Tällaisella klubitapaamisella on monta tarkoitusta, ja tällä kertaa ajattelin keskittyä siihen, että ehdin oikeasti harjoitella jääradalla itse kaikenlaista. Aiemmin on enemmän tullut juteltua ihmisten kanssa ja koeajettua eri porukoilla autoja. Totta kai sitäkin päivän mittaa tällä kertaa tehtiin, mutta pääasia minulle oli oma harjoittelu.
Tietenkin kaikki sanovat, että jääradalle pitäisi mennä sinne sopivalla varustuksella, eli pitkäpiikkisillä renkailla. Ja uskon, että se on upeaa, kun piikit tasaisesti ja ennakoitavasti purevat jäähän ja antavat kuljettajalle täyden hallinnan pidosta ja luistosta. Ehkä joskus sitäkin voi kokeilla. Mutta nyt tutkin oman auton käyttäytymistä omilla normaaleilla Nokian R3-kitkoilla.
Tilaa siihen oli hyvin. Kolme lyhyempää rataa oli aurattu järven jäälle ja niiden ympärille yksi pidempi rata. Nuo kolme lyhyempää tuppasivat nopeasti kiillottumaan kitkoille todella liukkaiksi, mutta pidempi säilyi paljon ajettavampana koko päivän. Lisäksi rannasta radoille vievä pitkä suora oli aika leveä, ja siinä oli pitkän aikaa tyhjää, joten käytin sitä omiin käsittelyharjoituksiini. Jonkin aikaa tein sitä, että suoraa ajaessa heittelen autoa puolelta toiselle ja yritän löytää rajan, että ei pysy hallinnassa. Sitten kun se löytyy, yritän saada takaisin hallintaa. Yleensä ei ihan onnistu, pyöritään ja pysähdytään loivan vallin reunalle. Siitä varmaan vanteet täyttyivät lumesta päivän aikana. Alkoi meinaan paluumatkan alussa täristelemään aika lailla – olisi pitänyt huomata illalla puhdistaa ne.
Track mode on Performance-mallin erikoisuus kolmosissa. Tietysti kokeilin sitäkin, ja osaavalla kuskilla se on varmaan ehdottomasti koko ajan käytössä. Mutta minulla se on vain varma tapa pyöräyttää auto ympäri heti ensimmäisessä liukkaassa kohdassa. Ilman track modeakin auto kuitenkin antaa mennä mutkassa pienessä sivuluisussa mielestäni oikein mukavasti. Track modella sain olla todella varovainen ja ilman sitä pääsin mutkat hienosti paljon suuremmalla nopeudella. Tekniikan maailman talviautotestissä, joka ilmestyi juuri, arvosteltiin kolmosta juuri siitä, että sen ajonvakautus ei estä täysin sutimista ja päästää autoa hieman vapaammin iloisesti kahva edellä. Mitä monet taas arvostavat!
Muilla jääratakerroilla viime vuosina (Kemi, kaksi Kittilää, Hyvinkää) ovat päivät olleet aurinkoisia. Nyt oli koko päivä aika hämärää, aika kova homma osan aikaa edes erottaa mihin suuntaan rata kääntyy. Varsinkin loppuiltapäivästä. Mutta oikeastaan taisikin olla aika hyvä päivä videoiden tekoon Teslabjörnillä, kun kontrasti auton sisätilojen ja lumen välillä ei ollut niin kova. Ainakin videoita syntyi useampi, ja hän oli koko ajan autolla joko radalla, pyörimässä eri tavoilla, ajamassa rataa tai pysähtyneenä johonkin selostamassa kameralle. Aivan kokopäiväistä hommaa.
Vaikka paljon pyörähtelin radalla ihan matkustajana, minua ei tarvinnut hangesta hinata ulos. Montaa muuta autokuntaa piti, viimeisenä vielä iltapäivällä todella pitkälle hankeen ajanutta Model X:ää. Näin pitkälle ei pääse ellei ole tuolla suoralla ottanut todella paljon vauhtia. En sitten ottanut selvää tarkemmin mitä oli yritetty. Suorilla kiihdyttäessä jäällä pitää muistaa, että jarrutusmatka on sama kuin kiihdytysmatka, koska molemmat ovat riippuvaisia vain renkaan pidosta.
Viimeaikaiseen uuteen harrastukseen, kasvissyöntiin, liittyen sellainen huomio, että täällä olin ensimmäistä kertaa hotelliaamiaisella eläinperäisten ruokien pois jättämisen jälkeen. Samaten ensimmäistä kertaa olin järjestetyllä päivällisellä ravintolassa. Vaikka tässä hotellissa erilaisia varsinaisia vegaanivaihtoehtoja ei ollut, sekä aamiaisella että lounailla ja päivällisillä minua palveli aivan täysin noutopöydän salaatti. Ehkä paremmin kuin mikään ei-vegaaniravintolan yritelmä kasvisruoasta. Olen huomannut, että minulle riittää ihan pelkkä monipuolinen kasa vihanneksia aivan kaikilla aterioilla. Sama juttu paluumatkan lounaspaikassa – tavallisen huoltoaseman noutopöydän kasvikset ovatkin loppujen lopuksi hyvin monipuolisia. Siemenet, pähkinät ja öljyt, joita tavallisesti muussia ja lihapullia lautasille lapioidessa ei huomaa, täydentävätkin salaatin täydellisesti. Olen tyytyväinen tämänkin nykyisen elämän tulikokeen suorittamisesta.
Tällaisissa paikoissa, missä on jääratoja, on myös paljon autonvalmistajien talvitestauspaikkoija. Täälläpäin Volvolla on testejä näköjään, koska uudet Polestar 1 ja 2 löytyivät ihan hotellin parkkipaikoilta. Toisessa oli vieläpä virrat unohtuneet päälle, niin ikkunoiden läpi pääsi näkemään käyttöliittymää vähän. Onhan näistä autoista kaikenlaisia vakoilukuvia jo näkynyt, mutta jännää itse päästä vakoilemaan.
Paluumatka tehtiit kerralla ajamalla toisen teslaklubilaisen kanssa se 1000 kilometriä Helsinkiin noin puoliksi. Tehtiin homma taas aika lailla parhaalla etenemisnopeudella. Hitaiden latauksien aikaan Oulussa syötiin ja lopulta Helsinkiin tultiin melkein ensimmäisenä autokuntana. Mutta ei ihan, koska Vierumäen superilla jäätiin suustamme kiinni rovaniemeläisen tuoreen teslakuskin kanssa. Ehkä se kuitenkin ihmisten tapaaminen on tärkeämpää kuin voittaa pieni epävirallinen kisailu.
Taas kerran tuollaisen 2182 kilometrin viikonlopun jälkeen voi sanoa, että en viitsisi tehdä millään muulla kuin sähköautolla, enkä viitsisi sähköautoistakaan millään muulla kuin Teslalla. Muilla ei eteneminen pitkällä matkalla ole samalla tavalla mahdollista, ei Suomessa eikä muualla maailmassa. Yhdistelmä pientä kulutusta, autopilottia, laajaa ja nopeaa superlaturiverkostoa ja vielä kohtalaista vaihtovirtalatauksen nopeuttakin on vaikea voitta muilla merkeillä vielä vuosiin. Siitä puheen ollen.. tästä linkistä tilauksiin 🙂 http://ts.la/jaakko8123