Delfiinit ja mustekalat

Iltaretki delfiinejä etsimään oli taas onnekas. Aiemmat pari päivää vastaavalla retkellä ei oltu nähty yhtäkään. Nyt venytettiin retkeä niin paljon ja niin kauas, että viimein niitä tuli näkyviin. Me olisimme sinänsä olleet ihan tyytyväisiä, vaikka nyt yksi retki olisi jäänyt eläimiä näkemättä, kun muut olivat niin hyvin onnistuneet.

Ensimmiäinen nähty delfiini hyppi kauempana
Näin kaukaa rajattu kuva on aika tärähtänyt, olisi pitänyt ottaa lyhyemmällä valotusajalla
Lisää delfiinejä tuli lähemmäs laivaa uimaan
Jossain vaiheessa olivat ihan laivan nokan alla, mutta niistä en ehtinyt saada kuvaa

Saaren ympärillä oleva kotiriutta on kyllä niin monipuolinen, että erityisesti retkille ei taida tarvita enää lähteä. Edellispäivänä kohtasin kolme mustekalaa.

Molemmat ovat sinänsä samanlaisia, mutta vaihtavat väriä tilanteen mukaan, joten toinen on nyt eri suojavärissä

Vastaa