Toisena Yosemite-päivänä herättiin vielä aikaisemmin, 4:50. Illalla kun oli nukuttu ihan hyvissä ajoin niin ei mitään ongelmaa siinä. Hotellista saa kahvia mukaan vuorokauden ympäri. Näin oltiin jo puoli seitsemän jälkeen puistojonossa ja parkkipaikka löytyi helposti. Mirror lakea lähempänä oleva parkkipaikka oli kiinni, eli sitten mentiin samaan Mist trailin parkkipaikkaan mihin eilenkin.
Mirror LakellaTunnel view aamulla – ehkä vielä aikaisemmin aurinko olisi paremmin vuoren takana.On näissä heijastuskuvissa ihan ideansaMirror Laken pohjoispuolella polku oli veden vallassaEilenkin Mist Traililla mentiin tulvivien osien yli kivillä harppoen, ei aina kuivana.Metsässä kiertopolkua etsimässä
Eilen olikin kaikki tärkeimmät mukavasti tehtävissä olevat Yosemite Valleyn polut käyty. Glacier point kun on suljettuna, niin moni polku on siellä suljettuna. Ylempää Yosemite-putouksen reittiä ei haluta mennä, se olisi jonkun arvion mukaan 9 tuntia. Pari muutakin suljettiin pois ihan turhan pitkinä. Eilen tehtiin Mist trail, paluu Clark Pointin kautta (Nevada-putoukselta alas John Muir trail oli suljettu), ja alempi Yosemite falls, joka on ihan tasaista kävelyä, ja ulos ajettaessa pysähdyttiin Bridal Veil -putoukselle. Hyvää tuuria parkkipaikan kanssa siinä. Tänään Mirror lake ja aamulla pysähdyttiin Tunnel view:iin ottamaan kuva – siinä ei enää aamun jälkeen olisi paikkaa, tai olisi hankalaa jonottaa pitkään paikkaa.
Ihan joka paikasta Yosemite valleyn pohjalta näkyy suuntaan jos toiseen joku vesiputous
Mirror Lake:n ympäri menee polku, mutta siitä oli järven jälkeen sitten ympäri menevä osuus tulvan vallassa. Mehän ei uskottu vielä ensimmäisestä kierroksesta metsän puolelle, että tästä ei nyt pääse, vaan rämmittiin muidenkin kulkemia outoja polkuja ympäriinsä kunnes päästiin tulvineen polun ohi. Kivien yli ja runkojen yli tiheässäkin metsässä välillä.
Vielä laaksosta poistumisen jälkeen yksi pysähdys tien viereen näköalapaikalle. Siinäkin vettä ja vuorta samassa kuvassa.
Jonkin aikaa jonotusta ulospäinkin oli, kun sisään tuleva jono ja eri suuntiin kääntyvät ja pysäköivät autot välillä estävät liikennettä. Mutta Yosemite Valleystä päästiin aika nopeasti puolenpäivän jälkeen ulos, niin tässä puistossa oli vielä yksi helposti saavutettava paikka: Mariposa Sequoia Grove. Siellä parkkipaikalta bussi vie aivan puiden viereen ja mentiin vielä muutaman kilometrin lenkki. Yhteensä tälle päivälle arvioisin 16 kilometriä kävelyä.
SequoiatSelfietä ottamassaNämä läpiajettavat puut ovat tietty vähän surullisia, että ne on näin rikottu, mutta toisaalta nämä toivat luonnonpuistoille tunnettuutta ja saattoivat auttaa näiden metsien suojelua.
Tänään suunnitelma ruoaksi on uusi yritys South Gate Brewing Company -ravintolaan, varasuunnitelmana Taco Bell, vihanneksia ja marjoja ja eiliset pizzanloput.
Mount Shastalta punapuu-kansallispuistoon oli reilu 300 kilometriä. Eilen hotellin pihassa latasin Teslan superilla 90 prosenttiin, ja perillä oli nelisenkymmentä, näin isolla akulla ja pienellä kulutuksella ei hirveästi tarvitse miettiä latauksia. 3,5 tunnin ajon jälkeen siis kymmeneltä aamulla oltiin valmiita patikoimaan.
Matkan pääkohde ei pettänyt: tämä on mielestäni tähän asti maailmasta hienoin, ihmeellisin, erityisin paikka missä olen ollut.
Tämä päivä oli aika pitkälti siirtymäpäivä, jonka aikana mentiin vastaan tuleviin luonnonpuistoihin. Joissa on suurin osa nähtävyyksistä ja patikkareiteistä suljettu, koska joka paikka on vielä kuukauden – pari lumen peitossa.
Tietöitä on siellä täällä. Routa vahingoittaa teitä täälläkin ja korjattavaa on, ihan kuoppaisia pätkiä oli paljon.
Lake Tahoelta Tesla reititti Mt. Shastalle Susanvillen laturin kautta, ja siinä matkan varrella on Lassen volcanic national parkin pohjoinen sisäänkäynti, jossa on yksi järvireitti auki. Näkymät matkalla ja näissä luonnonpuistoissa alkavat muistuttaa Suomea, valtatiet ovat metsän keskellä ja ne ovat mäntyä, osin talousmetsää. Kalifornian suurten metsäpalojen jäljiltä oli valtavia alueita ihan palaneita puunrunkoja.
Manzanita-järvi oli Lassen volcanic -kansallispuiston ainoita auki olevia kohteita.Melko pelottomia lintuja ja muita eläimiä.Mt. Shastan rinteille menevä tie oli vielä tukevasti lumen peitossa, eikä siellä patikkareittejä ollut auki. Lähiympäristössä olisi kauempana ollut.Thairavintolassa kaikki annokset olivat veganisoitavissa. Kaupungissa on runsaasti vegaanimatkailijoita.
Nyt ollaan hyvissä asemissa matkan varsinaiseen kohteeseen, punapuumetsiin.
Ainoa matkan varrelle varattu nähtävyysretki oli Antiloopikanjoniin – sekä ylempi että alempi kanjoni. Ne ovat yksityisomistuksessa ja niihin ei pääse ilman opasta, ja jotta ei tarvitsisi ainakaan odotella, niin tehtiin varaus etukäteen.
Koronan aikana kanjonien omistaja rakensi kojujen tilalle rakennukset toiminnalleen.
Alemman kanjonin opasoperaattorit ovat kahden navajosisaruksen omistuksessa, ja oppaat ja työntekijät ovat paikallisia navajoja. Kanjonit vaativat ylläpitoa myös – tulvia voi olla vuodessa kymmenkuntakin tai sitten ei yhtään. Pienempi tulva voi tuoda kymmeniä senttejä hiekkaa kanjoneihin ja sitten iso tulva voi viedä pari metriä pois. Oppaat tekevät tällaisten tulvien jälkeen paljon töitä, esimerkiksi poistavat vettä tai pudottavat hiekkaa kanjoniin, jotta siellä olisi lattia jolla voi kävellä.
Tässä merihevonen alemmassa kanjonissa.Alemmasta kanjonista kavuttiin ylös lopulta aika kapeasta paikasta.Ylempään kanjoniin pääsi tulvavesiuomaa pitkin autojen lavalla.Oppaat näyttivät molemmista kanjoneista kaikki parhaat paikat ottaa kuvia. Tämä sydän on ylemmässä kanjonissaJoka paikassa tulee vastaan avaria upeita näkymiä.
Kanjonien katselu oli aamupäivällä jo tehty, joten nyt katsotaan vielä mitä muuta käydään katsomassa täällä, tänään ja huomenna.
Ajomatka oli uskomattoman upea, Lulun lataamia tuokiokuvia.
Lataamassa autoa ja ajajaa. Onneksi aina mukana ekstra Nessu, muuten kahvi liian laihaaIso osa Nevadasta, vai oliko tuo jo Arizonaa, on aidattu laitumeksi.Pakko pitää vielä wc-tauko, niin tehtiin se laturin kautta, vaikka perillä on enemmän kuin tarpeeksi akkua jäljellä. Jos vaikka ajetaan johonkin muualle välissä.Kukkia matkan varrella
Tänään kävi niin, että ihan pikkuisen tehtiin kovempi patikkaretki kuin oli tarkoitus. Noustiin hiekkadyyniä niin, että henki loppui.. miten tähän jouduttiin?
Jaakko nelinkontin ponnistelemassa. Noin joka kymmenennen askelen jälkeen lepotauko.
Tänään ohjelmassa oli Mojaven aavikko. Ja sen läpi ajamalla sitten siirtyminen Las Vegasiin yöksi.
Matkalla Mojaveen on paljon rakentamattomia tontteja.. ja joku aavikkokoti siellä täällä.Tämä nuori tulivuori route 66:n varrella olisi ollut siisti ja hiekaton retki dyynin sijaan.
Paras asia nähdä ja kokea Mojavessa on Kelso Dunes. Parkkipaikalta kun lähdetään, niin matka näyttää aika pitkältä. Korkeimman dyynin huipulle näkyy jotain uria, joten sitä kohti. Polku sinnepäin risteilee dyynien päällä ja välissä, eikä ihan parhaasta reitistä aina ole selvyyttä.
Korkeimman dyynin kyljessä olevat urat näyttivät kaukaa siltä, että niistä on menty ylös.
Niinpä sitten enempää ajattelematta suuntasimme sitä rinnettä kohti. Tuntui vähän uskomattomalta, että sinne pääsisi, mutta kun nyt oli tähän asti tultu, niin yritetään eteenpäin vaan. Ei voi olla pitkä matka enää..
Tässä vaiheessa oli tehty jo joitain jyrkempiä nuosuja....mutta tässä kohtaa vasta alkoi oikea koettelemus.
Kun jyrkin osuus alkoi, oli pakko ottaa kädet avuksi. Jalat upposivat joka askeleella vähän, ja nyt se tuli mahdottomaksi mennä pelkillä jalkavoimilla. Lulu pinkoi edellä, 20 askelta kerralla ja lepotauko. Minä perässä, 10-15 askeleen välein pitkä lepotauko. Ylös mennessä ei tuntunut mahdolliselta käyttää mihinkään ylimääräiseen energiaa. Hirvittävä huohotus aina askeleiden välillä, kunnes hengitys tasaantuu ja taas mennään eteenpäin. Huipulla makasin vähän aikaa ihan silmät kiinni. Tavallaan en ennen ole ollut siinä tilassa, että eteenpäin jatkamiseen tarvitaan paikallaan oloa niin pitkään. Maratonin missään vaiheessa ei ollut mitään tällaista. Omien rajojen koettelua.
Tätä reittiä olisi ollut tarkoitus tulla ylös, niinkuin kaikki muutkin!
Alas sitten sitä kautta, mistä kaikki muut tulivat ylös, loivia harjanteita pitkin. Hiekat sukista ja kohti Las Vegasia yöksi.
Pitkin autiomaata erilaisissa pikkupaikoissa on tekemällä tehtyjä omituisia nähtävyyksiä. Tämä oli Bakerissa ”Alien Fresh Jerky”Kuvan ikonisesta kyltistä voi ottaa jonottamatta, jos joku muukin turisti saa tulla kuvaan. Ei olla niin nuukia.Las Vegas loistossaan avautuu ikkunasta.Yötön ikuinen päivä on kasinoiden ostoskeskuksissa kuten Caesarsissa.Bellagion tanssivat suihkulähteet taisivat aiemmin jäädä näkemättä pimeään aikaan. Mietin sitä, että tällaisten esitysten taustalla on runsaasti insinöörityötä ja kunnossapitotyötä, jota on pakko arvostaa.
Lento on kyllä erinomainen, 11 tuntia ja perillä. Illalla ehdittiin vielä auringonvalossa nähdä paikkoja ja käydä syömässä.
Santa Monica Pier näyttää siltä, että se on haluttu pitää alkuperäisessä ulkoasussaanKoneessa otamme yleensä paikat käytävän molemmin puolin, että pääsemme aina kävelemään. Kone oli sen verran tyhjä, että molemmilla oli oma rivi nukkua vaaka-asennossa.Kahdesta vegaaniateriasta ensimmäinen oli eri kuin muilla, tässä linssejä jne. Toinen ateria oli käytännössä sama currytofu kuin muillakin, ehkä vaan jotain maitoa otettu pois.Kohta perilläSanta Monica Pier on kaikkien paikallisten ja turistien kohde perjantai-iltanaPierilläTämä taitaa olla se kuuluisa kakuntekijäTrue food kitchenTrue food kitchenillä oli erillinen vegaanimenu ja todella hyvät ruoatShore Hotellilla ehdittiin juuri nukkumaan, erinomainen sijainti heti Santa Monica Pierin edessä
Nyt ollaan oltu maassa puoli vuorokautta, niin on aika jatkaa matkaa luontokohteisiin, seuraavana Joshua Tree.
Yksi vanhemman Model S:n omistajan initiaatioriiteistä on kahvojen korjaus. Asian voisi hoitaa helposti tilaamalla korjaus Teslalta, ja usein kahvan vaihto tehdään mobiilihuoltona, eli korjaaja tulee paikan päälle ja hoitaa homman hetkessä. Hintaa lienee ~300 € nykyään. Mutta, tietysti asia on hauskempi tehdä itse, koska kahvojen tyypilliset viat ovat hyvin tiedossa ja korjauksesta on paljon ohjeita ja videoita. Oven rakenteesta on vanhoissakin ässissä eri versioita. Tämä on vanhinta mallia, joten lasin kanssa on pientä kikkailua, että kaikkiin kahvan muttereihin pääsee käsiksi.
Etuovea osin purettuna
Normaalisti ohje on, että lasi irroitetaan, mutta tässä videossa on hyvät kikat muttereiden irroitukseen ilmankin: https://www.youtube.com/watch?v=xhxNOfv2Eg8 . Kromilista irroittamalla pääsee ylimpään käsiksi lasi alas laskettuna, ja kahvan saa nostettua sen pultin ohi, kun lasin nostaa ylös ja vielä oven lukituksen laukaisemalla kiinni-asentoon lasi nousee pari senttiä ylemmäksi.
Tässä etukahvassa ’paddle gear’ oli murtunut, ja Vempele.fi:n verkkokaupasta tilasin vahvempaa mallia uudet. Teslalla ne eivät myöskään maksa montaa euroa, mutta halusin kestävämmän. Paddle gearin vaihtoon tämä video oli hyvä: https://www.youtube.com/watch?v=RGk-nhN-Nbo .
Se siitä etuovesta. Sitten takaovi, sen purkamisessa samat kikat eri muttereiden kimppuun käymiseen toimivat hyvin. Se missä asennossa kahvan irrotuksen jälkeen saa ulos oven sisältä, ei muuta kuin koittaa käännellä vaan niin kauan että se tulee ulos.. tulee mieleen Douglas Adamsin Dirk Gently’s Holistic Detective Agency ja sohva portaikossa.
1/4″ hylsysarjalla jatkovarret ja hylsyt ovat tarpeeksi kapeita mahtumaan oven rei’istäKahvan ylimpään mutteriin pääsee käsiksi kun lasi nostetaan ovi-kiinni-asentoonAuton voisi tietty pestä ennen toimenpiteitä, niin vaatteet eivät likaantuisi niin paljoaMikrokytkimen toimintaa tutkin yleismittarilla.Ohut johto on murtunut aivan kytkimen juuresta. Kovettunut eriste ei myötäile liikettä.
Takaoven kahvassa oli toinen tunnettu yleinen vika: ajan myötä kovettuneet johtojen eristemuovit kohdistavat kahvan liikkuessa voimaa johdon päähän, ja ohut johdin murtuu poikki. Kahva jo pitkään oireili, että piti pari kertaa nykiä ennen kuin aukesi – joku johdin sattumalta otti kiinni silloin tällöin.
Mikrokytkimeen uudelleen tinattu johto suojattuna kutistemuovilla
Paras korjaus tähän olisi uusi johtosarja, joka sisältää kaksi mikrokytkintä ja laadukkaat silikonieristeiset johdot. NELE001-koodilla löytyy, mutta hintaa onkin jo sata euroa – toki saattaa muilta Teslakuskeilta löytyä varastosta kohtuullisemmalla hinnalla vielä. No päätin sitten vain kolvata kiinni ja toivoa parasta. Kutistemuovi ympärille ja reippaasti tinaa.
Takaoven korjauksen ajaksi hattuhylly toimii säilytyspaikkanaMuttereita kiristäessä takaisin kahva pitää saada kolonsa keskelle
Aikaa ensikertalaisella menee työkalujen hankintaan ja youtube-videoiden katselemiseen tietysti. Itse auton kimpussa etuoven kanssa meni varmaan 3 tuntia. Sitten takaoven kanssa oli taas hankittu paremmat työkalut ja muutenkin näppärämmin sujui, että ehkä siinä oven kanssa touhutessa meni vähemmän.
Kannattiko? Ei kai sellaista harrastuksessa lasketa. Mutta vaihtoehtona Teslan tekemälle koko kahvan vaihdolle tällaisten omatoimisten korjausten mahdollisuus tekee vanhan S:n omistamisen houkuttelevammaksi, kun osan mahdollisista korjauskustannuksista voi välttää.
Tässä ässässä on vielä ongelmana talvirenkaiden rengaspaineanturit. 2018 ostetuiden Autelin antureiden paristot ovat lopussa ja anturit antavat mitä sattuu paineita, joten rengaspaineiden varoitusvalo palaa koko ajan. Luin Autelin ohjelmointilaitteella anturit, ja vaikka väittävät paristojen olevan kunnossa, niin luulenpa että siitä tässä on kyse. Kumit uusiessa paineantureiden vaihto olisi kätevintä. Nokian R3-renkaissa on kuitenkin vielä kulutuspintaa sen verran, että en ehkä viitsisi vielä vaihtaa. Toisaalta ovat ne syksyyn mennessä jo 5 vuotta vanhaa kumia, että siinä mielessä syytä olisi.
Toinen rikkinäinen juttu on takaluukun avausmoottori – tai mahdollisesti johtosarja. Luukun lukitusmoottori jo vaihdettiin, mutta tämä jäi vielä viaksi. Toisin kuin kahvojen viat, tämä ei haittaa auton normaalia käyttöä, että kiirettä ei ole hirveästi tätä askarrella.
Raitisilmasuodattimen muistin nyt vaihtaa, vaikka tarvikevaraosa oli tullut jo hankittua aikaa sitten. Olipa paksu tomukerros. Taisi mennä yli 100 000 km sillä.
Kolmas ongelmakohta on tuulilasinpyyhkimen varsi, joka hankaa konepeltiä. Ongelma on ollut jo sen verran aikaa, että konepellistä on kulunut iso palanen pois. Taasen pyyhkijäkoneiston voisi vaihdattaa Teslalla, mutta tavallaan parempi korjaus on Vempele.fi:n holkkisarja, jolla väljästä koneistosta tulee parempi ja kestävämpi. Siinä vaan on taas hommaa päästä koneistoon käsiksi, joten tämäkin korjaus on vähän niinkuin kesken. Kohta alan katsomaan aiheesta youtube-videoita.
Muuten pariin vuoteen ainoa korjaus on ollut DC-DC-muuntimen vaihto. Aiemmassa artikkelissani käsittelin virheilmoituksia, joita auto antoi, ja jouduin antamaan virtaa 12 voltin järjestelmään, että auton saa käyntiin. No nämä viat kertoivat kuitenkin oikeasta viasta, vaikka ensin Teslan etädiagnostiikka ei sitä saanut selville. Semmonen normaali tonnin remontti tuo vaihto. Että kyllä niistä virheilmoituksista käytännössä kaikista ihan oikea vika taustalta löytyy.
Olen muutaman ihmisen kanssa pitkin vuosia keskustellut Teslan valinnasta. Moni pohtii kustannustehokasta vaihtoehtoa käytetyn Model S:n ja uuden tai vähän käytetyn Model Y:n tai 3:n välillä. Korjauskustannukset pelottavat vahoissa, vaikka kilometreillä ei olekaan auton voimalinjaan suurta vaikutusta. Ajoakun korjauksetkin onnistuvat Teslaa halvemmalla nykyään myös Suomessa. 5500 € on yksi kerrottu korjauksen hinta. Olenkin esittänyt yleensä kysymyksen, että mitä jos ostaa kolmosta tai yytä 15 000 € halvemmalla Model S:n ja laittaa henkisesti tuon verran seuraavan 15 vuoden korjausrahastoon? Model S on kuitenkin tyylikäs ja tilava auto, ja virkistävä vaihtelu yleisten kolmosten ja yiden seassa. Käytetyssä lisävarusteet ovat myös yleensä halpoja: P- eli tehomallit ja autopilotit tulevat melkein kaupan päälle. Ja jos jonain vuonna ei tonnia menekään yllättäviin huoltoihin, niin hemmottelee sitten itseään jollain kivalla.
Olen ajoittain vuokrannut tätä ässää pulaan joutuneille muille Teslakuskeille. Jos oma auto on myyty ja uutta joutuu odottelemaan tai muuten on autojen välissä ja minulla auto on ollut vapaana, niin olen tarjonnut autoa hätiin ja saanut perusteltua itselleni tällaisen harrasteauton omistamista taas vähän paremmin.
2021 kesällä tuli mieleen, että olisi kiva olla paras Tesla matkantekoon mitä löytyy. Vanhanmallisen Model S:n tuotanto oli lopetettu ja uutta parhaana versiona Plaidia olisi tulossa. Model S olisi kivoin ympäri Eurooppaa ja mukava matkanteko kaasujousilla (toisin kuin klassikko-S ja Model 3) ja kohtuullisella kulutuksella ja rangella (toisin kuin Model X:llä) olisi ylellistä. Niinpä laitettiin tilausta sisään ja katsottiin koska alkaa tulemaan. Ihan ensimmäisinä ei tilattu, silloin olisi tilattu todennäköisesti Plaid+, jolloin olisi saatu muistaakseni 10 k€ lisäalennus kun plussamalli peruuntui. No myöhemmin tuli hinnankorotuksia ja tämä vanha tilaus on noin 15.000 € halvempi kuin sama varustus nyt tilattuna.
Tilauksessa on Plaid harmaana, musta sisus, FSD itsestään ajava ja 21″ vanteet Yoke-ratilla
Meillä kuitenkin on kahdelle ihmiselle 2 autoa käytössä muutenkin (Model X ja Model 3) niin tarpeemme käyttöautoille on kunnossa. Kolmas, vanha Model S on ajoittain muualla lainassa tai vuokralla tai omassa käytössäkin. Siitä ei raaski luopua, koska jälleenmyyntiarvo on sellainen, että sen pitää harrastuksekseen. Haluan osoittaa, miten auto kestää kilometrejä. Nyt niitä on melkein 390.000. Model X:stä ei raaski luopua, koska se on kuitenkin erityinen auto autonrakennuksen historiassa, niin monimutkaista ei enää tulla suunnittelemaan sarjatuotantoon. Ja tämä on Signature-värissä ja Suomen ensimmäinen. Model 3:sta ei raaski luopua, koska se on näppärän kokoinen verrattuna muihin Tesloihin ja hienosti teipattu. Jarrutkin rakennettu uusiksi. Tänä viikonloppuna olen sillä taas menossa Rukan Teslaclub-tapaamiseen ja jääradalle.
Ensi kesäksi olimme miettimässä lomamatkaa autolla Espanjaan. Tuohon matkaan Model S ja nimenomaan uusi sellainen parhaalla tekniikalla olisi ollut ylellinen. Toisena vaihtoehtona on matka USA:n ja erityisesti Kalifornian luontoon – isoimpia ja vanhimpia puita muun muassa katsomaan. On nimittäin luettu The Overstory . Tässä kohtaa kun alettiin miettimään mitä oikeasti halutaan, Kalifornianmatka voitti, ja sinänsä upea mahdollisuus uudella Teslalla kivasta Euroopanmatkasta jäi kakkoseksi.
Kaliforniassa puiden lähelle päästäkseen pitää olla auto. Tesla on siis pakko vuokrata. Tai jos matka olisi tarpeeksi pitkä, ajettaisiin vaikka Yellowstoneen asti, niin mitä jos ostaisi klassikon Los Angelesista ja myisi jossain muualla? Ehkä vähän vaikeaa.
Siksipä alkoi tuntua tarpeettomalta myös ottaa autoa vastaan. Syksyllä jo lykkäsimme toimitusta, koska oli paljon muutakin tekemistä eikä autolla käyttöä yleensäkään elämässämme talviaikaan niin paljoa. Tilaushintamme on 145.590 € toimitusmaksuineen, ja vastaava kokoonpano nyt tilattuna maksaa noin 160.000 €. Tesla toivoo, että jos emme ota autoa vastaan, niin ilmoitaisimme siitä 2.2.2023 eli huomiseen mennessä. Tietysti voimme perua tilauksen koska tahansa, mutta mielelläni haluaisin olla kohtelias Teslaa kohtaan ja tehdä päätöksen huomenna.
Nyt jos sattuisi olemaan ketään, joka on uutta Plaidia harkinnut, niin voin tehdä niin, että otan auton vastaan, ja myyn heti uudelle ostajalle. Hän voi ajaa auton itse ulos alusta lähtien. Tesla sinänsä varaa mahdollisuuden, että peruvat kaupan, jos saavat tietää, että auto myydään heti edelleen. En kuitenkaan usko, että heillä on mitään syytä näin tehdä. Ja pahimmassa tapauksessa kauppa vain peruuntuu eikä kukaan häviä mitään.
Kiinnostuneita on ollut, mutta vielä ei ole mitään sovittu, joten huomenna näillä näkymin perun tilauksen.
Rukalle piti sitten mennä toista kertaan noin kuukauden sisään, koska Kuusamossa on Juha Kankkunen Driving Academyn jäärata, jolla oli Tesla Club Finlandin kuukausitapaaminen ja Teslojen ja muiden sähköautojen ratapäivä lauantaina 5.2.2022. Tapahtuma ei tullut osallistujille maksamaan mitään, koska Continental maksoi radan ja tapahtumaa ohjaavan henkilökunnan kustannukset.
Ennen ajoa valot pyyhitään puhtaaksi ja kamerat. Vanteiden putsaus tuntui turhalta, sama lumi sisällä hetikohta taas.
Edellisenä päivänä vähän jännättiin, että paljonko lunta tulee ajopäivän aikana, mutta suurin osa sateesta tuli jo edellisenä yönä, eikä päivällä satanut muutama sentti haitannut. Järven jäällä olevan radan yhdysreittejä pidettiin puhtaana usealla traktorilla ja itse ratoja huollettiin myös, jos nyt ajamiselta kovasti ehtivät peittyäkään.
Rata on tähänastisista jääradoista paras, ei penkkoja vaan vain vähän syvempää lunta ajoradan ulkopuolella. Vaihtelevia pitoja, peilijäästä kitkoillakin melko pitävään lumipeitteeseen. Ratoja on tehty järvelle yhteensä 10 erilaista, ja niistä oli 5 nyt käytössä. Oli lyhyempää ja pidempää, nopeampaa ja hitaampaa. Yhteensä kävin jäällä 5 kertaa, mutta en kaikilla radoilla, viimeinen aika pitkä vasemmalla puolella oli minulla ensimmäinen ja viimeinen vuoro. Olisiko siitä vasemmalta juuri jäänyt se toinen ajamatta.
Jäälle vietiin 10 auton erissä ja ripoteltiin radoille odottamaan vuoroa.
Tapahtuma pyöri niin, että ympäristöluvan mukaisesti kerralla saa olla vain 10 autoa jäällä ajamassa ajoharjoitetta. Jäällä voi olla enemmän autoja siirtymässä ja odottamassa kyllä. Jotenka ensin jonotettiin radalle kuivalla maalla, sitten 10 kerrallaan vietiin jäälle ja ohjattiin 2 autoa kunkin radan eteen odottamaan. Kun edelliset lopettivat noin 15 minuutin ajovuoroaan, nämä odottajat pääsivät ajamaan, kaksi kerrallaan siis samalle radalle. Edelliset autot vietiin taas letkassa pois jäältä.
Iltapäivän puolella kannatti mennä jonoon saman tien, seuraavaan erään pääsi aina.
Tämä tapahtuma oli täysin erilainen kuin radan normaali toiminta, jossa kouluttajat radan omilla Audeilla ovat koulutettavien mukana. Nyt ajoivat kaikki omilla autoillaan, ja tällä järjestelyllä haluttiin varmaankin pitää radat koko ajan käytössä kuitenkin ympäristölupaa noudattaen ja tasapuolisesti jonottamalla rata-aikaa jakaen. Iltapäivästä järjestely kuitenkin menetti jonkin verran tehoa, koska radan henkilökuntaa kävi välillä lounaalla ja toisaalta jonossa autojen määrä väheni niin, että rata ei tullutkaan täyteen, kun osa autoista oli kuitenkin aina pakollisella kierroksella varikon kautta. Loppupäivän ajot olisi voinut järjestää niin, että rata olisi ollut täynnä paremmin.
Kitkoilla ajaessa kulutus ei nouse yhtä paljoa kuin nastoilla.
Akkua kului vuoroilla hieman alle 10 prosenttia Model 3 Performancella kitkarenkailla. Nastoilla kuluu selvästi enemmän.
Radalta poistuttiin myös oman ajon päätyttyä jonossa kaikki kerralla.
Itseäni harmittaa vähän, että olisin ehtinyt ajaa pari vuoroa enemmän, jos vain olisin mennyt aina jonoon saman tien. Iltapäivästä kaikki pääsivät kuitenkin saman tien uudestaan 10 letkaan jonottamaan.
Continental tarjosi kaiken muun lisäksi keitot lounaaksi ja kahvit.Ajojen loputtua otettiin vielä autoletkana kierros jäällä kuvia varten. Sähkökelkan testilenkki meni myös jäällä.Kirsi, Continentalin ja radan henkilökunta tilaisuuden loppusanoja lausumassa.Iltapäivän hämärtyessä vielä paikalla olleet klubilaiset saivat pientä paperista muistoa, ”osallistumistodistuksen”.Heti tapahtuman loputtua kilpajuoksu Kuusamon pikalatureille.
Kuusamon ja Rukan kaikissa majoituspaikoissa ei tätä määrää sähköautoja saa lataukseen vielä tässä vaiheessa, meilläkin samassa mökissä 5 Teslaa yötä, joten jos seuraavana aamuna on tarkoitus lähteä liikkeelle, hörppy pikasähköä auttaa. Siksi tilaisuuden loputtua tulikin pieni kilpajuoksu Kuusamon pikalatureille, joita on siis Prisman ja K-Citymarketin pihoissa. Samalla sai hoidettua kauppareissun ja päivällisen hankinnan, tuli juteltua ratapäivän jälkeen muiden osallistujien kanssa ja vähän laitettua autossa taas tavaroita paikalleen.
Lataus ei tulevaisuudessa ole samanlainen järjestelyä vaativa asia, koska tokihan jokaisessa mökissä on paremmat latausmahdollisuudet pian.
Rengaspaineiden nostoon radan jälkeen taloudellisiin matkapaineisiin on ladatessa aikaa. Lumi ja loska ehti jäätyä koppuraksi vanteisiin, enkä jaksanut lähteä raapimaan irti.
Viimeinen seikkailu vielä tuossa ladatessa tapahtui: tein sillä tavalla ehkä vähän tyhmästi, että kun yksi venttiilihattu oli renkaista hukkunut menomatkalla, niin aloin siinä sitten kuitenkin radalla pöllynneen lumen jälkeen täyttämään renkaita alennetuista ratapaineista taloudellisiin matkapaineisiin. Tavoite kylmäpaineet 2,9-3,0 baria, joten kompressori laulamaan, sitten kun näytössä välähtää 3,15 niin ottaen huomioon ilman kuumenemisen puristettaessa, ollaan siinä paikkeilla. No se hatuton venttiili sitten kompressoria irrottaessa ei lopettanutkaan sihinää. Että mielessä kävi jotta Autoliitto saa taas soiton ja pitikö mennä sorkkimaan kun asia jo etukäteen mietitytti. Mutta ajattelinpa asiaa siltä kantilta, että lunta on lentänyt, ja tässä täytellessä se varmaan on johonkin väärään paikkaan mennyt, osin sulanut ja jäätynyt, että pelastaisiko venttiilin lämmitys sormin jotain. Kompressori kiinni ja paineet kohdalleen ja jonnin aikaa muutenkin jäisillä näpeillä lämmitystä. Sihinät loppuivat ja matkan aikana silmä tarkkana seurattu paine ei sitten laskenut mihinkään. Puuh.
No entä itse ajaminen? Palaan siihen videolla myöhemmin. Ja miten ihmeessä Rukalle sähköautolla pääsee, ja takaisinkin vielä, vaikka asiaa epäillään jatkuvasti vieläkin.
