Death Valley

Las Vegasissa Resort Worldin parkkihallissa oli kymmeniä latureita, joten oli kätevä ladata yön aikana 100 prosenttiin ja aamulla lähteä luottavaisesti Death Valleyhin. Etukäteen katsoin, että hotellissa The Ranch at Death Valley oli neljä laturia, mutta niistä sanottiin, että saattavat olla varattuna, joten idea oli, että päästään kuolemanlaaksosta vielä poiskin samalla akullisella. Lone Pinen superi olisi siihen suuntaan mihin ollaan menossa, mutta takaisinpäin Beatty Nevadassa on vielä lähempänä jos hätä tulee.

Synttärit täällä

Tänään minulla on synttärit, ja mielestäni tällainen päivä on mahtava tapa juhlia niitä. Death Valleystä valittiin nähtävyyksiksi parhaiksi sanotut jotka ovat myös eri tyyppisiä. Ensin Las Vegasista tullessa Zabriskie Point oli pikainen näköalapaikka. Sitä ennen jätettiin menemättä Dante’s Viewiin, koska korkealla olevia näköalapaikkoja on nähty jo ja siihen olisi mennyt tunti lisää ajamista.

Las Vegasin hotellin latauspisteitä. Eivät olleet täynnä varmaan koko iltana, sen verran paljon niitä oli. Siirsin silti auton kun se oli aamuyöstä täynnä, kun Autel:in maksujärjestelmä alkoi periä idle feetä. Sovellus hälytti tästä.
Lähtötilanne Las Vegasista. En nollannut trippejä lähtiessä, eli 277 mailia trip B:ssä ei ole meidän.

Sitten mentiin vuorten toiselle puolelle, ja aloitettiin kaukaisimmasta pisteestä eli Badwaterin suolatasangosta. Pieni suolakävely ja palattiin takaisinpäin ajamaan yksisuuntainen Artists Drive ja sen varrella pysähtymään monivärisiä vuoria katsomaan Artists Palettessa. Drive oli aika hauska kallioiden välissä mutkitteleva kuitenkin asfaltoitu reitti.

Löydä Tesla kuvasta. Artists drive.

Pääkohde oli 7 kilometrin kierros Golden Canyonin polulla, ja siitä 1,6 kilometrin käynti Red Cathedralilla. Reitti kulki veden uurtamissa tulvavesiuomissa ja mäkien huipuilla, ja oli kyllä suoritus sekin, litrakaupalla juotavaa kului. Mutta monenlaista maisemaa. Red Cathedral nyt ei niin ihmeellinen ollut, vähän kovera vuorenrinne vaan. Yhteensä tähän n. 9 kilometriin meni 2,5 tuntia.

Artists Palette
Death Valleyn hotellilla lopulta. 2207 kilometriä siis takana.

Lopulta hotellille tullessa klo 15 maissa oli 49 % akkua jäljellä. Sillä pääsisi pakoon tästä laaksosta, mutta kas kaikki 4 laturia ovat vapaana joten johto kiinni ja huominen on taas helppo ajaa pitkälle heti aamusta. Akku oli 90 prosentissa kello 22, ja kävin siirtämässä auton pois. Ja kaikki paikat olisivatkin olleet varattuna siinä kohtaa, jollen olisi siirtänyt! Jätin illalla lapun tuulilasille, että kymmeneltä käyn siirtämässä auton pois, että jos illan aikana olisi ollut täyttä, niin joku voisi sitten tulla siihen aikaan sitten takaisin lataamaan.

Vadelmajäätelö!
Ranchin buffetin kylmiä ruokia ja tomaattikeitto
Lämpimiä ruokia

The Ranch on kyllä hieno paikka. Paljon palveluita, kauppa, jäätelöbaari (jossa 2 eri vegaanista vaihtoehtoa), kaksi ravintolaa. Buffetissa kaikki vegetaariseksi merkityt olivat vegaanisia, eli oli tosiaan paljon syötävää – pastasalaatteja, riisiä, vihanneksia, papukastiketta, monia salaatteja.

Mahtavia maisemia katsastamassa

Ohjelmassa keskiviikkona Pagen tukikohdastamme Horseshoe bend ja Lees Ferry.

Eilen paikkakunnan näköalaravintolassa Lake Powellin satamassa oli kaali alkuruoaksi..
..ja pääruoaksi gratinoitu kukkakaali. Ei ravitsemuksellisesti ateria. Tälllaista saadaan odottaa todennäköisesti koko matka, kun ainoat veganisoitavat annokset ovat tällaisia. Hotellissa sitten hummusta jne. täydentämään.
Colorado-joki, Grand Canyonin alkupaikoilla
Jossain kohtaa ylöspäin mennessä alkoi usko loppua, että ihanko oikeasti on kuljettu alle 3,5 km kun ei vielä olla perillä?
Matka saattoi olla haastava..
..mutta ylöspääsy on tietysti iloinen asia.
Maisema palkitsee rankan nousun, kuten reitin kuvauksessakin luvattiin.
Alaspäin saa katsoa jalkoihinsa ja jo väsyneillä lihaksilla tehdä jokaisen askeleen jyrkemmässä kohdassa aika varovasti.
Jokaisen hienomman kiven alle tietty.
Automatkalla auto maiseman kanssa yhdessä pitää tietty olla ainakin jossain kuvassa.
Ostettiin juomia Death Valleyhyn asti. Tämä vesipaketti suunnilleen yhden laatuvesimerkkipullon hinnalla.
Illalla Gone West -ravintolan ainoat vegaaniset annokset, kun juusto on poistettu. Kohtuullinen suoritus, ravitsemuksellisesti jonkin verran puutteellinen.

Antilooppikanjoni

Ainoa matkan varrelle varattu nähtävyysretki oli Antiloopikanjoniin – sekä ylempi että alempi kanjoni. Ne ovat yksityisomistuksessa ja niihin ei pääse ilman opasta, ja jotta ei tarvitsisi ainakaan odotella, niin tehtiin varaus etukäteen.

Koronan aikana kanjonien omistaja rakensi kojujen tilalle rakennukset toiminnalleen.

Alemman kanjonin opasoperaattorit ovat kahden navajosisaruksen omistuksessa, ja oppaat ja työntekijät ovat paikallisia navajoja. Kanjonit vaativat ylläpitoa myös – tulvia voi olla vuodessa kymmenkuntakin tai sitten ei yhtään. Pienempi tulva voi tuoda kymmeniä senttejä hiekkaa kanjoneihin ja sitten iso tulva voi viedä pari metriä pois. Oppaat tekevät tällaisten tulvien jälkeen paljon töitä, esimerkiksi poistavat vettä tai pudottavat hiekkaa kanjoniin, jotta siellä olisi lattia jolla voi kävellä.

Tässä merihevonen alemmassa kanjonissa.
Alemmasta kanjonista kavuttiin ylös lopulta aika kapeasta paikasta.
Ylempään kanjoniin pääsi tulvavesiuomaa pitkin autojen lavalla.
Oppaat näyttivät molemmista kanjoneista kaikki parhaat paikat ottaa kuvia. Tämä sydän on ylemmässä kanjonissa
Joka paikassa tulee vastaan avaria upeita näkymiä.

Kanjonien katselu oli aamupäivällä jo tehty, joten nyt katsotaan vielä mitä muuta käydään katsomassa täällä, tänään ja huomenna.

Las Vegasista kohti Lake Powellia

Ajomatka oli uskomattoman upea, Lulun lataamia tuokiokuvia.

Lataamassa autoa ja ajajaa. Onneksi aina mukana ekstra Nessu, muuten kahvi liian laihaa
Iso osa Nevadasta, vai oliko tuo jo Arizonaa, on aidattu laitumeksi.
Pakko pitää vielä wc-tauko, niin tehtiin se laturin kautta, vaikka perillä on enemmän kuin tarpeeksi akkua jäljellä. Jos vaikka ajetaan johonkin muualle välissä.
Kukkia matkan varrella

Hurja dyyni

Tänään kävi niin, että ihan pikkuisen tehtiin kovempi patikkaretki kuin oli tarkoitus. Noustiin hiekkadyyniä niin, että henki loppui.. miten tähän jouduttiin?

Jaakko nelinkontin ponnistelemassa. Noin joka kymmenennen askelen jälkeen lepotauko.

Tänään ohjelmassa oli Mojaven aavikko. Ja sen läpi ajamalla sitten siirtyminen Las Vegasiin yöksi.

Matkalla Mojaveen on paljon rakentamattomia tontteja.. ja joku aavikkokoti siellä täällä.
Tämä nuori tulivuori route 66:n varrella olisi ollut siisti ja hiekaton retki dyynin sijaan.

Paras asia nähdä ja kokea Mojavessa on Kelso Dunes. Parkkipaikalta kun lähdetään, niin matka näyttää aika pitkältä. Korkeimman dyynin huipulle näkyy jotain uria, joten sitä kohti. Polku sinnepäin risteilee dyynien päällä ja välissä, eikä ihan parhaasta reitistä aina ole selvyyttä.

Korkeimman dyynin kyljessä olevat urat näyttivät kaukaa siltä, että niistä on menty ylös.

Niinpä sitten enempää ajattelematta suuntasimme sitä rinnettä kohti. Tuntui vähän uskomattomalta, että sinne pääsisi, mutta kun nyt oli tähän asti tultu, niin yritetään eteenpäin vaan. Ei voi olla pitkä matka enää..

Tässä vaiheessa oli tehty jo joitain jyrkempiä nuosuja..
..mutta tässä kohtaa vasta alkoi oikea koettelemus.

Kun jyrkin osuus alkoi, oli pakko ottaa kädet avuksi. Jalat upposivat joka askeleella vähän, ja nyt se tuli mahdottomaksi mennä pelkillä jalkavoimilla. Lulu pinkoi edellä, 20 askelta kerralla ja lepotauko. Minä perässä, 10-15 askeleen välein pitkä lepotauko. Ylös mennessä ei tuntunut mahdolliselta käyttää mihinkään ylimääräiseen energiaa. Hirvittävä huohotus aina askeleiden välillä, kunnes hengitys tasaantuu ja taas mennään eteenpäin. Huipulla makasin vähän aikaa ihan silmät kiinni. Tavallaan en ennen ole ollut siinä tilassa, että eteenpäin jatkamiseen tarvitaan paikallaan oloa niin pitkään. Maratonin missään vaiheessa ei ollut mitään tällaista. Omien rajojen koettelua.

Tätä reittiä olisi ollut tarkoitus tulla ylös, niinkuin kaikki muutkin!

Alas sitten sitä kautta, mistä kaikki muut tulivat ylös, loivia harjanteita pitkin. Hiekat sukista ja kohti Las Vegasia yöksi.

Pitkin autiomaata erilaisissa pikkupaikoissa on tekemällä tehtyjä omituisia nähtävyyksiä. Tämä oli Bakerissa ”Alien Fresh Jerky”
Kuvan ikonisesta kyltistä voi ottaa jonottamatta, jos joku muukin turisti saa tulla kuvaan. Ei olla niin nuukia.
Las Vegas loistossaan avautuu ikkunasta.
Yötön ikuinen päivä on kasinoiden ostoskeskuksissa kuten Caesarsissa.
Bellagion tanssivat suihkulähteet taisivat aiemmin jäädä näkemättä pimeään aikaan. Mietin sitä, että tällaisten esitysten taustalla on runsaasti insinöörityötä ja kunnossapitotyötä, jota on pakko arvostaa.

Joshua Tree National Park ja 29 Palms

Joshua Tree National Park on eteläisin kaikista Kalifornian yhdeksästä kansallispuistosta ja siellä yhdistyvät kaksi eri aavikko-aluetta erilaisine ekosysteemeineen Mojave Desert ja Colorado Desert. Nähtävää riitti ja lämpöäkin oli tarpeeksi, eli 34 astetta.

Yövyimme 29 Palms -kaupungissa, joka näyttää olevan jonkinalainen ufolupaikka. Matalaa, kuivaa ja kukaan ei kävellyt (paitsi minä).

Muutamia tuokiokuvia

29 Palms

Santa Monica

Lento on kyllä erinomainen, 11 tuntia ja perillä. Illalla ehdittiin vielä auringonvalossa nähdä paikkoja ja käydä syömässä.

Santa Monica Pier näyttää siltä, että se on haluttu pitää alkuperäisessä ulkoasussaan
Koneessa otamme yleensä paikat käytävän molemmin puolin, että pääsemme aina kävelemään. Kone oli sen verran tyhjä, että molemmilla oli oma rivi nukkua vaaka-asennossa.
Kahdesta vegaaniateriasta ensimmäinen oli eri kuin muilla, tässä linssejä jne. Toinen ateria oli käytännössä sama currytofu kuin muillakin, ehkä vaan jotain maitoa otettu pois.
Kohta perillä
Santa Monica Pier on kaikkien paikallisten ja turistien kohde perjantai-iltana
Pierillä
Tämä taitaa olla se kuuluisa kakuntekijä
True food kitchen
True food kitchenillä oli erillinen vegaanimenu ja todella hyvät ruoat
Shore Hotellilla ehdittiin juuri nukkumaan, erinomainen sijainti heti Santa Monica Pierin edessä

Nyt ollaan oltu maassa puoli vuorokautta, niin on aika jatkaa matkaa luontokohteisiin, seuraavana Joshua Tree.

Road Trip 2023 USA

Lähtöön valmistautuminen.

Tavaraa ihan liikaa, kaikkeen valmistauduttu. Tänä vuonna normaalin excel-harjoituksen lisäksi värikoodatut muovipussit, joita ei pureta koko matkan aikana.
Punainen – Lulun tavarat, sininen Jaakon tavarat ja vihreä yhteiset asiat.

Huomatkaa myös koneeseen istuvat korvat


Maihinnousun nähtävyydet

Vierailimme Normandiassa, historiallisen maihinnousun tapahtumapaikoilla. Mielessä olivat päällimmäisenä historia ja kuvat vuodelta 1944, joten ei tavallaan osannut odottaa mitä näkyy. Nykyään hiekkarannoilla ei ole juuri tapahtumista säilyneitä merkkejä, joillain rannoilla on väliaikaisten satamien betonirakenteita, mutta muuten rannat ovat tavallisen näköisiä hiekkarantoja. Kaupunki ja huvilat ovat kasvaneet rantojen läheisyydessä. Jotkin epätavallisen leveät kadut kertovat materiaalivirtojen reiteistä. Muistomerkkejä on usealla paikalla. Eniten näkyvissä ovat museot ja turismiin liittyvät rakenteet.

Ranskalaiset todella vaalivat näitä muistoja. Muistomerkkejä pidetään yllä huolellisuudella ja velvollisuudentuntoisesti. Esineitä edelleen kerätään museoihin lisää ja esillepanoa kehitetään. Museoita on paljon, jos niissä haluaa käydä, ja ne ovat varmaan monipuolisimpia kalustosta, varusteista, valokuvista mitä toisesta maailmansodasta löytyy.

Utah beach

Mutta taustalla kaikessa ei ole sota ja väkivallalla mässäily. Museot kertovat joka käänteessä yksilöistä, ihmisistä kaiken keskellä. Jatkuvana virtana tänne tulleiden ja sekä tänne jääneiden että pois päässeiden tarinoita. Yksi kertomus brittilaskuvarjoyksiköstä: ”Menetimme matkalla useita miehiä. Saavutimme kohteen. Lähetimme yhden ranskaa puhuvan miehen noutamaan ranskalaistalosta kuumaa vettä ja keitimme teetä.” Tuon lukemisen jälkeen ei halua valittaa pienistä vastoinkäymisistä.

Toinen vaikuttava kuva oli kahdesta opettajasta, jotka Ranskan rannikon pikkukaupunkien pommitusten raunioissa johtavat koululaisia. Päättäväisen näköiset mies ja nainen pitivät kiinni normaaliudesta ja jatkavat elämäntehtäväänsä.

Jos pitää valita minimimäärä kohteita Normandiasta, niin Pointe du Hoc on kraatereineen ja bunkkereineen eniten sodan arpia säilyttänyt kohde ja Utah beachin museo on laajin näiden maihinnousurantojen museoista. Mikään museoista ei kuitenkaan ole huono valinta.

Kun hotellissa on vain vähän latauspaikkoja, pidän kohteliaana siirtää auton pois niiltä paikoilta kun lataus on valmis, vaikka hotellit eivät sitä edellytäkään. Aamulla siis lähtö 90 % latauksella ja normaalilta paikalta.

Kuljimme maihinnousun rannoilla kahtena päivänä. Edellisen yöpaikan Trouville-sur-Merin vieressä joen toisella puolella on Deuville, ja lähtiessä ajoimme sen kautta. Hetkeksi auto mahdollisesti sakkopaikalle ja muutama kuva taas yhdestä hienosta pikkukaupungin keskustasta.

Joku ihmeellinen vapaa kadunkulma, mahdollisesti sakkopaikka, mutta äkkiä vaan tästä kaupungista pari kuvaa ja menoksi.
Deauvillen kauniita taloja ja istutuksia
Vaikea tähdätä, tässä on jotain vikaa.

Ensimmäinen maihinnousuun liittyvä kohde samana päivänä oli Caenissa oleva toisen maailmansodan museo ja Kanadan maihinnousuranta Juno beach ja sen museo. Tukikohdaksi kahdeksi yöksi otimme pienen hotellin Chateau La Cheneviere.

Omaha beachin huvilakatu on rakennettu uudestaan, eikä itse tapahtumien jälkiä muistomerkkien lisäksi näy.
Näitä kallioita kiipesivät britit ylös saksalaisten tulituksessa.
Koko niemen kärki oli aivan pommikuopilla. Se on oikeastaan isoin jäljellä ollut pommitusten jälki täälläpäin.
Pointe du Hocin isoimpia valmiiksi asti rakennettuja tuliasemabunkkereita.
Paljon monenlaisia linnoitusrakennelmia.
Tähystysbunkkeri ilmeisesti.

Toisena päivänä kävimme Omaha beachilla, sen museossa ja Pointe du Hocissa ja sen jälkeen vähän pidemmän matkan päässä Utah beachilla. Siellä oli tosiaan näytillä eniten kalustoa, ulkona maihinnousuvene, johon pääsi kävelemään ja tosiaan mielestäni isoin museo.

Utahilla oli tämä maihinnousualus johon myös pääsi sisään.
Utahin museo oli isoin. Kaikki huoneet olivat täynnä tavaraa, isoja ajoneuvoja ja muuta kalustoa. Tämän huoneen väljyys ei nyt anna oikeaa kuvaa, mutta ei muutakaan tullut tuolta otettua.
Utah beachillä ravintolarakennus oli osin bunkkeri, johon oli kerätty myös museotavaraa, kuten kaikkialle täällä.
En vaan ihan keksinyt mitä nämä lehmät tuossa sannalla halusivat olla.

Näin pandemian aikaan amerikkalaiset turistibussit ovat poissa ja muutenkin museoissa ja nähtävyyksissä varmaan vähemmän ihmisiä kuin ennen ja vähemmän kuin koskaan tulevaisuudessakaan, väljintä ja miellyttävintä ikinä kulkea. Vaatimus rokotustodistuksista pitää todennäköisyyden tartunnoille pienenä. Paras aika tälle matkalle siis mielestäni.

Tämä kuuluu nähdä, jokunen nimi lukea, katsoa päivämääriä, vaikka se on raskasta.
Kaunis muistomerkki ja hautausmaa.

Amerikkalainen hautausmaa ei sinänsä ole uutta tietoa antava, mutta minulle se on kuitenkin sellainen paikka, jossa haluan käydä. Sillä, että annamme ajatuksissamme tilan ja huomion uhrauksille ja tapahtumille historiassa on vaikutusta siihen, millaisia päätöksiä tulevaisuudessa teemme.

Jatkojohtoja ei pitäisi latauksessa käyttää, mutta jos nyt tämä hotelli vain sellaisen tarjoaa niin käytetään varovaisesti. Virta alhaiseksi ja tarkistetaan, että koko johto on kelattuna auki, ettei kela kuumene. Tarkkaillaan lämpötiloja johdossa ja liitoksissa.

Ajomatkat näinä nähtävyyspäivinä olivat niin lyhyitä, että hotellissa oleva hyvin epämääräinen latausmahdollisuus pitkän ja ohuen jatkojohdon päästä riitti. Ensimmäisenä päivänä 110 km ja toisena 140. Ensin uskalsin ladata vain 8 ampeerilla, mutta toisena päivänä lisäsin 10 ampeeriin. Johto ja liitokset eivät tuntuneet kuin vähän lämpimiltä.

Upeita vanhoja isoja puita!
Hotellin ravintola teki ensimmäisenä iltana salaatin, keitettyjä vihanneksia. Riittävät energiat siihen lisäksi ranskalaisista perunoista ja leivästä. Jokainen ravintolakokemus on enemmän selviytymistä ja koulutusta veganismista kuin kulinarismia.
Toisena iltana yritimme HappyCow-sovelluksella etsiä vegaanista pizzaa, mutta se ravintola oli kiinni. Tässä viereisessä oli valmiina joku kulhotyyppinen (pohja+salaatti+proteiini) ruoka. Meillä ruokakuville käy usein niin, että niitä muistaa ottaa vasta, kun nälkä väistyy..

Näiden vähän raskaiden rantojen jälkeen ajattelimme, että nyt tarvitaan vähän lämpöä ja aurinkoa. Seuraavaksi kohti Etelä-Ranskaa.