Lento Tokioon

Se risteys. Siellä on oikeasti koko ajan ihan hirveästi ihmisiä.

Ensimmäinen päivä Japanissa oli lyhyempi, kun puolenpäivän jälkeen laskeuduttiin. Juuri sopivasti junalla hotellin check-in aikaan perillä Shinjukussa, joka valittiin ensimmäisen hotellin paikaksi hyvien yhteyksien ja muuten eloisan kaupunkielämän takia. Huomenna toki jatketaan eteenpäin. Mutta tänään kävelyä pitkän lennon ja lyhyen yön jälkeen, että tulee väsymys tarpeeksi aikaisin.

Finnairin loungen salaatit ihan hyvä valikoima, ja pyytämällä falafelit tuli tähän päälle.
Matka juuri alkamassa. Vierekkäiset loosit.
Päivällisessä oli esimerkiksi tofua, valkoisia papuja, kuskusta ja mitä lie kaikenlaista.
Pohjois-Kiinan aavikoita. Onko tällä alueella joku sotilaallinen merkitys?
Aamiainen – nyt ei ihan kaikkea jaksanut, olin syönyt hädissäni ennen vaikeaksi tiedettyä Japania kaiken mitä löytyy laungesta ja koneesta.
Naritan kenttä nyt on ihan maaseudulla.
Lentoasemalta junalle, junalta vartin kävely hotellille. Kaikki rinkoissa, helppo kulkea julkisissa mutta jätetään vaellukset täysillä matkatavaroilla vähemmälle.
Pikkukaduilla katsellaan vähän millaista on vähän syrjemmällä tavallinen kaupunki.
Puurakentamiseen kannattaa kiinnittää Japanissa huomiota
Rukouskortteja
Oliko tämä nyt isoin puuportti vai isoin tämäntyylinen.
Portin puu on 1500-vuotias, Taiwanista.
Jostain syystä tästä risteyksestä meni aina välillä esimerkiksi letka urheiluautoja, letka turisteja mikroautoilla jne.
Kerta toisensa jälkeen risteys täynnä.
Moniväristä kaupunkia auringonlaskun värjäämänä.
Herkutteluun keskittyvältä vegaaniravintolalta onneksi onnistuu salaattikin.
Shibujan (ja Tokion) parhaita kokonaan vegaanisia ravintoloita. Toki vähän pikaruokamainen ja herkutteluun keskittyvä.

Vastaa