Mikään muu ei ole vinossa paitsi Pisan torni


Paavo-peruspessimisti niin odotti, että vaikeaa tulee olemaan… skip the line edellisenä iltana varattu. Toimi täydellisesi, skipattiin jono ja jopa opittiin hauskoja asioita

Turistico
Upea kaikuesitys Jaakon pään kohdalla (vartijat laulaa luikauttavat aina määräajoin), oli uskomaton

Pisasti Luccaan. Vanha kaupunki, kävelyä, kävelyä, kävelyä, kävelyä…

Välimerelle, päivä 7

Como-järven jälkeen otettiin kaksi yötä Italian puolen Rivieran eteläpäästä, eli tähän lomaan kuuluu myös rantaloma Viareggiossa, tai vähän sen vieressä. Se ei ole kovin kaukana, noin 300 kilometrin päässä, joten pelkkä matka ei tarvitse suunnittelua. Mutta muuten tuntuu, että lyhyemmällä matkalla tulee vaivattua päätään enemmän suunnittelulla, koska haluaa jättää kaiken turhan odotuksen pois. Pitkällä vaan mennään ja pysähdytään laturille kun näyttää sopivalla etäisyydellä olevan sellainen.

Tällä kertaa hotellissa ei ole latausta, koska halusimme sen läheltä rantaa ja halusimme, että siinä on kuntosali. Lähellä olisi ollut pari Teslan laturilla varustettua. Näiden kahden yön aikana on tarkoitus käydä Pisassa ja ehkä jossain päin maaseutua muuallakin, joten latausta tarvitaan. Myös sopivasti saisi olla latausta lähtiessä taas matkan ensimmäiselle superille, missä se sitten sattuukaan olemaan. Samalla rannalla muutaman kilometrin päässä on kuitenkin superi, joten homma ratkeaa sillä, että pysähdytään siellä juuri ennen hotellille menoa.

Matkan varrella pysähdyttiin Parmaa katselemaan. Oli kiva huomata, että sama sovellus, mitä Suomessa käyttää pysäköintiin, EasyPark, toimii täällä katujen varsilla ja pysäköintialueilla. Ei tarvitse lukea epäselviä ohjeita hassujen kolikkoautomaattien kyljistä.

Sadettakin oli vähän matkan varrella, mutta perillä paistoi aurinko ja ehdittiin altaallekin. Eli siihen rantaloma-osuuteen. Tuntuu vähän siltä, että päivät tulee pakattua aika täyteen kaikenlaista, ”kun nyt jo ollaan näin pitkälle tultu niin katsotaan vielä tuota”..

Ei ollut pitkä matkapäivä, niin aloitetaan rauhassa kun on näin hieno aamiaissali.
Alussa oli mutkaista tietä hitaasti, sitten moottoritietä loppuun asti. Yksi isompi nousu+lasku.
Luonto on kuitenkin meille aina se, mikä kiinnostaa. Kaupungit ovat kaikki aika samanlaisia, mutta kun vastaan tulee iso puu vaikka, se on kivointa.
Toinen iso puu jossain puistossa.
Melkein tuhat vuotta vanhaa kiveä.
Kuuluisassa Feed Phil -ohjelmassa käydään Venetsia-jaksossa Modenassa ostamassa hyvää balsamicoa. Mutta kai niitä vähän kauemmaksikin viedään, emmekä me kuitenkaan huomaa eroa, niin ostimme sitten Parmasta sitä. Jotain niistä, hinnan mukaan pakko olla jotain hyvää, ihan pieni pullo.
Katsekontakti kinkkuihin.
Meillä on huonona tapana mennä vaan ja kävellä koko päivä ilman, että pysähdytään juomaan. Nesteytys näissä lämpötiloissa – tai oikeastaan aina kun on liikkeellä – olisi tärkeää, pysyisi hyvä olo koko ajan. Muuten huomaa yhtäkkiä, että tulee väsymys.

Suunnittelu: Nyt muut syyt menivät laturin edelle hotellin valinnassa, niin hiukan pitää miettiä seuraavia kolmea päivää. Kunhan perillä meillä on akku kohtalaisen täynnä, päästään Pisan ja muu lähipyörittely kivasti. Kun jatketaan Firenzen suuntaan, siellä on laturi alle 100 kilometrin päässä, eli ei tarvita paljoa.

Valmistelu: Auto aika täyteen lähdössä. Illalla lataus 90 prosenttiin ja aamiaisen aikana valumaan lisää. Lähtiessä oli 97 %. Akku ei vanhene niin paljoa, kun se ei seiso täytenä.

Lopputulos: Rivieralle saapuessa jäljellä olevaa akkua en edes muista, olisko ollu vähän yli 20 prosentin paikkeilla. Mutkaisilla Italian moottoriteillä ei huvittanut ylinopeus, ja liikennettäkin osan matkaa oli vähän jonossa, joten kulutus oli ennustetta vähäisempi. Mentiin ensin hotellin läheiselle superille kahville ja jäätelölle, ja kun ne oli nopeasti menneet, oli akku vähän yli 80 %.

Sveitsin läpi Comolle, päivä 6

Como-järvi ja sen Bellagio-kaupunki olivat sellaisia kohteita, että tarkoitus olisi viettää vähän iltapäivää siellä ihan altaalla ja kävellen kaupungissa. Siksihän tämä edellinen pysähdys Liechtensteinissa lisättiin, että ei oltaisi kovin myöhään illalla Comolla ja aurinko jo laskussa ja me ihan väsyneitä ajamisesta. Matka oli ajettavana ehkä hauskinta, kaikenlaista vuoristotietä. Muutama prosentti tuli alamäissä latausta lisää puolimatkassa.

Liechtensteinin hotellin lataus. Mukavan johdollinen.
Reitti
Ensin oli reippaita ylämäkiä, monet niistä tunnelissa vuoren läpi.
Sveitsi vilisee ohi
Kohta alamäki ja prosentteja lisää
Hyvännäköistä kulutusta
Lisää Sveitsiä vilisee ohi ikkunan
50 kilometrin kulutus
Como-järven rannat olisivat hirveän mutkaisia ja pieniä teitä, parempi mennä lautalla. Siihen päästiinkin melkein suoraan ajamaan. 15,50 €.
Bellagio näkyvissä
Teslan kolme destination chargeria hotellin autohallissa. Tähän hotelliin oli kyllä vähän hermostuttavaa ajaa turistikävelykatujen läpi. Mutta kyllä sitä sitten teippausta kuvattiinkin sillä matkalla.
Kalaa nousee tästäkin järvestä, ainakin piti olla osa näistä.

Suunnittelu: Edellisenä iltana varattuja nämä hotellit, ja kun vastaan tulee hotelli, jossa on latausmahdollisuus, niin se painaa tietysti vaakakupissa. Eli se on se tärkein suunnittelukriteeri. Kiva suosia sellaisia hotelleja myös. Koska lähdetään hotellista, jossa on lataus ja mennään hotelliin, jossa on lataus, ja matkaa on vain 225 km, eipä tässä sitten muuta suunnittelua ole.

Valmistelu: Auto laitettiin illalla lataukseen 90 prosenttiin.

Lopputulos: Hienon näköinen kulutuskäyrä ja perillä olleita prosentteja en muista edes, ei tuo ennusteesta varmaan paljoa eronnut.

Como Belaggio

Nopea lauttamatka Comolle

Lämpöä 29, tarkenee siis
Uima-altaalle sentään päästiin

Etelä-Saksa, päivät 4 ja 5

Pari päivää oli Saksan alppireitin ympärillä pyörimistä, perjantai ja lauantai. Kuten sanottu, Dachauhun mentiin aikaisin aamusta, ja hyvä niin, iltapäivästä parkkipaikat on täynnä ja ihmistungostakin.

Lähtöpaikan, hotelli Blumenthalin, latauspiste oli voimavirtarasia ja suko. Hyvin toimi, täällä ei kuulemma ole ollut käyttäjiä.
Dachaun parkkipaikalla kustomoitu rekisterikilpi Model X:llä. Tesloja näkyy Saksassa monta päivässä, mutta ei edelleenkään kovin tiheään.
Aika hämärän näköinen tämä liikennemerkki äkkiä katsottuna.
Leermoosissa tällä X:llä oli lisämatkatavaroita koukussa olevassa laatikossa.

Illalla vielä aterian jälkeen ajattelin, että Saksan moottoritiet ovat kohta takana, joten lähdin vielä 7-tielle Saksaan tarkistamaan, että 233 km/h rajoitin on poistettu spoilerin asennuksen myötä. Vähän hankalaksi meni, koska illan hämärtyessäkin liikennettä 7-tiellä Itävallasta Saksaan päin oli jonkin verran ja tie mutkainen. Tarkoitus ei ole vaarantaa itseään tai ketään muuta. No takaisinpäin jostain neliapilaliittymästä, ja toiseen suuntaan olikin jo vähemmän liikennettä. Jonkin verran yli 240 km/h kokeilin, että kulki, mutta sen päälle alkaa olla aika hidasta kiihtyminen, niin siihen jätin.

Suunnittelu: Hotelli varattiin edellisenä iltana läheltä seuraavan päivän Neuschwansteinin linnaa. Lähin mukava sattui olemaan Itävallan puolella Reuttessa. Koska siellä ei todennäköisesti ole latausta, mennään läheisen Leermoosin superin kautta. Sinne on alle 200 km.

Valmistelu: Ladattiin 90 % hotellissa, koska koko päivän reitti ennen superia on alle 200 km. Ajatuksena on minulla, että pitäisi yleensä siirtää auto latauksen jälkeen illalla, jotta se on vapaana seuraavaa varten. Mutta laiskuus iski illan aikana, kun näytti epätodennäköiseltä, että kukaan tulisi tänne ja latausportissa on puhelinnumero. Aamulla auto lämpimäksi ja aamukasteet pois etukäteislämmityksellä.

Lopputulos: Superilla istuin autossa blogia lähettämässä kunnes akku oli noin 85 %, juuri sain blogin viimeisteltyä. Sitten kauppaan siinä lähellä, minne Lulu oli kävellyt, että saa jalat vähän liikettä. Hotellilla oli 75 % jäljellä. Noin 96 kilometrin nopeustestailu moottoritiellä veikin sitten akun yöksi 34 prosenttiin. Kun en halunnut viedä autoa vähän matkan päähän lataukseen yöksi, niin aamuksi tehtiin suunnitelma mennä takaisin Leermoosiin päin, ja samalla käydä yhdellä riippusiltanähtävyydellä.

Neuschwansteinin linnassa pitää myös olla ajoissa lipputiskillä, jotta on edes mahdollisuus saada lippu samalle päivälle. Lippuja on käytännössä mahdotonta ostaa etukäteen, ja vierailuajat myydään aamulla jonon järjestyksessä. Me olimme heti lipunmyynnin avautuessa 7:30 jonossa, ja siinä kohtaa oltiin jo pitkän jonon perällä. Saimme ajan kello 9:55. Ensimmäiset ajat, joita jonolle jaettiin, taisivat olla kello 9:15. Sitä varten olisi pitänyt olla todella ajoissa jonossa.

Toinen linna samalla paikalla.
Pikku puolen tunnin kävely ylös linnalle, jyrkkää mäkeä.
Monesta suunnasta hieno linna. Lulu ylemmällä pihalla.

Linnassa ei sisällä saanut kuvata ollenkaan. Toisin kuin moni muu linna, missä ollaan vierailtu, tämä kun on hullun Baijerin kuninkaan kerralla rakennuttama, se on yhtenäinen taideteos. Muissa linnoissa on kerrostuneina eri aikakausien rakennuksia ja eri ajoilta haalittua esineistöä. Täällä jokainen huone oli suunniteltu ja alkuperäisen suunnitelman mukaisessa sisustuksessa. Siis ne osat, jotka ehtivät valmistua, ennen kuin kuningas vangittiin ja hämärissä olosuhteissa kuoli.

Näkymät laaksoon ovat huikeat
Joka linnassa ei käyty, joka päivälle pitää vähän annostella minkä verran ehtii nähdä ja on vielä kivaa.
Joku siltakin siellä oli vielä, mutta kaikkialle ei viitsi mennä
Alta kulkevalla tiellä kun näkee tämän riippusillan, niin siitä sitten sen idean saa että sinne pitäisi mennä. Ei oltu etukäteen huomattu.
Jotain raunioita pitkin poikin näillä vuorilla on.
Riippusillalle voi kävellä tai nousta vaunuhissillä.
Tämä linna oli niin hankalassa paikassa, että paikallinen kuningaskaan ei tässä päälinnassaan asunut.
Eri pihasta löytykin 4 laturia lisää Leermoosissa

Suunnittelu: Koska eilen ajoin akkua aika tyhjäksi, niin riippusiltamatka suunniteltiin superin lähelle. Muuten olisi pitänyt kiertää tylsemmän Saksan puolen moottoritien kautta yhden superin ohi, ja halusimme ajaa enemmän alppireittiä. Itävallan läpi ajaminen Liechtensteiniin on pikku matka, eli superilla sen verran latausta, että käydään kaupassa. Liehtensteinin hotellissa oli ilmoitettu, että siellä on lataus, ja vaikka ei olisikaan, vieressä on superi.

Valmistelu: Ei ladattu yön aikana.

Lopputulos: Linnassa vierailu ja riippusillalla käynti olivat pientä lähipyöritystä, joten akkua ennen Leermoosiin palaamista kului vain 35 prosentista 20 prosenttiin muistaakseni. Siellä muuten löydettiin toiset neljä laturia eri pihasta samassa hotellissa, alkuperäiseen paikkaan ei ilmeisesti mahtunut tarpeeksi ja latausta oli laajennettu. Siellä kaupassa käynnin aikana otettiin ehkä johonkin 85 prosenttiin latausta ja ajettiin navigaattorin näyttämää lyhyintä reittiä Liechtensteiniin. Todella kaunis ja hauska reitti, vaikka nopeinta moottoritietä mentiinkin, useiden pitkien tunnelien kautta. Perillä latauspaikka oli hotellin autohallissa, ilmainen ja helppo, johtokin latauslaitteessa ettei omaa tarvitse kaivaa. Johto vain kiinni.

Dachau ja Alpit

Odotin rankkaa kokemusta, oli vielä rankempi kuin odotin. Kuitenkin olen sitä mieltä, että kaikkien euro-pullamössöjen pakollinen kohde.

Se, että paikka on samalla hautausmaa, kauheuksien muistomerkki ja keskellä niin ”normaalia” maisemaa oli todella häiriinnyttävää.

Alkuperäisessä suunnitelmassa kaikki Alppireitin kohokohdat mukana. Nähtiin sentään yksi, mutta kyllä olikin sitten kaunis.

Garmisch-Partenkirchen oli juuri sitä, mitä odotinkin. Vuoristoa, lehmiä valtavine kelloineen, kauniita taloja ja kaiken kukkuraksi aurinkokin paistoi koko päivän.

Saksan läpi, päivä 3

Onhan sitä Saksassa nähtävää joka paikassa, mutta nyt oli tarkoitus mennä suoraan tälle matkalle mietittyihin kohteisiin etelässä. Kaikkea ei vaan voi nähdä yhdellä matkalla. Toinen valmiiksi varatuista hotelleista oli lähellä Dachaun keskitysleiriä. Me haluamme mennä turistikohteisiin aamupäivällä ja mieluiten heti, kun ne aukeavat, että voidaan käydä ne läpi omassa tahdissa ilman väentungosta ja jonoja, ja lähellä olevasta hotellista se onnistuu kivasti. Joten aika tarkkaan 800 kilometrin päivämatka odotettavissa.

Matkanopeudet vaihtelivat ruuhkien ja tietöiden mukaan. Alkumatkasta pohjoisessa oli aika paljon liikennettä, vaikka aikaisin oltiin liikkeellä, ei paljoa yli 150 km/h menty. Toinen legi, 227 km mittainen Rhüdenistä keskivaiheilla oli aika mutkaisia Speicherziin asti, harvemmin pääsi edes samaan. Speichertzin laturi muuten ei näy Teslan webisivujen kartalla, ja näytti vähän rakennustyömaalta, olisikohan ihan uusi? Auton navista se löytyi ja virtaa antoi kuitenkin. Loppumatka olikin suorempaa tietä ja vähemmän liikennettä, eli 150-180 oli mukava matkanopeus.

Ihmeen pieni kulutus näilläkin nopeuksilla ja nykivällä liikenteellä, 212 Wh/km tuli tämän 817 kilometrin keskiarvoksi.

Hiihtoputkipaikka Bisbingen
Bisbingenin hiihtoputkessa on valtavat ravintolat
Tämä superi oli hieman rakennustyömaa, mutta antoi sähköä
Oikealta gasthausin vierestä kulki reitti, vähän aikaa ihmettelin mistä sinne pääsee.
Joillain supereilla pitää hetki miettiä miten päin niille ajetaan. Tässä nokka edellä pitää ajaa ruutuun, jotta takana laturi jää oikealle kohdalle.
Samassa paikassa oli muutakin pikalatausta, Chademo ja CCS. Ei jääty tutkimaan.
Artesaanihotelli-linna Blumenthal oli jonkinlainen hippi/hipsterikommuuni samalla.

Suunnittelu: Aikanaan reissua suunnitellessa yksi vilkaisu Euroopan superlaturikarttaan riittää: niitä on todella tiheässä. Kun edetään pääteitä, kuten tällä matkalla suunnilleen koko matka moottoritietä A7, niin sellaisten varrella niitä on tiheässä.

Valmistelu: Ei valmistelua kun ei otettu hotellistakaan latausta, akku oli 73 prosentissa lähtiessä.

Lopputulos: Autoon istuessa laitoin naviin päätepisteen, ja sitten katselin siitä A7:n varrelta pari lähintä laturia. Ensimmäinen on aika lähellä, joten tarkistin mitä navi arvioi toiselle kulutukseksi. Se sanoi, että 5 % jäljellä, joka voi olla rankemmalla motariajolla ja vastatuulella liian vähän marginaalia. Joten suunniteltiin, että käydään vessassa ekalla laturilla ja sitten kahvi seuraavalla. Bisbingenin laturi on varmaan useille Travemündestä lähteville matkaajille tuttu, siellä me taisimme viimeksikin kaksi vuotta sitten pysähtyä. Tosiaan vain vessatauko, mutta silti lataus lisääntyi 41->63%. Seuraavakin laturi, Rhüden, taisi olla tuttu tai sitten ne vaan näyttää kaikki samalta. Otettiin kahvia ja limua, ja minä korjasin SSD-aseman formatointia, ja ennen kuin se oli valmis olisi pitänyt lähteä, lataus yli 80 % ja tehoa menossa enää 53 kW. Mehut huiviin ja matkaan. Seuraavalle arvoin reitin varrelta 227 km päästä satunnaisen laturin, joka oli muutaman kilometrin päässä tiestä ihme pikkukylässä. Siellä ei ollut kuin Gasthaus, kun vähän olisi odottanut jotain kauppaa. Pitäisi ehkä vähän valita palveluiden mukaan näitä latureita. Käveltiin vähän jalkoja suoraksi, alkoi jo painaa matka. Gasthausissa soodavedet ja matkaan. Prosentteja oli jo yli tarpeen. Valitsin loppumatkasta puolivälistä jonkun laturin 187 km päästä, siellä kirjoitin edellisen blogin valmiiksi. No siinä tuhrautui aikaa että lataus oli jo loppunut 90 % rajaan. Taas pitkäksi pysähdys. Perillä hotellissa 155 km jälkeen 40 % ja kun kysyttiin latausta, löytyi tästä artesaanikommuunilinnahotellista voimavirtapistorasia ja lataukselle varattu pysäköintiruutu.

Eurooppaan, päivät 1 ja 2: laiva

Kaksi vuotta sitten tehtiin sama juttu, laivalla Saksaan. Tällä kertaa se tehdään molempiin suuntiin, tuntuu sen verran tylsältä Ruotsin läpi ajaminen.

Matkalaukut takakonttiin, tässä käytännössä meidän tavaramme, tai yksi kamerareppu vielä tuli tähän.
Töissä työpäivän aikana lataus siihen vähän reiluun 90 prosenttiin, josta ylimääräiset sen 90 yli ajetaan pois laivasatamaan mennessä.
Viereen sattui laivan ainoa toinen Tesla. Heiltä varastettiin rekisterikilvet Helsingissä. Blackvue-kameran kuvista poliisi sai syylliset heti selville.

Travemünden laiva on niin myöhään illalla perillä, että joku hotelli aika läheltä on kiva ottaa. Ei tarvitse sekoittaa päivärytmiään yrittämällä edetä yötä päivää. Viimeksi hotelli otettiin Lyypekistä, mutta silloin parkkipaikan löytäminen oli hankalaa. Auto vietiin kauas parkkitaloon. Nyt otettiin hotelli maaseudulta, muutaman kymmenen kilometrin päästä kaupungista eteenpäin. Sinne pääsee kuitenkin samassa ajassa kuin parkkeeraukseen olisi käyttänyt. Ja ideahan autolla matkustamisessa on, ettei tarvitse mennä niihin kaupunkeihin mihin muutenkin lentämällä mennään vaan minne vaan maaseudulle. Oltiin tosi tyytyväisiä kun putkahdettiin Hotel Schloß Tremsbütteliin.

Tällainen linnahotelli maaseudulla ei maksa sen enempää kuin kaupungin hotellit.
Beatlesin jalanjäljissä
Mahtavat huonekalut joka puolella

Ajattelin tähän päiväkirjaan laittaa vakio-osuuden loppuun aina siitä miten latauksia suunniteltiin, eli miten käytännössä sähköautolla tällaista matkaa tehdään. Vaikka se olisikin itsestäänselvää, että Teslan superchargereilla eteneminen on ihan triviaalia.

Suunnittelu: Ei suunnittelua. Matka on niin lyhyt laivalta lähdettäessä ensimmäiseen hotelliin, että ei tarvitse ajatella asiaa, kunhan akku ei ole ihan tyhjä. Emme ole edes jaksaneet kysyä hotellista onko siellä latausmahdollisuutta.

Valmistelu: Normaali lataus. Ennen laivaan menoa ladattiin noin suunnilleen 90 prosenttiin. Se ei ole liian paljoa, että akku laivamatkan kuluessa kärsisi, mutta antaa vapauksia sitten ensimmäisen Saksan hotelliyön jälkeen matkaan lähdettäessä, jos hotellissa ei ole latausta.

Lopputulos: Laivaan tullessa lataus oli 87 % ja Travemündeen saapuessa 86 %. Tremsbüttelissä olevaan linnahotelliin saavuttiin 73 % latauksessa. Ei viitsitä laittaa lataukseen, koska matkalla kuitenkin mennään superien kautta, ja jos olisi ladattu tänä yönä 90 prosenttiin, säästettäisiin 6 minuuttia jollain superilla. Hotelli ystävällisesti kysyi haluammeko latausta.