10 ja 11

Ostospäivän jälkeen oli rauhallisempia päiviä, ajomatkat hyvin lyhyitä ja haluttiin päästä hotellien altaalle uimaan ja aurinkoon hyvissä ajoin. Pikku hiljaa edettiin kohti etukäteen varattua hotellia, jossa oltaisiin sitten kolme yötä, Castello di Velona. Raddan jälkeen ennen tuota hotellia oli vielä yksi yö, siihen otettiin hotelli jostain puolivälin paikkeilta, kriteereinä muistaakseni, että on kuntosali Lululle, hyvä näköala ja latauspiste. Siihen valikoitui Relais Borgo Scopeto, taas yksi linna tosi korkealla kukkulalla. Ennen sitä käytiin Siennassa ja sen jälkeen jossain luontokohteissa ja pikkukaupungeissa ennen sitä Castello di Velonaa.

Jotkut hillittömät ratsastuskilpailut olivat illalla tulossa tälle keskusaukiolle.

15.8. sattuu olemaan joku iso vapaapäivä ja useille italialaisille joko pitkän viikonlopun tai koko kesäloman aloituspäivä. Pelkäsimme vähän, että ovatko kaikki tiet tukossa ja mahtuuko mihinkään turistikaupunkiin ollenkaan. Tuona päivänä on paljon jotain illallisia katettuna toreille eri kaupungeissa ja kaikenlaisia tapahtumia, mutta ne ovatkin aika lailla myöhään illalla, niin niistä ei ollut haittaa. Ihmisiä on toki joka paikassa kesällä Italiassa.

Parkkipaikka löytyy Siennastakin, jos on tarpeeksi aikaisin aamupäivällä liikkeellä ja odottaa hetken, että joku lähtee. Lulu meni paikalle seisomaan sillä aikaa kun pääsin kiertämään ympäri takaisin vapautuneelle paikalle. Ihme kyllä tämä alue oli ilmainen, tai ei ainakaan kylteistä ymmärretty muuta.

Loppujen lopuksi jokaiseen kaupunkiin on aika lähelle päästy ajamaan autolla ja heti tai pienen etsimisen jälkeen on löytynyt parkkipaikka. Käveltävää on tullut kilometri tai pari ennen varsinaiseen nähtävyyteen pääsemistä.

Me lyöttäydyimme ensin jonkun ja sitten toisen turistioppaan ryhmään, kun emme jaksaneet katsoa parasta reittiä nähtävyyksille itse. Sitten olikin kiva ottaa samasta paikasta aina kuva kun muutkin ottivat. Ei tarvitse näiden turistien päätään vaivata.

Joka suuntaan toinen toistaan jyrkempiä katuja. Kaikki suunnilleen täynnä turisteja jos ollaan ihan keskimmäisissä kortteleissa.
Hotellilla Siennan jälkeen edelleen Sienna on näkyvissä!
Tämäkin oli kyllä hieno linna korkealla ja hienoilla näköaloilla.
Grillimenu oli tarjolla illalla. Makkara suolainen todella hyvä, nauta hyvin kypsennetty. Myös lammas hyvää. Kana nyt on aina kanaa.
Yllättäen lataus tarkoittikin joko 1×16 A CEE -liitintä tai 3×32 A liitintä. Minulla nyt sattui olemaan välijohto siihenkin tarkoitukseen. Sinänsä olisi voinut ottaa yhdellä vaiheellakin Model 3:n mukana tulleella siniliittimisellä kaapelilla, mutta näin nyt tällä kertaa. Käytössä siis X:n mukana tullut vanhanmallinen kolmivaiheinen UMC.
Nykyaikainen kuvauskalusto on kätevää ja mukavaa käyttää..

Suunnittelu: Päivän matkat olivat niin pieniä ja hotelleissa laturit, eli ei suunniteltu mitään.

Valmistelu: Tesla destination chargerilla hotellissa 90 % lataus yön aikana.

Lopputulos: Perillä Borgo Scopetossa Siennan reissun jälkeen, ei muistikuvaa paljonko jäljellä, ehkä noin 80 %.

Mill Parkin kuumavesilähteen jyrkällä rinteellä oli hienoja kivettyneitä muotoja ja ihmisiä mitä omituisemmissa paikoissa kiipeilemässä.

Seuraavalle päivälle meillä oli siirtymää Castello di Velonaan, ja siltä väliltä poimittiin mitä sattui löytymään kohteita. Mill Park on kuumavesilähde ja sitten pikkukylistä alueella käytiin Pienzassa.

Varmaan kaikenlaisia kuumavesialtaita vuosituhansien aikana ollut tässä.
Suurten nähtävyyksien lisäksi ihan vaan voi katsella miten kedon kukat eroavat Suomesta tai muuten vaan nauttia niistä.
Täällä on ollut mylly viime vuosisadalla.
Nelivedollakin hieman ruopaisi hiekkaa, kun tähän penkkaan työnsi auton parkkiin.
Pienza

Pienzassa taas yleinen parkkipaikka oli ihan hyvä ja lähellä kaupungin vanhoja kortteleita. Tai siis ei siellä muita kortteleita vuoren huipulla olekaan.

Joka kaupungin laidoilla on mahtavat näköalat
Aahh nyt ehkä vähän aikaa altaallakin
Sanoinko jo, että joka paikasta on näköala?
Siis tämä pupu oli ihan mahdoton. Se vaan ei lähtenyt edestä millään. Kun yritti lähteä ohittamaan, se siirtyi eteen. En uskaltanut mennä kokonaan toiselle kaistalle, koska sitten kun pupu jää siihen eteen, olen väärällä kaistalla pimeällä tiellä. Lopulta vastaantuleva auto pelotti sen sivuun. Pistin hätävilkut päälle tässä kohtaa, jotta takaa ja edestä tulevat ehtisivät pysähtyä. Tiellä tässä kohtaa oli onneksi näkyvyyttä. Muuten olisi vaan pitänyt mennä.
Ja joka paikasta on myös kaunis auringonlasku.

Suunnittelu: Siirtymä ja nähtävyyksissä pyöriminen niin pientä, että ei suunniteltu mitään.

Valmistelu: Borgo Scopetossa laitettiin lataus taas 90 prosenttiin. Saatettiin laittaa aamiaisen ajaksi vielä lisää, eli 95 % lähdössä.

Lopputulos: Castello di Velonassa perillä oli muistaakseni noin 70 %.

Vastaa