Tänään kävi niin, että ihan pikkuisen tehtiin kovempi patikkaretki kuin oli tarkoitus. Noustiin hiekkadyyniä niin, että henki loppui.. miten tähän jouduttiin?
Jaakko nelinkontin ponnistelemassa. Noin joka kymmenennen askelen jälkeen lepotauko.
Tänään ohjelmassa oli Mojaven aavikko. Ja sen läpi ajamalla sitten siirtyminen Las Vegasiin yöksi.
Matkalla Mojaveen on paljon rakentamattomia tontteja.. ja joku aavikkokoti siellä täällä.Tämä nuori tulivuori route 66:n varrella olisi ollut siisti ja hiekaton retki dyynin sijaan.
Paras asia nähdä ja kokea Mojavessa on Kelso Dunes. Parkkipaikalta kun lähdetään, niin matka näyttää aika pitkältä. Korkeimman dyynin huipulle näkyy jotain uria, joten sitä kohti. Polku sinnepäin risteilee dyynien päällä ja välissä, eikä ihan parhaasta reitistä aina ole selvyyttä.
Korkeimman dyynin kyljessä olevat urat näyttivät kaukaa siltä, että niistä on menty ylös.
Niinpä sitten enempää ajattelematta suuntasimme sitä rinnettä kohti. Tuntui vähän uskomattomalta, että sinne pääsisi, mutta kun nyt oli tähän asti tultu, niin yritetään eteenpäin vaan. Ei voi olla pitkä matka enää..
Tässä vaiheessa oli tehty jo joitain jyrkempiä nuosuja....mutta tässä kohtaa vasta alkoi oikea koettelemus.
Kun jyrkin osuus alkoi, oli pakko ottaa kädet avuksi. Jalat upposivat joka askeleella vähän, ja nyt se tuli mahdottomaksi mennä pelkillä jalkavoimilla. Lulu pinkoi edellä, 20 askelta kerralla ja lepotauko. Minä perässä, 10-15 askeleen välein pitkä lepotauko. Ylös mennessä ei tuntunut mahdolliselta käyttää mihinkään ylimääräiseen energiaa. Hirvittävä huohotus aina askeleiden välillä, kunnes hengitys tasaantuu ja taas mennään eteenpäin. Huipulla makasin vähän aikaa ihan silmät kiinni. Tavallaan en ennen ole ollut siinä tilassa, että eteenpäin jatkamiseen tarvitaan paikallaan oloa niin pitkään. Maratonin missään vaiheessa ei ollut mitään tällaista. Omien rajojen koettelua.
Tätä reittiä olisi ollut tarkoitus tulla ylös, niinkuin kaikki muutkin!
Alas sitten sitä kautta, mistä kaikki muut tulivat ylös, loivia harjanteita pitkin. Hiekat sukista ja kohti Las Vegasia yöksi.
Pitkin autiomaata erilaisissa pikkupaikoissa on tekemällä tehtyjä omituisia nähtävyyksiä. Tämä oli Bakerissa ”Alien Fresh Jerky”Kuvan ikonisesta kyltistä voi ottaa jonottamatta, jos joku muukin turisti saa tulla kuvaan. Ei olla niin nuukia.Las Vegas loistossaan avautuu ikkunasta.Yötön ikuinen päivä on kasinoiden ostoskeskuksissa kuten Caesarsissa.Bellagion tanssivat suihkulähteet taisivat aiemmin jäädä näkemättä pimeään aikaan. Mietin sitä, että tällaisten esitysten taustalla on runsaasti insinöörityötä ja kunnossapitotyötä, jota on pakko arvostaa.
Lento on kyllä erinomainen, 11 tuntia ja perillä. Illalla ehdittiin vielä auringonvalossa nähdä paikkoja ja käydä syömässä.
Santa Monica Pier näyttää siltä, että se on haluttu pitää alkuperäisessä ulkoasussaanKoneessa otamme yleensä paikat käytävän molemmin puolin, että pääsemme aina kävelemään. Kone oli sen verran tyhjä, että molemmilla oli oma rivi nukkua vaaka-asennossa.Kahdesta vegaaniateriasta ensimmäinen oli eri kuin muilla, tässä linssejä jne. Toinen ateria oli käytännössä sama currytofu kuin muillakin, ehkä vaan jotain maitoa otettu pois.Kohta perilläSanta Monica Pier on kaikkien paikallisten ja turistien kohde perjantai-iltanaPierilläTämä taitaa olla se kuuluisa kakuntekijäTrue food kitchenTrue food kitchenillä oli erillinen vegaanimenu ja todella hyvät ruoatShore Hotellilla ehdittiin juuri nukkumaan, erinomainen sijainti heti Santa Monica Pierin edessä
Nyt ollaan oltu maassa puoli vuorokautta, niin on aika jatkaa matkaa luontokohteisiin, seuraavana Joshua Tree.
Yksi vanhemman Model S:n omistajan initiaatioriiteistä on kahvojen korjaus. Asian voisi hoitaa helposti tilaamalla korjaus Teslalta, ja usein kahvan vaihto tehdään mobiilihuoltona, eli korjaaja tulee paikan päälle ja hoitaa homman hetkessä. Hintaa lienee ~300 € nykyään. Mutta, tietysti asia on hauskempi tehdä itse, koska kahvojen tyypilliset viat ovat hyvin tiedossa ja korjauksesta on paljon ohjeita ja videoita. Oven rakenteesta on vanhoissakin ässissä eri versioita. Tämä on vanhinta mallia, joten lasin kanssa on pientä kikkailua, että kaikkiin kahvan muttereihin pääsee käsiksi.
Etuovea osin purettuna
Normaalisti ohje on, että lasi irroitetaan, mutta tässä videossa on hyvät kikat muttereiden irroitukseen ilmankin: https://www.youtube.com/watch?v=xhxNOfv2Eg8 . Kromilista irroittamalla pääsee ylimpään käsiksi lasi alas laskettuna, ja kahvan saa nostettua sen pultin ohi, kun lasin nostaa ylös ja vielä oven lukituksen laukaisemalla kiinni-asentoon lasi nousee pari senttiä ylemmäksi.
Tässä etukahvassa ’paddle gear’ oli murtunut, ja Vempele.fi:n verkkokaupasta tilasin vahvempaa mallia uudet. Teslalla ne eivät myöskään maksa montaa euroa, mutta halusin kestävämmän. Paddle gearin vaihtoon tämä video oli hyvä: https://www.youtube.com/watch?v=RGk-nhN-Nbo .
Se siitä etuovesta. Sitten takaovi, sen purkamisessa samat kikat eri muttereiden kimppuun käymiseen toimivat hyvin. Se missä asennossa kahvan irrotuksen jälkeen saa ulos oven sisältä, ei muuta kuin koittaa käännellä vaan niin kauan että se tulee ulos.. tulee mieleen Douglas Adamsin Dirk Gently’s Holistic Detective Agency ja sohva portaikossa.
1/4″ hylsysarjalla jatkovarret ja hylsyt ovat tarpeeksi kapeita mahtumaan oven rei’istäKahvan ylimpään mutteriin pääsee käsiksi kun lasi nostetaan ovi-kiinni-asentoonAuton voisi tietty pestä ennen toimenpiteitä, niin vaatteet eivät likaantuisi niin paljoaMikrokytkimen toimintaa tutkin yleismittarilla.Ohut johto on murtunut aivan kytkimen juuresta. Kovettunut eriste ei myötäile liikettä.
Takaoven kahvassa oli toinen tunnettu yleinen vika: ajan myötä kovettuneet johtojen eristemuovit kohdistavat kahvan liikkuessa voimaa johdon päähän, ja ohut johdin murtuu poikki. Kahva jo pitkään oireili, että piti pari kertaa nykiä ennen kuin aukesi – joku johdin sattumalta otti kiinni silloin tällöin.
Mikrokytkimeen uudelleen tinattu johto suojattuna kutistemuovilla
Paras korjaus tähän olisi uusi johtosarja, joka sisältää kaksi mikrokytkintä ja laadukkaat silikonieristeiset johdot. NELE001-koodilla löytyy, mutta hintaa onkin jo sata euroa – toki saattaa muilta Teslakuskeilta löytyä varastosta kohtuullisemmalla hinnalla vielä. No päätin sitten vain kolvata kiinni ja toivoa parasta. Kutistemuovi ympärille ja reippaasti tinaa.
Takaoven korjauksen ajaksi hattuhylly toimii säilytyspaikkanaMuttereita kiristäessä takaisin kahva pitää saada kolonsa keskelle
Aikaa ensikertalaisella menee työkalujen hankintaan ja youtube-videoiden katselemiseen tietysti. Itse auton kimpussa etuoven kanssa meni varmaan 3 tuntia. Sitten takaoven kanssa oli taas hankittu paremmat työkalut ja muutenkin näppärämmin sujui, että ehkä siinä oven kanssa touhutessa meni vähemmän.
Kannattiko? Ei kai sellaista harrastuksessa lasketa. Mutta vaihtoehtona Teslan tekemälle koko kahvan vaihdolle tällaisten omatoimisten korjausten mahdollisuus tekee vanhan S:n omistamisen houkuttelevammaksi, kun osan mahdollisista korjauskustannuksista voi välttää.
Tässä ässässä on vielä ongelmana talvirenkaiden rengaspaineanturit. 2018 ostetuiden Autelin antureiden paristot ovat lopussa ja anturit antavat mitä sattuu paineita, joten rengaspaineiden varoitusvalo palaa koko ajan. Luin Autelin ohjelmointilaitteella anturit, ja vaikka väittävät paristojen olevan kunnossa, niin luulenpa että siitä tässä on kyse. Kumit uusiessa paineantureiden vaihto olisi kätevintä. Nokian R3-renkaissa on kuitenkin vielä kulutuspintaa sen verran, että en ehkä viitsisi vielä vaihtaa. Toisaalta ovat ne syksyyn mennessä jo 5 vuotta vanhaa kumia, että siinä mielessä syytä olisi.
Toinen rikkinäinen juttu on takaluukun avausmoottori – tai mahdollisesti johtosarja. Luukun lukitusmoottori jo vaihdettiin, mutta tämä jäi vielä viaksi. Toisin kuin kahvojen viat, tämä ei haittaa auton normaalia käyttöä, että kiirettä ei ole hirveästi tätä askarrella.
Raitisilmasuodattimen muistin nyt vaihtaa, vaikka tarvikevaraosa oli tullut jo hankittua aikaa sitten. Olipa paksu tomukerros. Taisi mennä yli 100 000 km sillä.
Kolmas ongelmakohta on tuulilasinpyyhkimen varsi, joka hankaa konepeltiä. Ongelma on ollut jo sen verran aikaa, että konepellistä on kulunut iso palanen pois. Taasen pyyhkijäkoneiston voisi vaihdattaa Teslalla, mutta tavallaan parempi korjaus on Vempele.fi:n holkkisarja, jolla väljästä koneistosta tulee parempi ja kestävämpi. Siinä vaan on taas hommaa päästä koneistoon käsiksi, joten tämäkin korjaus on vähän niinkuin kesken. Kohta alan katsomaan aiheesta youtube-videoita.
Muuten pariin vuoteen ainoa korjaus on ollut DC-DC-muuntimen vaihto. Aiemmassa artikkelissani käsittelin virheilmoituksia, joita auto antoi, ja jouduin antamaan virtaa 12 voltin järjestelmään, että auton saa käyntiin. No nämä viat kertoivat kuitenkin oikeasta viasta, vaikka ensin Teslan etädiagnostiikka ei sitä saanut selville. Semmonen normaali tonnin remontti tuo vaihto. Että kyllä niistä virheilmoituksista käytännössä kaikista ihan oikea vika taustalta löytyy.
Olen muutaman ihmisen kanssa pitkin vuosia keskustellut Teslan valinnasta. Moni pohtii kustannustehokasta vaihtoehtoa käytetyn Model S:n ja uuden tai vähän käytetyn Model Y:n tai 3:n välillä. Korjauskustannukset pelottavat vahoissa, vaikka kilometreillä ei olekaan auton voimalinjaan suurta vaikutusta. Ajoakun korjauksetkin onnistuvat Teslaa halvemmalla nykyään myös Suomessa. 5500 € on yksi kerrottu korjauksen hinta. Olenkin esittänyt yleensä kysymyksen, että mitä jos ostaa kolmosta tai yytä 15 000 € halvemmalla Model S:n ja laittaa henkisesti tuon verran seuraavan 15 vuoden korjausrahastoon? Model S on kuitenkin tyylikäs ja tilava auto, ja virkistävä vaihtelu yleisten kolmosten ja yiden seassa. Käytetyssä lisävarusteet ovat myös yleensä halpoja: P- eli tehomallit ja autopilotit tulevat melkein kaupan päälle. Ja jos jonain vuonna ei tonnia menekään yllättäviin huoltoihin, niin hemmottelee sitten itseään jollain kivalla.
Olen ajoittain vuokrannut tätä ässää pulaan joutuneille muille Teslakuskeille. Jos oma auto on myyty ja uutta joutuu odottelemaan tai muuten on autojen välissä ja minulla auto on ollut vapaana, niin olen tarjonnut autoa hätiin ja saanut perusteltua itselleni tällaisen harrasteauton omistamista taas vähän paremmin.
2021 kesällä tuli mieleen, että olisi kiva olla paras Tesla matkantekoon mitä löytyy. Vanhanmallisen Model S:n tuotanto oli lopetettu ja uutta parhaana versiona Plaidia olisi tulossa. Model S olisi kivoin ympäri Eurooppaa ja mukava matkanteko kaasujousilla (toisin kuin klassikko-S ja Model 3) ja kohtuullisella kulutuksella ja rangella (toisin kuin Model X:llä) olisi ylellistä. Niinpä laitettiin tilausta sisään ja katsottiin koska alkaa tulemaan. Ihan ensimmäisinä ei tilattu, silloin olisi tilattu todennäköisesti Plaid+, jolloin olisi saatu muistaakseni 10 k€ lisäalennus kun plussamalli peruuntui. No myöhemmin tuli hinnankorotuksia ja tämä vanha tilaus on noin 15.000 € halvempi kuin sama varustus nyt tilattuna.
Tilauksessa on Plaid harmaana, musta sisus, FSD itsestään ajava ja 21″ vanteet Yoke-ratilla
Meillä kuitenkin on kahdelle ihmiselle 2 autoa käytössä muutenkin (Model X ja Model 3) niin tarpeemme käyttöautoille on kunnossa. Kolmas, vanha Model S on ajoittain muualla lainassa tai vuokralla tai omassa käytössäkin. Siitä ei raaski luopua, koska jälleenmyyntiarvo on sellainen, että sen pitää harrastuksekseen. Haluan osoittaa, miten auto kestää kilometrejä. Nyt niitä on melkein 390.000. Model X:stä ei raaski luopua, koska se on kuitenkin erityinen auto autonrakennuksen historiassa, niin monimutkaista ei enää tulla suunnittelemaan sarjatuotantoon. Ja tämä on Signature-värissä ja Suomen ensimmäinen. Model 3:sta ei raaski luopua, koska se on näppärän kokoinen verrattuna muihin Tesloihin ja hienosti teipattu. Jarrutkin rakennettu uusiksi. Tänä viikonloppuna olen sillä taas menossa Rukan Teslaclub-tapaamiseen ja jääradalle.
Ensi kesäksi olimme miettimässä lomamatkaa autolla Espanjaan. Tuohon matkaan Model S ja nimenomaan uusi sellainen parhaalla tekniikalla olisi ollut ylellinen. Toisena vaihtoehtona on matka USA:n ja erityisesti Kalifornian luontoon – isoimpia ja vanhimpia puita muun muassa katsomaan. On nimittäin luettu The Overstory . Tässä kohtaa kun alettiin miettimään mitä oikeasti halutaan, Kalifornianmatka voitti, ja sinänsä upea mahdollisuus uudella Teslalla kivasta Euroopanmatkasta jäi kakkoseksi.
Kaliforniassa puiden lähelle päästäkseen pitää olla auto. Tesla on siis pakko vuokrata. Tai jos matka olisi tarpeeksi pitkä, ajettaisiin vaikka Yellowstoneen asti, niin mitä jos ostaisi klassikon Los Angelesista ja myisi jossain muualla? Ehkä vähän vaikeaa.
Siksipä alkoi tuntua tarpeettomalta myös ottaa autoa vastaan. Syksyllä jo lykkäsimme toimitusta, koska oli paljon muutakin tekemistä eikä autolla käyttöä yleensäkään elämässämme talviaikaan niin paljoa. Tilaushintamme on 145.590 € toimitusmaksuineen, ja vastaava kokoonpano nyt tilattuna maksaa noin 160.000 €. Tesla toivoo, että jos emme ota autoa vastaan, niin ilmoitaisimme siitä 2.2.2023 eli huomiseen mennessä. Tietysti voimme perua tilauksen koska tahansa, mutta mielelläni haluaisin olla kohtelias Teslaa kohtaan ja tehdä päätöksen huomenna.
Nyt jos sattuisi olemaan ketään, joka on uutta Plaidia harkinnut, niin voin tehdä niin, että otan auton vastaan, ja myyn heti uudelle ostajalle. Hän voi ajaa auton itse ulos alusta lähtien. Tesla sinänsä varaa mahdollisuuden, että peruvat kaupan, jos saavat tietää, että auto myydään heti edelleen. En kuitenkaan usko, että heillä on mitään syytä näin tehdä. Ja pahimmassa tapauksessa kauppa vain peruuntuu eikä kukaan häviä mitään.
Kiinnostuneita on ollut, mutta vielä ei ole mitään sovittu, joten huomenna näillä näkymin perun tilauksen.
Rukalle piti sitten mennä toista kertaan noin kuukauden sisään, koska Kuusamossa on Juha Kankkunen Driving Academyn jäärata, jolla oli Tesla Club Finlandin kuukausitapaaminen ja Teslojen ja muiden sähköautojen ratapäivä lauantaina 5.2.2022. Tapahtuma ei tullut osallistujille maksamaan mitään, koska Continental maksoi radan ja tapahtumaa ohjaavan henkilökunnan kustannukset.
Ennen ajoa valot pyyhitään puhtaaksi ja kamerat. Vanteiden putsaus tuntui turhalta, sama lumi sisällä hetikohta taas.
Edellisenä päivänä vähän jännättiin, että paljonko lunta tulee ajopäivän aikana, mutta suurin osa sateesta tuli jo edellisenä yönä, eikä päivällä satanut muutama sentti haitannut. Järven jäällä olevan radan yhdysreittejä pidettiin puhtaana usealla traktorilla ja itse ratoja huollettiin myös, jos nyt ajamiselta kovasti ehtivät peittyäkään.
Rata on tähänastisista jääradoista paras, ei penkkoja vaan vain vähän syvempää lunta ajoradan ulkopuolella. Vaihtelevia pitoja, peilijäästä kitkoillakin melko pitävään lumipeitteeseen. Ratoja on tehty järvelle yhteensä 10 erilaista, ja niistä oli 5 nyt käytössä. Oli lyhyempää ja pidempää, nopeampaa ja hitaampaa. Yhteensä kävin jäällä 5 kertaa, mutta en kaikilla radoilla, viimeinen aika pitkä vasemmalla puolella oli minulla ensimmäinen ja viimeinen vuoro. Olisiko siitä vasemmalta juuri jäänyt se toinen ajamatta.
Jäälle vietiin 10 auton erissä ja ripoteltiin radoille odottamaan vuoroa.
Tapahtuma pyöri niin, että ympäristöluvan mukaisesti kerralla saa olla vain 10 autoa jäällä ajamassa ajoharjoitetta. Jäällä voi olla enemmän autoja siirtymässä ja odottamassa kyllä. Jotenka ensin jonotettiin radalle kuivalla maalla, sitten 10 kerrallaan vietiin jäälle ja ohjattiin 2 autoa kunkin radan eteen odottamaan. Kun edelliset lopettivat noin 15 minuutin ajovuoroaan, nämä odottajat pääsivät ajamaan, kaksi kerrallaan siis samalle radalle. Edelliset autot vietiin taas letkassa pois jäältä.
Iltapäivän puolella kannatti mennä jonoon saman tien, seuraavaan erään pääsi aina.
Tämä tapahtuma oli täysin erilainen kuin radan normaali toiminta, jossa kouluttajat radan omilla Audeilla ovat koulutettavien mukana. Nyt ajoivat kaikki omilla autoillaan, ja tällä järjestelyllä haluttiin varmaankin pitää radat koko ajan käytössä kuitenkin ympäristölupaa noudattaen ja tasapuolisesti jonottamalla rata-aikaa jakaen. Iltapäivästä järjestely kuitenkin menetti jonkin verran tehoa, koska radan henkilökuntaa kävi välillä lounaalla ja toisaalta jonossa autojen määrä väheni niin, että rata ei tullutkaan täyteen, kun osa autoista oli kuitenkin aina pakollisella kierroksella varikon kautta. Loppupäivän ajot olisi voinut järjestää niin, että rata olisi ollut täynnä paremmin.
Kitkoilla ajaessa kulutus ei nouse yhtä paljoa kuin nastoilla.
Akkua kului vuoroilla hieman alle 10 prosenttia Model 3 Performancella kitkarenkailla. Nastoilla kuluu selvästi enemmän.
Radalta poistuttiin myös oman ajon päätyttyä jonossa kaikki kerralla.
Itseäni harmittaa vähän, että olisin ehtinyt ajaa pari vuoroa enemmän, jos vain olisin mennyt aina jonoon saman tien. Iltapäivästä kaikki pääsivät kuitenkin saman tien uudestaan 10 letkaan jonottamaan.
Continental tarjosi kaiken muun lisäksi keitot lounaaksi ja kahvit.Ajojen loputtua otettiin vielä autoletkana kierros jäällä kuvia varten. Sähkökelkan testilenkki meni myös jäällä.Kirsi, Continentalin ja radan henkilökunta tilaisuuden loppusanoja lausumassa.Iltapäivän hämärtyessä vielä paikalla olleet klubilaiset saivat pientä paperista muistoa, ”osallistumistodistuksen”.Heti tapahtuman loputtua kilpajuoksu Kuusamon pikalatureille.
Kuusamon ja Rukan kaikissa majoituspaikoissa ei tätä määrää sähköautoja saa lataukseen vielä tässä vaiheessa, meilläkin samassa mökissä 5 Teslaa yötä, joten jos seuraavana aamuna on tarkoitus lähteä liikkeelle, hörppy pikasähköä auttaa. Siksi tilaisuuden loputtua tulikin pieni kilpajuoksu Kuusamon pikalatureille, joita on siis Prisman ja K-Citymarketin pihoissa. Samalla sai hoidettua kauppareissun ja päivällisen hankinnan, tuli juteltua ratapäivän jälkeen muiden osallistujien kanssa ja vähän laitettua autossa taas tavaroita paikalleen.
Lataus ei tulevaisuudessa ole samanlainen järjestelyä vaativa asia, koska tokihan jokaisessa mökissä on paremmat latausmahdollisuudet pian.
Rengaspaineiden nostoon radan jälkeen taloudellisiin matkapaineisiin on ladatessa aikaa. Lumi ja loska ehti jäätyä koppuraksi vanteisiin, enkä jaksanut lähteä raapimaan irti.
Viimeinen seikkailu vielä tuossa ladatessa tapahtui: tein sillä tavalla ehkä vähän tyhmästi, että kun yksi venttiilihattu oli renkaista hukkunut menomatkalla, niin aloin siinä sitten kuitenkin radalla pöllynneen lumen jälkeen täyttämään renkaita alennetuista ratapaineista taloudellisiin matkapaineisiin. Tavoite kylmäpaineet 2,9-3,0 baria, joten kompressori laulamaan, sitten kun näytössä välähtää 3,15 niin ottaen huomioon ilman kuumenemisen puristettaessa, ollaan siinä paikkeilla. No se hatuton venttiili sitten kompressoria irrottaessa ei lopettanutkaan sihinää. Että mielessä kävi jotta Autoliitto saa taas soiton ja pitikö mennä sorkkimaan kun asia jo etukäteen mietitytti. Mutta ajattelinpa asiaa siltä kantilta, että lunta on lentänyt, ja tässä täytellessä se varmaan on johonkin väärään paikkaan mennyt, osin sulanut ja jäätynyt, että pelastaisiko venttiilin lämmitys sormin jotain. Kompressori kiinni ja paineet kohdalleen ja jonnin aikaa muutenkin jäisillä näpeillä lämmitystä. Sihinät loppuivat ja matkan aikana silmä tarkkana seurattu paine ei sitten laskenut mihinkään. Puuh.
No entä itse ajaminen? Palaan siihen videolla myöhemmin. Ja miten ihmeessä Rukalle sähköautolla pääsee, ja takaisinkin vielä, vaikka asiaa epäillään jatkuvasti vieläkin.
Viime viikon perjantaina Model S:ään istuttuani ruudulle tuli virheilmoitus: ”Power reduced / Vehicle systems shutting down”. Vaihde ei mennyt päälle. Istuin siinä hetken aikaa, ehkä minuutin, ja ilmoitus hävisi ja auto lähti liikkeelle normaalisti. No huh, olin parkkihallissa, niin ei millään haluaisi sitä sählinkiä, että sieltä hinataan autoa pois. Tuntia myöhemmin olin kaupan parkkipaikalla ulkona, sama juttu, mutta nyt lisämausteena kaksi muuta virheilmoitusta: ”Unable to drive / Voltage supply low” ja ”Electrical system power reduced / Vehicle may shut down unexpectedly”. Taas noin minuutin odotus ja auto liikkui normaalisti ilman mitään virheilmoituksia. Tässä vaiheessa jätimme yhden tarpeettoman välietapin matkalta pois ja ajoimme suoraan perille, että päästään ainakin yöksi mökille ilman hinausdraamaa.
Lista aikaisemmista virheilmoituksista löytyy Teslan käyttöliittymästä.
Auto oli yöllä latauksessa ja aamulla kokeilin taas miten lähdetään käyntiin. Sama juttu, samat kolme virheilmoitusta jossakin järjestyksessä ja auto liikkuu taas ilman virheitä minuutin päästä.
Tästä S:stä on akkutakuu menossa vuoden päästä umpeen, joten haluan olla vähän herkkänä siinä, että mikä tahansa vika, joka viittaisi akkuun, tulisi tarkistettua. Vaikka en haluaisikaan työvoimapulasta kärsivää Teslan Suomen huoltoa kuormittaa turhilla asioilla. Tein ensin Teslan mobiilisovelluksesta huoltokutsun, johon liitin kuvan auton näytöltä listasta virheilmoituksia ja soitin Teslan huolto/palvelunumeroon, joka vastasi nopeasti näin lauantaipäivänäkin. Keskusteltiin jonkin aikaa ja vielä konsultoitiin akkuasioista enemmän tietävää, ja lopputulos oli, että on kaksi vaihtoehtoa: ajaa vaan kunnes virheet poistuvat tai auto jättää tielle, tai tuoda auto Teslalle niin sanottuun ajokelvottomien jonoon diagnosoitavaksi varmuuden vuoksi.
Koska juuri nyt tälle autolle ei välttämättä ole käyttöä, niin sovin huoltopuhelussa, että laitetaan diagnoosiin ja veimme sen Teslan pihalle sunnuntain, avain postilaatikkoon. Sunnuntaina ajellessa virheilmoitusta ei tullut enää, mutta veimme auton silti. Maanantaina puolen tunnin diagnoosimaksun 86,80 € ennakkohyväksyntä sovelluksesta ja jossain vaiheessa viikkoa auto oli laitettu huoltotilaan. Perjantaina tuli viesti, että auto on noudettavissa ja lasku ja selvitys oli sähköpostissa.
The issue could not be reproduced now. Checked the vehicle log data. The DCDC converter has triggered alerts about the power input not being good. Performed physical checks on the related wiring, no issues found. Ruled out causes by performing checks on components and based on log data. Since the issue is intermittent and currently not possible to reproduce, a definitive diagnosis is not possible, but the remaining possible causes are either an internal issue in the DCDC converter, internal issue in the front junction box which supplies power to the DCDC converter, or a software bug. The software bug is the most likely scenario currently, as the alert about the bad DCDC input power is triggered every time the high voltage battery contactors close. Most times this doesn’t cause customer facing alerts or symptoms, and it’s most likely a false positive triggering due to timing issue in the voltage measurement (it’s measured before it’s powered up). A hardware issue would behave more erratically than this and cause more severe symptoms. Updated the firmware to the latest version now, but that doesn’t necessarily fix the issue yet. Of course an intermittent hardware issue is still possible, but since this only seems to trigger an alert but not prevent correct operation of the car otherwise, recommending to not replace any parts now, but instead keep monitoring the issue and only replace parts if it persists for a long time or the vehicle operation is affected.
Lasku oli 347,20 € työtä, eli kahdelta tunnilta 140 € + verot. Olen hyvin tyytyväinen lopputulokseen, hyvin seikkaperäinen diagnoosi ja selitys tuntuu uskottavalta. Tämä saa luottamaan autoon taas normaalisti. Ilman tätä diagnosointia olisi varsinkin Lulun mieleen jäänyt, että mitäs jos nyt on ihan hilkulla, että auto jättää tielle.
Tästä diagnoosista on myös kaksi hyötyä: toisaalta voi olla, että tästä ohjelmistollisesta ongelmasta menee tietoa eteenpäin ja tulevaisuudessa ajastusongelma jännitteen mittaamisen ja kontaktorien sulkeutumisen välillä poistuisi. Toisaalta tästä saatiin tietoa Teslakuskien yhteisölle millaiset välillä esiintyvät virheilmoitukset ovat sellaisia, mistä ei tarvitse välittää. Yleisemminkin ottaisin tästä sellaisen opin, että jos virheilmoituksia ei enää vähään aikaan ole tullut, ei autossa ole vikaa, vaikka ilmoitukset olisivatkin kuulostaneet vakavilta. Muistan jostain 2016-2017 paikkeilta Model X:stä kerran, kun auto oli liikkeelle lähtiessä kilpikonnamoodissa – juuri ja juuri liikkui – jolloin pysähdyin ja lähdin uudelleen liikkeelle, eikä ongelmaa ollut enää koskaan sen jälkeen.
363000 kilometriä on tällä autolla takana ja monta kertaa sen verran edessä vuosikymmenien aikana. Vaikea sanoa mikä näitä alumiinikoreja veisi paaliin.
Vierailimme Normandiassa, historiallisen maihinnousun tapahtumapaikoilla. Mielessä olivat päällimmäisenä historia ja kuvat vuodelta 1944, joten ei tavallaan osannut odottaa mitä näkyy. Nykyään hiekkarannoilla ei ole juuri tapahtumista säilyneitä merkkejä, joillain rannoilla on väliaikaisten satamien betonirakenteita, mutta muuten rannat ovat tavallisen näköisiä hiekkarantoja. Kaupunki ja huvilat ovat kasvaneet rantojen läheisyydessä. Jotkin epätavallisen leveät kadut kertovat materiaalivirtojen reiteistä. Muistomerkkejä on usealla paikalla. Eniten näkyvissä ovat museot ja turismiin liittyvät rakenteet.
Ranskalaiset todella vaalivat näitä muistoja. Muistomerkkejä pidetään yllä huolellisuudella ja velvollisuudentuntoisesti. Esineitä edelleen kerätään museoihin lisää ja esillepanoa kehitetään. Museoita on paljon, jos niissä haluaa käydä, ja ne ovat varmaan monipuolisimpia kalustosta, varusteista, valokuvista mitä toisesta maailmansodasta löytyy.
Utah beach
Mutta taustalla kaikessa ei ole sota ja väkivallalla mässäily. Museot kertovat joka käänteessä yksilöistä, ihmisistä kaiken keskellä. Jatkuvana virtana tänne tulleiden ja sekä tänne jääneiden että pois päässeiden tarinoita. Yksi kertomus brittilaskuvarjoyksiköstä: ”Menetimme matkalla useita miehiä. Saavutimme kohteen. Lähetimme yhden ranskaa puhuvan miehen noutamaan ranskalaistalosta kuumaa vettä ja keitimme teetä.” Tuon lukemisen jälkeen ei halua valittaa pienistä vastoinkäymisistä.
Toinen vaikuttava kuva oli kahdesta opettajasta, jotka Ranskan rannikon pikkukaupunkien pommitusten raunioissa johtavat koululaisia. Päättäväisen näköiset mies ja nainen pitivät kiinni normaaliudesta ja jatkavat elämäntehtäväänsä.
Jos pitää valita minimimäärä kohteita Normandiasta, niin Pointe du Hoc on kraatereineen ja bunkkereineen eniten sodan arpia säilyttänyt kohde ja Utah beachin museo on laajin näiden maihinnousurantojen museoista. Mikään museoista ei kuitenkaan ole huono valinta.
Kun hotellissa on vain vähän latauspaikkoja, pidän kohteliaana siirtää auton pois niiltä paikoilta kun lataus on valmis, vaikka hotellit eivät sitä edellytäkään. Aamulla siis lähtö 90 % latauksella ja normaalilta paikalta.
Kuljimme maihinnousun rannoilla kahtena päivänä. Edellisen yöpaikan Trouville-sur-Merin vieressä joen toisella puolella on Deuville, ja lähtiessä ajoimme sen kautta. Hetkeksi auto mahdollisesti sakkopaikalle ja muutama kuva taas yhdestä hienosta pikkukaupungin keskustasta.
Joku ihmeellinen vapaa kadunkulma, mahdollisesti sakkopaikka, mutta äkkiä vaan tästä kaupungista pari kuvaa ja menoksi.Deauvillen kauniita taloja ja istutuksiaVaikea tähdätä, tässä on jotain vikaa.
Ensimmäinen maihinnousuun liittyvä kohde samana päivänä oli Caenissa oleva toisen maailmansodan museo ja Kanadan maihinnousuranta Juno beach ja sen museo. Tukikohdaksi kahdeksi yöksi otimme pienen hotellin Chateau La Cheneviere.
Omaha beachin huvilakatu on rakennettu uudestaan, eikä itse tapahtumien jälkiä muistomerkkien lisäksi näy.Näitä kallioita kiipesivät britit ylös saksalaisten tulituksessa.Koko niemen kärki oli aivan pommikuopilla. Se on oikeastaan isoin jäljellä ollut pommitusten jälki täälläpäin.Pointe du Hocin isoimpia valmiiksi asti rakennettuja tuliasemabunkkereita.Paljon monenlaisia linnoitusrakennelmia.Tähystysbunkkeri ilmeisesti.
Toisena päivänä kävimme Omaha beachilla, sen museossa ja Pointe du Hocissa ja sen jälkeen vähän pidemmän matkan päässä Utah beachilla. Siellä oli tosiaan näytillä eniten kalustoa, ulkona maihinnousuvene, johon pääsi kävelemään ja tosiaan mielestäni isoin museo.
Utahilla oli tämä maihinnousualus johon myös pääsi sisään.Utahin museo oli isoin. Kaikki huoneet olivat täynnä tavaraa, isoja ajoneuvoja ja muuta kalustoa. Tämän huoneen väljyys ei nyt anna oikeaa kuvaa, mutta ei muutakaan tullut tuolta otettua.Utah beachillä ravintolarakennus oli osin bunkkeri, johon oli kerätty myös museotavaraa, kuten kaikkialle täällä.En vaan ihan keksinyt mitä nämä lehmät tuossa sannalla halusivat olla.
Näin pandemian aikaan amerikkalaiset turistibussit ovat poissa ja muutenkin museoissa ja nähtävyyksissä varmaan vähemmän ihmisiä kuin ennen ja vähemmän kuin koskaan tulevaisuudessakaan, väljintä ja miellyttävintä ikinä kulkea. Vaatimus rokotustodistuksista pitää todennäköisyyden tartunnoille pienenä. Paras aika tälle matkalle siis mielestäni.
Tämä kuuluu nähdä, jokunen nimi lukea, katsoa päivämääriä, vaikka se on raskasta.Kaunis muistomerkki ja hautausmaa.
Amerikkalainen hautausmaa ei sinänsä ole uutta tietoa antava, mutta minulle se on kuitenkin sellainen paikka, jossa haluan käydä. Sillä, että annamme ajatuksissamme tilan ja huomion uhrauksille ja tapahtumille historiassa on vaikutusta siihen, millaisia päätöksiä tulevaisuudessa teemme.
Jatkojohtoja ei pitäisi latauksessa käyttää, mutta jos nyt tämä hotelli vain sellaisen tarjoaa niin käytetään varovaisesti. Virta alhaiseksi ja tarkistetaan, että koko johto on kelattuna auki, ettei kela kuumene. Tarkkaillaan lämpötiloja johdossa ja liitoksissa.
Ajomatkat näinä nähtävyyspäivinä olivat niin lyhyitä, että hotellissa oleva hyvin epämääräinen latausmahdollisuus pitkän ja ohuen jatkojohdon päästä riitti. Ensimmäisenä päivänä 110 km ja toisena 140. Ensin uskalsin ladata vain 8 ampeerilla, mutta toisena päivänä lisäsin 10 ampeeriin. Johto ja liitokset eivät tuntuneet kuin vähän lämpimiltä.
Upeita vanhoja isoja puita!Hotellin ravintola teki ensimmäisenä iltana salaatin, keitettyjä vihanneksia. Riittävät energiat siihen lisäksi ranskalaisista perunoista ja leivästä. Jokainen ravintolakokemus on enemmän selviytymistä ja koulutusta veganismista kuin kulinarismia.Toisena iltana yritimme HappyCow-sovelluksella etsiä vegaanista pizzaa, mutta se ravintola oli kiinni. Tässä viereisessä oli valmiina joku kulhotyyppinen (pohja+salaatti+proteiini) ruoka. Meillä ruokakuville käy usein niin, että niitä muistaa ottaa vasta, kun nälkä väistyy..
Näiden vähän raskaiden rantojen jälkeen ajattelimme, että nyt tarvitaan vähän lämpöä ja aurinkoa. Seuraavaksi kohti Etelä-Ranskaa.
Päivän suunnitelma oli, että aamupäivällä tutustumme Roueniin, sitten ajamme Étretatiin katsomaan rannikon hienoja kalliomuodostelmia ja sitten yöksi Trouville-sur-Meriin. Ajomatkat eivät näiden välillä ole pitkiä. Rouenissa olimme hotellissa, jossa ei ollut latausta, tai ainakaan emme jaksaneet sitä tiedustella. Akkua oli 40 % lähtiessä. Rouenin vieressä on Teslan Supercharger, mutta tuo ei lähtiessä tullut mieleen, että voisipa siellä käydä. Matkalla sitten tuli mieleen, että ehkä jossain pitäisi ladata. Étretatissa oli Plugsharen mukaan kaksi latauspaikkaa, joten tähtäsimme niiden äärelle. Sinne saapuessa akkua oli 12 %, ja alkoi harmittamaan, että muutama minuutti Rouenin superilla olisi ollut hyvä, ettei olisi tarvinnut muiden latureiden kanssa leikkiä.
Rouenin pääkohde oli nähdä mistä Monet maalasi katedraalia.Kauniita taloja Rouen täynnä.
Ensimmäinen Étretatin kaksilaturinen latauspaikka oli toiselta paikaltaan varattuna, siinä oli Toyotan hybridi. Toinen paikka oli rikki, punaista valoa. Jätimme auton siihen toiveikkaasti johto maassa, että jospa hybridikuski palaa ja laittaisi johdon kiinni. Lähdimme jalan tiedustelemaan toista laturia. Se löytyikin keskusaukion kulmalta. Näin vilkkaaseen turistiaikaan osa keskustaa oli suljettu turistiliikenteeltä aidoilla. Tällaiseen aitaan törmäsimme kun kaupunkiin tulimme, emmekä uskaltaneet siitä mennä, vaikka navigaattori kertoi reitin laturille menevän siitä. No nyt totesimme, että tännehän ei pääse muuten, kaksi latauspaikkaa on vapaana ja näyttää vihreää, joten eiköhän ole ihan sallittua nostella aitaa syrjään ja ajaa tänne torille. Siispä noudimme auton toiselta laturilta, siirsimme aitaa ja ajoimme torille ja ei muuta kuin lataamaan. Käynnistys millä tahansa tunnisteella. Rantakallioilla kävellessä meni sen verran aikaa, että lähtiessä oli akkua 41 %. Trouville-sur-Merissäkin oli vielä 24 % jäljellä, ja hotellissa oli mukavasti Teslan laturi.
Étretatin tori, jolta toimiva latauspaikka löytyi. Latauspaikat oli todella jätetty vapaiksi, ei dinotusta!Étretatin turisteja. Kyllä matkaajia on pitkin Eurooppaa, muilta mantereilta vain ei ketään.Pieni patikointi kallioiden päälle.
Näinhän ei pitäisi matkaan sähköautolla lähteä, että ei ollenkaan ajattele missä lataa ja paljonko ajetaan. Muutaman minuutin vilkaisu riittäisi. Teslan kanssa sitä vaan on tottunut siihen, että Superchargerit tulevat vastaan kyllä tarpeen tullen. Syrjäisellä maaseudulla se ei kuitenkaan ihan pidä paikkansa joka kolkassa. Mutta meni se näinkin.
Trouville-sur-Merin hotellilla oli Teslan laturit.Trouville-sur-Merissä pyysimme paperille kirjoitetulla tekstillä isoa salaattia ja varmasti vegaanisena – hyvin ravintola toimi, vaikka ruokalistalla mitään tietoja vegaanisista vaihtoehdoista ei ollutkaan. Aina siis pärjää.
Täältä lähtiessä sitten tietysti ollaan taas normaalitilanteessa, akku täynnä, tai siis 90 prosentissa. Hotellissa illalla auto oli sen verran myöhään latautunut siihen, että en viitsinyt siirtää enää pois, mutta aamulla kävin vapauttamassa latauspaikan. Vaikka hotellit eivät tätä vaadi – eikä pitäisikään – niin olen pitänyt tapanani vapauttaa laturit aina kun voin. Kun niitä on vielä näin vähän. Järkeväähän on, ja siihen tulevina vuosina mennään, että latauspaikkoja on tarpeeksi, mieluiten jokainen pysäköintipaikka hotellissa. Silloin hotellivieraiden kokemus on kaikkein paras, ja tähän hotellit pyrkivät tietysti kun sen tajuavat.
Kaksi ensimmäistä päivää matkalla ovat olleet paljon siirtymistä, ajourakkaa, jota on tahdittanut joukko nähtävyyksiä eri maissa. Saksasta ajoimme suoraan Hollantiin ja sieltä valitsimme Giethoornin kanavat ja Kinderdijkin tuulimyllyt kohteiksi. Giethoornissa käveleskelimme ja söimme kolmisen tuntia ja Kiderdijkissä olimme jo niin myöhään, että vain kävimme tuulimyllyjen lähellä ottamassa kuvia – juuri sen verran turismia kuin jaksaa pitkään ajopäivään sisällyttää. Kilometrejä kertyi 600.
Kinderdijkistä hotelliyön jälkeen toiselle ajopäivälle oli valittu Belgiasta Brugge ja sen kanavat ja rakennukset, siellä käveleskelimme pari tuntia. Ranskan puolella kävimme Dunkerquen rannalla ja lopulta päivällinen ja hotelli Rouenissa. Kilometrejä 500.
Joka suuntaan kauniita kanavia.Teimme pienen keltaisen lenkin, mutta sen lisäksi menimme vähän pohjoisempaan asti myös, siellä oli Pikku-Venetsia. Yhteensä kävelimme 8 km.Ankat eivät jostain syystä hirveästi väistelleet veneitä. Ehkä pieni törmäys silloin tällöin ei haitannut.Ulkoilmassa oli toki paljon ihmisiä, mutta ei silti tiiviitä väkijoukkoja Giethoornissa.Koko kylä on laittanut kaikki pihat ja paikat kauniiksi.Veneen vuokraaminen ei innostanut, kun näki miten jonossa kanavissa jouduttiin ajamaan.Pientä ruuhkaaSuurin osa veneistä oli sähköisiä. Tässä niiden latureita.Ankat eivät jostain syystä hirveästi väistelleet veneitä. Ehkä pieni törmäys silloin tällöin ei haitannut.Odottamassa veneitä nostosillallaMoottoritien sijaan menimme kanavan vartta kulkevaa pienempää tietä pitkin kohti Giethoornia.Konfrenssikeskuksen kahvilaa laturilla.Huoltoasemalla vähän juotavaa latauksen ajan.Pikakuvat tuulimyllyistäKlassikkoturistikuvatyyliKinderdijkin hotellin pihalla oli latureita, joissa toimiva tunniste selvisi, kun meni qr-koodin webisivulle ja siellä mainittiin Shell. Se toimi. Illalla latasin 90 prosenttiin ja aamulla herätessä lataus päälle taas.Bruggessa ajoimme suoraan satunnaisesti valittuun parkkihalliin, ja siellä olikin mukavasti latausta.Arvauksella kokeilin ensimmäisenä Shellin tunnistetta, ja se toimi.BruggeaBruggesin kanavat ovat kauttaaltaan täynnä kauniita taloja, paljon valokuvattuja maisemia.Bruggen kuvatuimpia rakennuksia, mikähän se nyt olikaan.Bruggen torin lähellä on täysin vegaaninen vohvelikauppa, varmaan satojen muiden vohvelikauppojen seassa.Tuju paketti vegaanisesta vohvelista, suklaakastikkeesta ja jäätelöstä.Tämän penkin merkitys jäi epäselväksi, taidetta vai korona-ajan turvatoimi..Keskellä kaupunkia oli kaivauksiaTähänkin asentoon rekan saa moottoritiellä. Sen verran vähän liikennettä, että onnettomuuden ohi pääsi sujuvasti ilman odotusta. En usko, että vakavasti loukkaantuneita oli tässä onneksi.Dunkerquen muistomerkki81 vuotta sitten tämä ranta oli toisaalta kovin erilainen ja toisaalta samanlainen..Rouenin päivällinen löytyi Happycow.com -palvelusta ja Googlekin tunnisti vegaaniruokaa tarjoavaksi paikaksi. Saatiin kerättyä juuri sellainen kulho kun haluttiin. Pohjalla linssit tai riisi tai jotain muuta, siihen valitut kasvikset, falafeli, kastikkeet ja siemenet.
Toissavuonna matkailimme Teslalla Italiaan, tänä kesänä menemme Ranskaan Atlantin rannikolle pääasiassa ja suurimmaksi osaksi varovaisuuden takia luontokohteisiin ja ulkoilmassa historiallisiin paikkoihin. Menomatka taas laivalla, vältämme tylsän ajamisen Ruotsin läpi ja laivalla ehtii vähän levätä hektisen viikonlopun jälkeen ennen ajamista.
Viimeksi olimme jonottamassa laivaan kovin aikaisin, varmaan juuri check-in:in alettua. Nyt tulimme vasta puoli tuntia ennen sulkemista. Turha tässä seisoskella.Jonossa laivaan oli aikaa vielä hieman muuttaa pakkausta. Laivassa otimme hyttiin vain yhden laukun, johon oli valittu se, mitä tarvitaan. Autoon pysyvästi jätettäväksi teimme yhden kassin kengille ja takeille, joita tarvitsee vaihtaa vain, jos menemme luonnossa jonnekin.Olemme niin kovasti olleet eristyksissä mökillä, että auto ei ole saanut ihmisten huomiota. Ihan unohtanut, että se kerää katseita joka paikassa.Kolmosella on kyllä laivaan ajaminen mukavampaa kuin aika leveällä X:llä. No hieman leveä tämäkin on, mutta ei pahasti. Moni autoilija odotti ylläolevan mäen alla että pääsee ylös asti. Ei tullut itselle edes mieleen, sen verran unohtanut kytkimet tai automaatin oikut mäessä.
Laivan internet on vähän oikukas, mutta sai vähän odottelemalla tämän kirjoituksen lähtemään.
Hytti keulassa ikkunalla eteenpäin, kiva suunta katsella ja kaunis meri vähän aaltoilevana.
Meripäivä menee aika nopeasti, kun ottaa pienet nokoset ja käy kaikilla aterioilla. Sitten on valmis ajamaan laivasta ja vähän eteenpäin. Olemme taas ottaneet maaseudulta Lyypekin ja Hampurin väliltä hotellin. Sinne ajaa samassa ajassa kuin Lyypekistä löytää parkkipaikan, minkä opimme 2017 matkalla.
