Matkoja Teslalla tai ilman
Mount Shastalta punapuu-kansallispuistoon oli reilu 300 kilometriä. Eilen hotellin pihassa latasin Teslan superilla 90 prosenttiin, ja perillä oli nelisenkymmentä, näin isolla akulla ja pienellä kulutuksella ei hirveästi tarvitse miettiä latauksia. 3,5 tunnin ajon jälkeen siis kymmeneltä aamulla oltiin valmiita patikoimaan.
Matkan pääkohde ei pettänyt: tämä on mielestäni tähän asti maailmasta hienoin, ihmeellisin, erityisin paikka missä olen ollut.
Tämä päivä oli aika pitkälti siirtymäpäivä, jonka aikana mentiin vastaan tuleviin luonnonpuistoihin. Joissa on suurin osa nähtävyyksistä ja patikkareiteistä suljettu, koska joka paikka on vielä kuukauden – pari lumen peitossa.
Lake Tahoelta Tesla reititti Mt. Shastalle Susanvillen laturin kautta, ja siinä matkan varrella on Lassen volcanic national parkin pohjoinen sisäänkäynti, jossa on yksi järvireitti auki. Näkymät matkalla ja näissä luonnonpuistoissa alkavat muistuttaa Suomea, valtatiet ovat metsän keskellä ja ne ovat mäntyä, osin talousmetsää. Kalifornian suurten metsäpalojen jäljiltä oli valtavia alueita ihan palaneita puunrunkoja.
Nyt ollaan hyvissä asemissa matkan varsinaiseen kohteeseen, punapuumetsiin.
Maailman vanhinta puuta etsimässä
Matka näihin maisemiin alkoi 85 % akulla, ja ensimmäisellä superilla oltiin 40 % pienemmällä. Eli ilman latausta Death Valleyssäkin oltaisiin päästy yli, varsinkin jos olisi yöllä jätetty sentry pois päältä. Sentry ja auton viilennys yöllä vei 5 %. Lähimmällä superilla pysähdyttiin kahvin takia vaikka seuraavalle olisi suoraan voitu mennä.
Päivän lopuksi saavuttiin Mammoth Lakelle Sierra Nevadan juurelle, ja siellä The Westin Monache resortissa ravintolassa oli hyvä valikoima veganisoitavia vegetaarisia annoksia. Beyond-pihvi ilman sämpylää, tabouleh ja erilaisia salaatteja otettiin. Oltiin kyllä päivästä aika loppu, patikointi 3 kilometrin korkeudessa oli loppujen lopuksi aika rankkaa ja tämä 40 asteen lämpötilan lasku vuorokaudessa iso muutos. Eilen siis yli 40˚C, aamulla vielä lähtiessä Death Valleystä 32˚C näytti auto.
Lämpöä noin 40, ihan elossa viellä synttärinä.
Las Vegasissa Resort Worldin parkkihallissa oli kymmeniä latureita, joten oli kätevä ladata yön aikana 100 prosenttiin ja aamulla lähteä luottavaisesti Death Valleyhin. Etukäteen katsoin, että hotellissa The Ranch at Death Valley oli neljä laturia, mutta niistä sanottiin, että saattavat olla varattuna, joten idea oli, että päästään kuolemanlaaksosta vielä poiskin samalla akullisella. Lone Pinen superi olisi siihen suuntaan mihin ollaan menossa, mutta takaisinpäin Beatty Nevadassa on vielä lähempänä jos hätä tulee.
Tänään minulla on synttärit, ja mielestäni tällainen päivä on mahtava tapa juhlia niitä. Death Valleystä valittiin nähtävyyksiksi parhaiksi sanotut jotka ovat myös eri tyyppisiä. Ensin Las Vegasista tullessa Zabriskie Point oli pikainen näköalapaikka. Sitä ennen jätettiin menemättä Dante’s Viewiin, koska korkealla olevia näköalapaikkoja on nähty jo ja siihen olisi mennyt tunti lisää ajamista.
Sitten mentiin vuorten toiselle puolelle, ja aloitettiin kaukaisimmasta pisteestä eli Badwaterin suolatasangosta. Pieni suolakävely ja palattiin takaisinpäin ajamaan yksisuuntainen Artists Drive ja sen varrella pysähtymään monivärisiä vuoria katsomaan Artists Palettessa. Drive oli aika hauska kallioiden välissä mutkitteleva kuitenkin asfaltoitu reitti.
Pääkohde oli 7 kilometrin kierros Golden Canyonin polulla, ja siitä 1,6 kilometrin käynti Red Cathedralilla. Reitti kulki veden uurtamissa tulvavesiuomissa ja mäkien huipuilla, ja oli kyllä suoritus sekin, litrakaupalla juotavaa kului. Mutta monenlaista maisemaa. Red Cathedral nyt ei niin ihmeellinen ollut, vähän kovera vuorenrinne vaan. Yhteensä tähän n. 9 kilometriin meni 2,5 tuntia.
Lopulta hotellille tullessa klo 15 maissa oli 49 % akkua jäljellä. Sillä pääsisi pakoon tästä laaksosta, mutta kas kaikki 4 laturia ovat vapaana joten johto kiinni ja huominen on taas helppo ajaa pitkälle heti aamusta. Akku oli 90 prosentissa kello 22, ja kävin siirtämässä auton pois. Ja kaikki paikat olisivatkin olleet varattuna siinä kohtaa, jollen olisi siirtänyt! Jätin illalla lapun tuulilasille, että kymmeneltä käyn siirtämässä auton pois, että jos illan aikana olisi ollut täyttä, niin joku voisi sitten tulla siihen aikaan sitten takaisin lataamaan.
The Ranch on kyllä hieno paikka. Paljon palveluita, kauppa, jäätelöbaari (jossa 2 eri vegaanista vaihtoehtoa), kaksi ravintolaa. Buffetissa kaikki vegetaariseksi merkityt olivat vegaanisia, eli oli tosiaan paljon syötävää – pastasalaatteja, riisiä, vihanneksia, papukastiketta, monia salaatteja.
Crossroads Kitchen Las Vegas
Ohjelmassa keskiviikkona Pagen tukikohdastamme Horseshoe bend ja Lees Ferry.
Ainoa matkan varrelle varattu nähtävyysretki oli Antiloopikanjoniin – sekä ylempi että alempi kanjoni. Ne ovat yksityisomistuksessa ja niihin ei pääse ilman opasta, ja jotta ei tarvitsisi ainakaan odotella, niin tehtiin varaus etukäteen.
Alemman kanjonin opasoperaattorit ovat kahden navajosisaruksen omistuksessa, ja oppaat ja työntekijät ovat paikallisia navajoja. Kanjonit vaativat ylläpitoa myös – tulvia voi olla vuodessa kymmenkuntakin tai sitten ei yhtään. Pienempi tulva voi tuoda kymmeniä senttejä hiekkaa kanjoneihin ja sitten iso tulva voi viedä pari metriä pois. Oppaat tekevät tällaisten tulvien jälkeen paljon töitä, esimerkiksi poistavat vettä tai pudottavat hiekkaa kanjoniin, jotta siellä olisi lattia jolla voi kävellä.
Kanjonien katselu oli aamupäivällä jo tehty, joten nyt katsotaan vielä mitä muuta käydään katsomassa täällä, tänään ja huomenna.
Ajomatka oli uskomattoman upea, Lulun lataamia tuokiokuvia.
