Tessutellen

Edellinen päivä oli sen verran raskas, että viimeisistä kahdesta päivästä Saksassa tehtiin kevyitä. Suunnilleen Leipzigin ja Travemünden puolivälistä löydettiin taas linnahotelli uima-altaalla ja latauspisteellä. Näin näille päiville ei tule paljoa ajamista ja saadaan nauttia kuumasta ilmasta altaalla lukien ja uiden.

Lulu kävi aamulla tekemässä salitreenin, niin ehdin vielä käymään moottoritiellä huippunopeuksia testaamassa. Aamun liikenne oli jo ruuhkaisempaa, joten ajo oli nykivämpää. Tein myöskin sen erehdyksen, että laitoin navigaattoriin kohteeksi superlaturin, jolloin auto alkoi menomatkalla lämmittämään akkua mahdollisimman nopeaa latausta varten. Tämä vain oli huippunopeudelle myrkkyä, koska sitten nopeassa ajossa akku todennäköisesti lämpeni sen verran, että teho rajoittui superin jälkeen ja nopeus alkoi laskea minuutin ajon jälkeen, pikku hiljaa muutaman km/h. Pidemmän ajon aikana lämpenisi muutenkin, kuten muut ovat huomanneet, mutta tämä näin lyhyellä ajolla oli ehkä esilämmityksen syytä.

Laskin kulutuksia huippunopeudessa seuraamalla videolta kauanko menee 1 kWh kulumiseen. Kiihdyttäessä 200-260-välillä kilowattituntiin menee 15 sekuntia aikaa, ja huippunopeudella ajaessa näyttää menevän noin 18 sekuntia. Tästä laskettuna teho pitkään jatkuvassa kiihdytyksessä on 240 kW ja huippunopeudessa 200 kW. Kulutus siis kiihdyttäessä olisi ehkä 1000 Wh/km ja tasaisessa huippunopeudessa 800 Wh/km. Nämä olisivat linjassa sen kanssa, että kulutus kasvaa nopeuden neliössä. 130 km/h on hyvinkin lähellä 200 Wh/km hyvissä olosuhteissa.

Videon kuvaamisen mokasin niin, että tarkennus jostain syystä meni kuitenkin tiehen, kun yritin sen laittaa näyttöön. Kulutettujen kilowattien vaihtumisen kuitenkin erottaa, joten saa selville montako sekuntia siihen menee.

Schlosshotel Fleesensee oli mielenkiintoisella järvialueella. Järven rannalla oli jonkinlainen kesämökkikylä ja lomanviettopaikka. Järven rannassa oli hiekkarantaakin. Vesi oli todella pitkälle matalaa, uimaan ei järkevällä kävelyllä olisi päässyt. Linnassa on kylpylä, uima-allas ja golfkenttä, ja kaikki on todella hienon näköistä. Mutta kun saavuimme sinne noin kello 14, tuli vastaan itäsaksalainen palvelukulttuuri. Huone ei ollut vielä valmis, huoneen saisi kello 15 normaaliin sisäänkirjautumisaikaan. Ei siinä mitään, voi hyvin ollakin että juuri se huone on siivoamatta. Mutta kun pyysimme, että pääsisimme suoraan uima-altaalle, tuli seinä vastaan. Ei, vasta sisäänkirjautumisen aikaan. Tunnin päästä ja ilmoittaisivat soittamalla kun on valmis. Tässä kohtaa tulee mieleen, että huonekin varmaan olisi valmis, mutta tähän hotelliin nyt ei nyt vain voi tulla ennen kello kolmea. Kävimme sitten ajelemassa ja jäätelöllä tuossa mainitussa järvenrannan lomapaikassa.

Sitten aloitettiin täysillä oikea lomanvietto, lukeminen ja auringonotto altaalla.

Suunnittelu: Matkaa on vain 330 kilometriä, ja puolivälissä on Beelitzin superi mukavasti kuskinvaihtoa varten, joten helppo juttu.

Valmistelu: Hotellin Tesla-laturilla 90 prosentin lataus.

Lopputulos: Beelitzin superilla kahvila, wc, kuskinvaihto.

Seuraavana päivänä meillä ei ole kuin 200 kilometriä Travemünden satamaan moottoriteitä pitkin. Tai suorinta tietä 160 kilometriä. Satamassa pitää olla vasta lähempänä puoltayötä, joten otimme tässä hotellissa lisäaikaa ja täydellisen uima-allaspäivän kello 18 asti. Sen jälkeen ajettiin lähelle Travemündeä syömään. Valitsimme Teslan kartalta kohdelaturin, joka on ravintolan yhteydessä, jotta samalla saadaan vähän latausta. Laivamatkan jälkeen pysähdymme vain lyhyesti kotona purkamassa laukut ja pesemässä pyykit ja jatkamme heti Ruokolahdelle mökille jatkamaan lomaa, joten autolla pitää päästä matkaan Suomessa heti ja lataus on tarpeen. Koko matkan monimutkaisin latausten suunnittelu onkin tämän viimeisen päivän, laivamatkan ja mökkimatkan suunnittelu. Kertoo siitä, kuinka yksinkertaista tämä on ollut! Nytkin suunnitelma on pelkistettynä, että ladataan kun auto on parkissa. Normaalisti yön aikana on hotellissa ladattu, mutta kun laivalla latausta ei ole, muut pysähdykset käytetään tarkasti hyväksi.

Ruokailun aikana Timmendorfer Strandissa auto ehti jonkun verran latautua, sen verran, että laivalla oli 37 % jäljellä. Kotona parissa tunnissa saatiin jonkun verran lisää, ja puolivälissä matkaa Kouvolan Veturissa auto oli CCS-tasavirtalatauksessa K-latauksesta kaupassa käynnin ja kuskin vaihdon aikana. Näin kaikki pysähdykset oli tarkasti käytetty lataukseen ja ylimääräistä aikaa ei käytetty missään.

Ravintolassa oli tyypilliset 3 Teslan laturia, joista 2 on vain Teslaa lataavia ja yksi toimii kaikkien sähköautojen kanssa. Siinä ravintolan henkilökunnan kanssa sattui pieni kommunikaation vaikeus, että he neuvoivat minut laittamaan auto lataukseen vasemmanpuoliseen laturiin. Tällä hotellilla on vieraiden käytössä BMW i3, jota varmaankin ladataan tässä vasemmanpuoleisessa laturissa, koska se on ainoa, joka toimii i3:n kanssa. Tässä heillä oli joku väärä käsitys, että kaikki autot sitten ohjataan lataamaan tältä laturilta, kun hotellivieraille aina se neuvotaan. Vähän ihmettelin, kun ohjasivat nyt Teslan lataamaan muusta kuin näistä vain Tesla -latureista.. mutta tottelin ohjetta. Olisihan voinut olla, että kahta hotellivierasta varten oli jo varattu juuri nuo Tesla-paikat. No myöhemmin illalla oli siihen se i3 ilmestynyt, ja laitettu kiinni vain Tesla -laturiin, eikä tietenkään ladannut. Vähän tuntui hölmöltä, olisi pitänyt ajatella itse tai varmistaa henkilökunnalta, että tietävätkö nyt mitä neuvovat. Mutta tällaista sattuu kun latausasiat ovat vielä outoja muille kuin itse sähköautoilijoille. Pitää rohkeammin olla varmistamassa onko kaikki puolet asiasta tajuttu.

Meidän lomamme jatkui vielä kotimaassa mökillä tosi hyvissä säissä ja autoilua oli mökkimatkan lisäksi yksi Tampereenmatka Ampumaurheiluliiton 100-vuotisjuhlissa, sekin latauksien suhteen yllätyksettömästi. Tampereella oli tasan 50% akkua jäljellä, paluumatkan olisin voinut joko ajaa rauhallisesti tai pysähtyä Akaalla. Pysähdyin Akaalla ihan turvallisuuden vuoksi tauolle, kun näin yötä myöten ajelin.

Nyt kun olemme tehneet kaksi Euroopankiertomatkaa, kaksi vuotta sitten Model X:llä ja nyt Model 3, mietin näiden pohjalta auton valintaa. Monet kysyvät kumpi ostaa, käytetty Model S vai uusi Model 3. Ja tietysti X on joskus myös vaihtoehto. Tällaisellä matkalla Model X (ja S:ään pätee sama) kaasujousisena on miellyttävämpi pitkän matkan moottoritieajoon. Leveämmällä autolla Saksan kapeilla tietyökaistoilla tosin rekkakaista on mukavampi ajaa, kolmosella mahtuu ohituskaistallekin. Mutta muuten motarit on X:llä ja S:llä mukavampia, ainakin siis kaasujousisilla. Uusimmat Raven-mallit ovat kuulemma vielä parempia jousitukseltaan. Sitten kun mennään Italian pikkukaupunkeihin tai Toscanan tai Alppien pikku syheröteille, niin pieni ja ketterä Model 3 on kiva. X:llä sai joskus Ranskalaisessa kylässä yrittää ahtaallaa kadulla peilit sisässä katsoa, ettei kolhi vanteita tai mitään. Hotellien parkkiksiin ei X olisi joka paikassa mahtunut. Tälle matkalle siis Model 3 oli hyvä, matkan pääkohde oli kuitenkin Italiassa ja Alpeilla. Eikä Model 3:lla moottoritielläkään ole mitään vikaa, päinvastoin voipa joskus urheilullisemmasta tunnelmasta pitää enemmänkin.

15 hotellia, 5600 km, 0 € latauksiin (paitsi Ionity-testi). Melkein joka päivä aivan eri maisemat, tasangosta vuoristoon ja merelle tai järvelle tai toisin päin, joka paikassa vain tärkeimpään nähtävyyteen ehtii ja sitten taas matkaan.. oli ehkä elämän hauskin 3 viikon lomamatka.

Suunnittelu: Reitin varrella hotellista Travemündeen ei ole supereita – sinne on vasta suunnitteilla, joten ravintola illalla päivälliselle valittiin niin, että siellä on Teslan kohdelaturi. Mökkimatka Suomessa on tuttu, siinä on varrella erilaisia tasavirtalatauksia, reitistä riippuen myös Teslan superi.

Valmistelu: Schlosshotel Fleesenseessä oli vain 1×16 A lataus, mutta yön aikana siitä saatiin ladattua, olisi saatu täyteen, mutta jätin 90 prosenttiin.

Lopputulos: Tarkasti pysähdykset hyödyntämällä koko matka hotelli-satama-laiva-koti-mökki meni pysähdysten aikana lataamalla. K-lataus Kouvolassa kuskinvaihto/wc/ostokäynnillä oli tärkeä kohta, toinen vaihtoehto olisi ollut Pyhtään ABC:n superi, mutta iso K-market valittiin kauppareissua varten tällä kertaa.

Saksan alppitie on sarja nähtävyyksiä Etelä-Saksan poikki, ja sen itäreunalla on Königssee ja Kotkanpesänä tunnettu Kehlsteinhaus. Menomatkalla etelään käytiin länsireunalla, niin nyt takaisin tullessa käydään täällä itäreunalla. Kehlsteinhaus ja sen alapuolella Obersalzbergissä sijaitseva natsien päämaja oli toisen maailmansodan lopulla tärkeä symbolinen tavoite liittoutuneille, ja esiintyy elokuvissa ja historiallisissa kuvissa paljon. Tämä oli Dachaun ohella vähän tällainen raskaampi paikka sen takia.

Itse kotkanpesälle pääsee vain linja-autoilla, jotka lähtevät lipunmyynnin vierestä. Lipunmyynti aukeaa 9:30, ja halusimme heti olla jonottamassa. Siellä olikin jo jonkin verran jonoa ennen aukeamista, mutta pääsimme kuitenkin 9:45 busseilla lähtemään.

Kun tullaan perille ylös, pitää vielä varata bussin lähtöaika alasmenoa varten. Ajattelimme, että olemme aika nopeita, emmekä tee mitään vaelluksia siellä ylhäällä, joten tulemme takaisin 11:25 bussilla. Jos haluaa syödä siellä ravintolassa, 2-3 tuntia on varmaan hyvä aika. Nyt ehdimme juuri mennä hissillä ylös, käydä vähän kalliolla kävelemässä, jokaisessa huoneessa, ja palata polkua pitkin busseille.

Paikan historiasta kertoi näyttely, mutta tällä kertaa vain saksaksi. No ei meillä ollut tarkoituskaan tällä paikalla itseämme taas täysin masentaa, joten bunkkereihin vaan nopeasti ja sitten jatkamaan matkaa. Hotelli oli otettu Leiptzigin läheltä, noin 500 kilometrin päästä. Sinne päästiin lähtemään iltapäivän puolella, mikä noin pitkälle matkalle on vähän myöhään. Tuli raskas päivä, pitkä nähtävyys ja siihen päälle pitkä ajomatka. Neljään palaan jakaminen auttaa kyllä, että molemmilla on kaksi pätkää ajettavana.

Olipa aika dramaattinen stau – täysi jumi – vastaantulevalla kaistalla tällä matkalla. Kymmeniä kilometrejä pysähtyneitä autoja. Tämä johtui kapealla, tietyön kaventamalla osuudella tapahtuneesta onnettomuudesta. Joku peräänajo tai muu törmäys, ja rusentuneet autot tukkivat toisen kaistan. Toinen kaista oli saatu auki, poliisi oli jo päässyt paikalle. Mutta autot valuivat siitä ohi niin hitaasti, että tosiaan jonon pää oli kaukana. Hinausauto, jolla saisi kaistat vapaaksi, oli kaukana takana. Staun sattuessa tarkoitus on muodostaa pelastuskaista autokaistojen väliin, jotta juuri hinausautot pääsevät ohi. Mutta se taisi olla todella hankalaa, kun tie oli betoniseinillä kavennettu jo valmiiksi. Montako tuntia tuossa meni purkaantua, ei tietoa.

Matkan alussa eteläänpäin Saksaa ajaessa en päässyt oikein testaamaan Model 3:n päivitettyä huippunopeutta, mutta nyt siihen oli taas mahdollisuus. Itä-Saksan tiet eivät ole niin ruuhkaisia kuin lännessä, niin lähdin illalla kokeilemaan. Joo, kulkee se luvatun 261 km/h. Mittari näyttää tässä vaiheessa 263, ja GPS-tallennin sanoo, että juuri 261 km/h asti kävi nopeus.

Ajoin ensin Osterfeldistä hotellilta pohjoiseen. Noin 10 kilometrin tietyön jälkeen tuli hyvää suoraa. Sitten menin Nempitzin superille lataamaan, ja taas takaisinpäin hotellille. Superilla huomasin, että tuo tiivistekumi, jonka olin Italiassa hyvin huolellisesti tunkenut lasikaton reunarakoihin, tuli sitten siinä vauhdissa kuitenkin ulos. Otin sen irti. En ole muutenkaan huomannut, että sillä olisi mihinkään vaikutusta.

Suunnittelu: Kehlsteinhausin jälkeen on tarkoitus ajaa Leipzigin lähelle, eli aika pitkä matka, noin 500 km. Siinä varrella on runsaasti superlatureita, ja kuskia on tarkoitus vaihtaa niin, että ajetaan neljässä pätkässä. Joten eipä katsottu etukäteen juuri mitään.

Valmistelu: Hotellissa ladattiin 90 prosenttiin.

Lopputulos: Hotelli oli Kehlsteinhausin lähellä, joten sinne ensiksi ja sen jälkeen katsottiin mitä navigaattorit sanoivat reiteiksi. Tomtom antoi lyhyemmän ja suoremman näköisen reitin, ja vielä nopeammankin, kuin Teslan navigointi. Teslan ruudulta katsoin sopivat superit reitin varrella, siinä oli Tomtomin antamalla reitillä sopivissa paikoissa, joten valittiin se. Ensin vaihdettiin kuskia 150 km jälkeen ilman latausta ja sitten 150 km jälkeen ladattiin vähän. Seuraavalla vaihdolla käytiin ladatessa Lidlissä päivällisostoksilla. Siinä menikin aikaa, niin oli hotellille tullessa vielä akku hyvällä mallilla, että pystyi menemään moottoritielle tutkimaan huippunopeutta.

Tuli nähtyä upeita paikkoja ja kivaa oli kosolti. Ainoa, jota olisi saanut olla enemmän, oli aikaa. Yksi yö per hotelli keskimäärin vaan oli ihan liian lyhyt aika.

Muutama kuva hotelleista

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

Kaupunkeja sopivassa määrin

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

Maisemia…

Aiemmasta vuoristoissa ajamisesta viisastuneena suunnittelimme
Großglocknerin alppitien ajamisen niin, että sinne lähdettäisiin mahdollisimman läheltä, ettei menisi hitailla mutkaisilla teillä koko päivää vain ajamiseen, ja että pystyttäisiin pysähtymään jokaisella nähtävyyspaikalla millä halutaan. Joten ensin käytimme päivän siihen, että etenimme Dolomiiteiltä lähelle alppitietä Lienziin. Näin seuraava päivä sitten on koko päivä alppitietä varten, ja sen jälkeen olemme alppien toisella puolella juuri seuraavan kohteen, Kehlsteinhausin eli Kotkanpesän vieressä.

Pari päivää kun matkusteltiin Italian puolella Etelä-Tirolissa ja nyt Itävallassa Itä-Tirolissa, niin ollaan aika yhtenäisessä kulttuurissa, joka selvästi eroaa muusta Italiasta. Näin nopealla siirtymisellä tällaiset erot tulevat esiin selvästi.

Lienziä lähestyttäessä etsimme vähän olisiko siellä jotain erityistä nähtävää. Juuri ennen sitä onkin jonkinnäköinen kanjoni, jonka vieressä kulkevalle polulle pääsi lipun ostamalla. Siinä samassa oli kaikenlaista lastenpuistoa ja toisaalta vuorikiipeilyä. Mutta kanjoni oli taas ihan kiva nähdä. Itse kaupungissa oli linna, joka lähinnä oli kuitenkin taidenäyttely, mutta yksi taidenäyttely nyt kertaalleen sopiikin matkaan. Vieläpä taide oli ihan mielenkiintoista tällä kertaa. Kaupungin keskustassa oli ihan kohtalaisesti näin pieneksi kaupungiksi kuhinaa. Joku yömarkkina olisi ollut myöhemmin illalla myös.

Alppitielle lähdimme sitten hyvissä ajoin aamulla, hyvän aamiaisen jälkeen toki. Meillä oli hyvää tuuria taas kerran, kun saavuimme korkeimmille näköälapaikoille Franz Josef Höhelle ja Edelweisshüttelle pilvettömällä hetkellä. Franz Josef Höhellä olimme jonkun aikaa ja sitten tulivat pilvet, aivan sakeassa sumussa lähdettiin ajamaan eteenpäin kunnes taas tultiin pilvien alapuolelle. Harvoin sumuvaloja tarvitaan, mutta nyt olivat paikallaan, tuntui hyvältä että muut näkevät meidät, ja sumuvalot näin päivänvalolla eivät häikäise ketään. Siinä joku välipysähdyspaikka jätettiin pysähtymättä, kun pilvet peittivät kaiken, mutta Edelweisshüttellä taas rakoili ja saimme jopa parkkipaikan suositussa paikassa.

Kun näitä automatkoja on katsonut etukäteen, ensi katsomalta hämmentää, että eihän tässä välissä Alpeilla suunnilleen Gardajärven jälkeen ennen Saksaa ole Teslan superlatureita. Mutta sitten tajuaa, että nämä ovat lyhyitä matkoja, Alpit voisi ylittää yhdellä akullisella helposti puolelta toiselle. Moottoritienopeudet ovat kaukana, 40-80 km/h on normaalia ja keskinopeus siellä alapäässä. Enemmänkin on pitänyt välttää hotelleissa liian isoa latausta, jotta on kiva ajaa yhdellä polkimella ja antaa akun latautua alamäissä. Jos akku on yli 80% täynnä, vähän lämpötilasta riippuen, ei latauksella jarrutus ole täysitehoinen.

Olisiko tämä reissu yleensäkin mennyt samalla tavalla pienempiakkuisella Model 3 standard range plussalla? Aika lailla joka paikassa akkua oli perillä paljon jäljellä, ja pidemmillä 800 kilometrin päivillä olisiko tullut 15 minuuttia enemmän lataustaukoa pidettäväksi? Ehkä ei sitäkään, kun yleensä teimme jotain muuta latauksen aikana.

Ennustan, että moni, joka nyt odottaa jotain tiettyä kriteeriä täyttävää sähköautoa saapuvaksi, ja sitten ehkä 2021 tai 2025 ostaa lopulta kriteerit ehkä täyttävän auton, lopulta sitten ihmettelee, miksi ei ostanut 2019 (tai 2016 tai 2013) Model S:ää, Model 3:a tai muuta saatavilla olevaa sähköautomallia, koska se olisi ollutkin akultaan, tiloiltaan ja toimintamatkaltaan ihan just sopiva omaan käyttöön. Siinä kohtaa kun auton ostaa, se rangeahdistus häipyy ja käytännön elämän rutiinit on niin paljon helpommat, että yksi ylimääräinen muutaman minuutin lataus vuodessa pidemmällä matkalla ei enää paina mitään.

Lienziin tulopäivä:

Suunnittelu: Lähtöhotellista Lienziin ei ollut pitkää matkaa, joten välilatauksia ei tarvita.

Valmistelu: Ladattiin 80 prosenttiin, jotta vuoristotietä laskeutuessa lataus toimisi.

Lopputulos: Perillä taas akkua enemmän kuin tarpeeksi, ei mainittavaa.

Alppitiepäivä:

Suunnittelu: Lienzistä Kotkanpesän lähelle hotelliin eipä taas matkaa kovin paljoa.

Valmistelu: Ladattiin 80 prosenttiin taas, kun ei enemmälle tarvetta ja kiva saada lataus jarrutuksessa toimimaan.

Lopputulos: Ei muistikuvaa paljonko jäljellä. Hienoa oli laskeutua alaspäin niin, että 82 kilometrillä oli nollakulutus.

Muutamia juttuja mietittiin ennen matkaa: elokuu, koko Eurooppa lomalla, (hui ihmisiä kasoittain ja ruuhkia), jos ei varata hotellia kuin edellisenä päivänä, tai jopa samana päivänä, niin kuinka käy (ollaanko taivasalla), melkein joka yö uusi hotelli (alkaako pakkaaminen nyppimään?

Ja tässä vastauksia

Aikainen mato löytää linnun, eli kun meikäläiset heräävät joka tapauksessa aina kukonlaulun aikaan, niin me sitten ollaan aina ne ensimmäiset turistit joka paikassa. Jonot tulee vasta, kun massat heräävät.

Edellinen pätee myös liikenteeseen. Pahimmat ruuhkat yleensä meillä johtui tietöistä, ei lomalaisista.

Hotellit saatiin varattua todella helposti ja upeissa paikoissa on tullut yövyttyä. Useat hotellit myös antoivat huoneista alennusta tai korottivat huonetasoa, kun viime tipassa saivat vielä asiakkaita.

Logistiikka pakkauksen osalta osoittautui toimivaksi. Kertaakaan ei purettu laukkuja. Alla kuva ”the system” joka oikeasti toimii hyvin.

Aamiaiselle mennessä meillä ei ollut vielä suunnitelmaa mitä tänään tehdään ja missä hotellissa seuraava yö yövytään. Katselimme karttaa kohti Itävallan kuuluisaa Grossglocknerin alppitietä, ja huomasimme siinä välissä Dolomiitit. Kiva, mitähän siellä olisi. Ainakin yksi todella korkealle vievä kaapelihissi, Sass Pordoi. Mennään sinne. Kun näiden kiharoiden teiden nopeudet ovat todella alhaisia, ja takana oli vähän pidempiä matkapäiviä, halusimme kohtuullisia matkoja, ja otimme hotellin läheltä tuota kaapelihissiä Corvarasta.

Mutkaisilla alppiteillä ajaminen on sekä hauskaa että aika raskasta. Ratin vääntäminen alkaa käydä työstä. Osan aikaa mennään kiltisti jonossa, kun tiellä on hyvin vähän ohituspaikkoja ja tasaisesti pitkä jono.

Suunnittelu: Koska hotellissa ei ladattu, jommalla kummalla seuraavista kahdesta superista pitää pysähtyä. Valittiin lähempi Affissa, koska siinä oli tavaratalo.

Valmistelu: Ei ladattu.

Lopputulos: Affin pysähdys latasi akun aika täyteen kun tavaratalossa käytiin. Seuraavakin superi oli niin kätevässä paikassa, että laitettiin kuskin vaihto siihen ja etsittiin kahvilaa, mutta läheisen hotellin automaatti oli rikki eikä muita palveluita ollut paikalla, joten jatkettiin saman tien matkaa. Perillä hotellissa oli 40 % muistaakseni.

Portofinon valitseminen hotellin paikaksi, ostoskeskus Sveitsissä ja tavoite päästä vähän eteenpäin reitillä teki toisesta ostospäivästä myös yhtä pitkän ajopäivän, 521 km. Toscanan vuorilta Rivieralle ja sieltä Gardajärvelle kahdessa päivässä, täysin erilaiset maisemat joka paikassa. Yli 1000 km yhteensä ja silti ehditty jotain nähdä ja tehdä. Po-joen laakso humahti ohi välissä tasankona. Ehkä vähän koukuttavaa, että muutamassa tunnissa joku paikka on nähty ja sitten seuraavaan..

Taas kun puolivälissä käytiin Autogrillillä, jossa sattui olemaan superi, kaikki läheltä kävelevät perheet jäivät tuijottamaan autoa ja ottelemaan kuvia. Oli hauska tarkkailla kauempaa sitä.

Fox townin ostoskeskuksen vieressä oli toinen ostoskeskus, ja sen kellarissa kaksi Teslan laturia. Ne oli varattu asiakkaille, joten menin kahvilaan kirjoittamaan edellisten päivien juttuja. Verkko löytyi ja sainkin kaiken tehtyä sillä aikaa, kun Lulu oli ostoksilla.

Fox town oli tämän retken paras ostospaikka. Aikaisempienkin kokemusten mukaisesti ehkä Euroopan tai maailman paras. Oikeasti montaa hyvää merkkiä ja hurjilla alennuksilla. Melkein tavallisten toppatakkien hinnalla oikeita hyvänlaatuisia merkkituotteita.

Sveitsin raja ylitettiin siinä sitten kahteen kertaan. Jono liikkuu tullimiesten ohi ja he vilkaisevat sekunnin auton sisään ja viittaavat eteenpäin, eipä sen erikoisempaa siinä. Takaisin tullessa takapenkki täynnä ostoskasseja ei kiinnostanut sekään.

Sirmionessa varatussa hotellissa tuli ensimmäinen pettymys hotellilatauksen suhteen. Hotelli varattiin edellisenä iltana, mutta emme ottaneet sinne yhteyttä latauspaikan varaamisesta. Tähän asti aina on hotelliin saavuttaessa latauspaikka ollut vapaana ja auto saatu kiinni saman tien. Tässä hotellissa – ymmärrettävästi lomakauden keskellä – pysäköinti oli aivan täynnä, ja kaikki paikat latauspaikkaa myöten täynnä. Illan aikanakaan ne eivät vapautuneet. Mutta tämä nyt ei montaa minuuttia meidän seuraavaa päivää hidasta, kun 39 prosentilla päästäisiin seuraavalle ja sitäkin seuraavalle superille. Pääasia, että auto saatiin mukavaan pysäköintiin hotellille.

Sirmioneenkin ehdittiin vielä niin, että istuskeltiin jollain laiturilla pitkään ja ruokailtiin, ja silti normaaliin aikaan nukkumaan vähän elokuvia ja sarjoja katsellen suoratoistoista.

Suunnittelu: Tällä kertaa katsoin Fox Townin ostoskeskuksen läheltä onko latausta – ja kas siellähän on myöskin Teslan destination charger. Eli sinne päästään ilman latausta ja sieltä Gardalle latauksen jälkeen suoraan myös, matkat ovat niin lyhyitä.

Valmistelu: Illalla lataus 90 prosenttiin, ja kun herättiin, laitoin vielä menemään 100 prosenttiin asti, juuri sopivasti valmistui kun oltiin valmiita lähtöön. Sinänsä tarpeetonta latadat viimeistä 10 prosenttia, sillä säästää vain 3 minuuttia superilla latausta, ja Fox Townissa laturilla taas ollaan kuitenkin niin kauan, että akku on täynnä jos niin halutaan. Mutta tulipa vaan siinä kun aamulla muistin asian laitettua. Täysi lataus tulee ajettua pois heti kuitenkin, niin ei rasita akkua juurikaan.

Lopputulos: Suunnilleen reitin puolivälissä otettiin vain vaihtopaikaksi Autogrill, koska niille on nopea ajaa rampista sisään ja ulos. Ja piti käydä wc:ssäkin. No siellä sattui olemaan superi myös, niin laitettiin kiinni siksi aikaa. Sitten meni aikaa, kun ajateltiin käydä samalla kaupassa, mutta kassajono ei edennyt kun kassa oli rikki, ja lopulta lähdettiin ostamatta mitään. Tässäkin ei-lataus-pysähdyksessä tuli ladattua 18 %. Fox Townissa latasin 90 prosenttiin, ja sitten siirsin auton pois laturista, koska siinä näytti olevan käyttäjiä kahdella laturilla melkein koko ajan. Tällä päästiin Gardalle Sirmioneen niin, että perillä oli akkua 39 %.

Tässä on pari päivää tehty täyskäännöstä loppumatkan suunnitelmissa. Meillä ei ollut loppumatkan hotelleja varattuna, joten alkuperäiset ideat Sloveniasta, Kroatiasta, Tsekeistä tai mistä nyt lie siellä ovat koko ajan olleet aivan auki. Koska meillä päätavoitteita matkalla oli päästä maailman parhaimpiin outlet-myymälöihin, ja ne ovat täällä Italiassa ja Sveitsissä, niin nyt päätettiinkin olla huolehtimatta siitä ehditäänkö kuinka pitkälle Itä-Eurooppaan ja lähdetään kohti Fidenza Village- ja Fox Town -myymäläkyliä. Fidenza on Parman lähellä ja Fox Town Luganon ja Como-järven lähellä Sveitsin puolella. Vielä yksi vaihtoehto olisi Serravallessa Genovan lähellä oleva myymäläkylä, mutta se ei ole niin tärkeä, sieltä oli kokemusta, että Fox Town on joka tapauksessa parempi. Joten Serravalle jää mahdolliseksi jos nyt erityisesti tuntuu siltä kun siellä päin ollaan.

Matkasuunnitelma tehtiin niin, että ensin maanantaina ajetaan Fidenzaan, sieltä hotellille jonnekin ja sitten tiistaina mennään Fox towniin. Tässä kävi sitten niin, että katsottiin, että voisi vielä käydä kuuluisassa Portofinon kylässä Italian Rivieralla. Joten hotelli otettiin ihan siitä vierestä. Ei tullut mieleen heti, että sinne on vähän mutkaista vuoristotietäkin, että se ei varsinaisesti ollut nyt matkan varrella, mutta se nyt tuli otettua. Samalla otettiin myös seuraava yö Garda-järvellä Sirmionessa, eli Fox Townin jälkeen tiistaina oltaisiin vähän idempänä ja lähellä Itävallan High Alpine Roadia. Sitten voidaan miettiä ollaanko Gardalla vielä toinen yö vai jossain muualla ennen alppitietä. Se on kuitenkin aika kiva nähtävyys ja sen varrella haluaisi pysähdellä, eli ei haluaisi , että sinnekin pääsemiseen menisi paljoa aikaa kun se päivä koittaa.

Matkaksi maanantaina tuli yhteensä 517 kilometriä, eli melkoinen siirtymäpäivä taas. Ei sinänsä iso matka päivässä, mutta kun me haluamme kuitenkin tehdä muutakin kuin vain ajaa, niin tällaiset matkat vievät ison osan päivästä.

Italian moottoriteistä ja niillä Model 3:lla ajamisesta voisi tehdä vähän yhteenvetoa kokemuksista. Osa moottoriteistä on todella mutkaisia, ja näillä mutkaisilla osuuksilla nopeusrajoitus voi olla ihan mitä vain 80 ja 130 välillä. Joskus rajoitus jonkun tietyön takia laskee 60 asti, mutta tietyötä ei näy eikä kuulu, ja kaikki porhaltavat ohitse yli satasta. Toisaalta moottoritien yleisellä 130 nopeusrajoituksella on monia pätkiä, joissa mutkia ei halua tuolla nopeudella ajaa. Mutkissakin on siltoja, joissa on metallisia liukkaita liikuntasaumoja, ja tiellä voi olla erilaisia paiseita kesken kaiken, joissa pito häviää. Ei ole kiva mennä sellaisesta hyppyristä mutkassa. Vaikka Suomessa nopeusrajoitukset ovat joskus vähän arvottuja, niin täällä arpajaisten tulos on ollut vielä sekavampi. Ja se on vähentänyt rajoitusten kunnioitusta. Esimerkiksi kaikilla moottoriteiden välisillä rampeilla on 40 km/h rajoitusmerkit, ja niillä tuskin alle satasta mennään, jos vaan kurvissa pysytään tiellä. Maaseudun vuoristotiet ovat usein 50/60 km/h rajoituksella, mutta paikalliset menevät suorat täysillä ja mutkat ottaen koko tien leveydeltä. Kaistat tuntuvat ohjeellisilta, myös moottoriteillä.

Eli vähemmän kuin Suomessa pitää tuijottaa nopeusrajoitusta ja käyttää järkeään ja oikeaa tilannenopeutta. Olemme yrittäneet pysyä ainakin lähellä rajoituksia, koska ulkomailla ei ole tietoa mitkä ovat rajoitusten toleranssit, eikä sakkoasioita jaksa lomalla selvitellä. Kova homma joissain kohdissa epäselvissä merkinnöissä tietää nopeutta aina. Esimerkiksi tietyön jälkeen ei rajoituksen loppumista yleensä merkitä.

Siitä ei ole mitään käsitystä onko jossain nopeusvalvontaa. Teiden varrella on joitain kamerapönttöjä näkynyt, mutta ne ovat olleet jotenkin sivuun käännettyjä eivätkä paikallisetkaan ole niistä välittäneet.

Autopilotti ei näin mutkaisilla moottoriteillä toimi. 130 km/h vauhdissa ei ohjaus ehdi reagoimaan mutkiin. Tämä on uskoakseni EU-säädösten vika: auton liike automaattiohjauksessa sivusuunnassa on rajoitettu. Toivottavasti tämä rajoitus poistuu jossain vaiheessa, tällainen rajoitus ei ole turvallinen moottoritiellä.

Hotelli Best Western siellä Portofinon vieressä valittiin, kun siellä on taas kerran Teslan destination charger. Tällä kriteerillä löytyy joka kaupungista useita hotelleja, joten mukava suosia niitä.

Suunnittelu: Toissapäivänä kuumilta lähteiltä saatu lataus riittää pitkälle, jätettiin lähtöön sen katsominen kuinka pitkälle ajetaan ennen superipysähdystä. Firenzen superille on vain 130 kilometriä.

Valmistelu: Ei ladattu.

Lopputulos: Ajamaan kun lähdettiin, niin Firenzen laturi näytti olevan niin kovin lähellä, että laitoin suoraan navigoimaan Modenassa olevalle superille. Tuli vähän pitkä, yli 3 tunnin ajo heti alkuun Lululle. Sellaisen jälkeen on aika uupunut jo. Varsinkin kun alkuun on vuoristotiellä pyörittelyä ja lopussa puolen tunnin mateleva ja pysähtelevä ruuhka moottoritiellä onnettomuuden takia. Pysähdyttiin juuri wc-käynnin ja juotavan oston ajaksi, aika nopeasti jatkettiin kun akku oli 60 prosentin yli ja teho alkoi laskea. Fidenzan ostoskeskuksessa olikin sitten Teslan destination charger. Ostoksien aikana ehdin ladata 68 prosenttiin, joka riitti hyvin Portofinoon, eli ei tarvinnutkaan sitten enempää pysähdellä. Perillä oli 19 % ja taas hotellin laturi odottamassa.

Tänne pääsee myös pienillä veneillä…

Huomenna Fox Town, harjoittelua kaupan edessä (kyllä, tehokas outlettaus vaatii harjoittelua)